Eero Huovinen saarnaa ELYn kesäjuhlilla – näin emerituspiispa kertoo suhteestaan jakautuneeseen evankeliseen liikkeeseen

Helsingin piispa emeritus Eero Huovinen saarnaa Evankelisen lähetysyhdistyksen (ELY) kesäjuhlilla Tampereella tulevana lauantaina. Huovinen on saarnaajana Evankelisten kesäjuhlien ohjelmaan kuuluvassa Tuomasmessussa, jota vietetään Tampereen Aleksanterin kirkossa lauantai-iltana.

Huovinen muistelee, ettei ole aiemmin puhunut ELYn kesäjuhlilla.

– Pienemmissä ELYn tilaisuuksissa olen joskus ollut puhujana tai vieraana.

Tampereelle Huovinen kertoo menevänsä ”hyvällä mielellä”. Taustalla on perhemuistoja: hänen isänsä, Turun tuomiorovasti ja Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) matkasaarnaaja Lauri Huovinen (k. 1994) vieraili usein Tampereen Evankeliumijuhlilla.

– Ne olivat hänelle hyvin tärkeät. Isän roolin kautta minussakin voi olla vähän matkasaarnaajan vikaa, Huovinen pohdiskelee.

Huovinen on evankelisen herätysliikkeen kasvatti, ja hänellä on paljon tuttavia sekä Sleyn että ELYn toiminnassa.

Evankelinen herätysliike jakautui järjestötasolla vuonna 2008, jolloin Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen Sley rinnalle syntyi Evankelinen lähetysyhdistys ELY. Jakautumisen syynä oli virkakysymys: Sley torjuu naisten pappeuden, ELY hyväksyy sen, ja yhdistyksen toiminnassa on mukana useita papiksi vihittyjä naisia.

ELYn syntyhistoriaan ja sen taustoihin voi perehtyä täällä.

Sleyn palveluksessa on ollut naispappi

Evankelisen herätysliikkeen jakautuminen on ollut kipeä asia monille liikkeessä kasvaneille. Sleyllä ja ELYllä ei ole yhteistoimintaa, mutta molempien tilaisuuksissa lauletaan samoja Siionin kanteleen lauluja, ja monet muutkin hengelliset perinteet ovat samat.

Vaikka Huovinen on pyydettynä tehnyt harvakseltaan puhujan palveluksia ELYlle, hän ei ole yhdistyksen jäsen.

– Sen sijaan olen edelleen Sleyn jäsen. Maksan jäsenmaksuni vuosittain. Isoisäni Vihtori Virta oli yhdistyksen pitkäaikainen taloudenhoitaja. Kunnioitan vieläkin hänen sovinnollisuuttaan. Kodin ovia ei kovin herkästi tee mieli paukutella, vaikkei sen nykymenoa hyväksykään.

Pappeja vihkiessään Huovinen ei ole tehnyt eroa miesten ja naisten välille. Suomen kirkon pappisoikeudet hän on antanut muiden muassa Virpi Turuselle, joka Sleyn lähetystyöntekijänä ollessaan vihittiin papiksi Japanin luterilaisessa kirkossa.

– Sleyn palveluksessa on siis ollut naispappi, Huovinen sanoo.

Virkakysymyksestä nousevista kirkollisista jännitteistä huolimatta Huovinen on muutaman kerran puhunut Sleyn tilaisuuksissa, esimerkiksi Luther-kirkon avajaisissa vuonna 2016 ja Helsingin Evankeliumijuhlilla vuonna 2017. Huovinen haluaa pitää kanavia auki, vaikka onkin pappisvirasta eri mieltä kuin Sley.

– Herätysliikkeet kääntyvät hitaasti. Aikaa lasketaan kymmenissä vuosissa. Siksi ihan jokaiseen kiistaan ei ole joka hetki tarvis reagoida. Olen optimistinen. Pitkässä juoksussa evankelinen liike on ollut kirkollinen liike. Irtiotot kirkosta ovat johtaneet sivuraiteille.

Huovisen mukaan yhteyden eteen kannattaa tehdä työtä, eritoten silloin, kun se on vaikeaa. Hän viittaa arkkipiispa Martti Simojoen lausahdukseen 1960-luvulta.

– Olen yrittänyt ”pysyä kuuloetäisyydellä”, siis puheväleissä, vaikka en kaikkea osaakaan ymmärtää enkä omaksua.

Evankelisten kesäjuhlien tunnus on tänä vuonna ”Elämän aarteita”. Juhlien ohjelmaan voit tutustua täällä.

Kuva: Jukka Granström. Emerituspiispa Eero Huovinen Kirkkopäivien ja Lähetysjuhlien tilaisuudessa Jyväskylässä toukokuussa.

Lue myös:

ELYn kesäjuhlat alkavat – mukaan odotetaan väkeä evankelisuuden molemmilta laidoilta

Arkistojuttu (2018): ELY viettää 10. kesäjuhlia Seinäjoella – ”Meidän puoleltamme ei ole estettä yhteistyölle Sleyn kanssa”


***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliRatkaisu tuli: Vantaan yhteinen kirkkovaltuusto päätti irtisanoa Kirkko ja kaupunki -sopimuksen
Seuraava artikkeliValamoon avattiin luostarimuseo – mukana lahja keisari Aleksanteri I:ltä

Ei näytettäviä viestejä