Askola: Suomen poliittisen profiilin muutos herätti kysymyksiä Taizéssa

Helsingin piispa Irja Askola osallistui viikonloppuna Ranskassa ekumeenisen Taizé-yhteisön suureen juhlatilaisuuteen. Noin viisituhatta nuorta 120 maasta kokoontui yhteen 60 kirkon johtajan kanssa.

Tapahtuman teema oli Uusi solidaarisuus. Taizén perustajan veli Rogerin kuolemasta tuli sunnuntaina 16.8.2015 kuluneeksi 10 vuotta. Hänen syntymästään on kulunut sata vuotta. Taizé-yhteisö täyttää 75 vuotta.

– Nuoret puhuivat voimakkaasti muutoksen välttämättömyydestä, jotta emme tuhoaisi toisiamme ja yhteistä tulevaisuuttamme. Veli Alois, taizeyhteisön johtaja, korosti, että konfliktit ja kriisit synnyttävät myös ihmeitä. Löydämme odottamatonta energiaa havahtumalla hyvyyteen ympärillämme ja toisissamme. Jumalan silmät näkevät meissä hyvän mahdollisuudet. Näemmekö me, kysyi veli Alois, kertoo Ranskasta maanantai-iltana palannut Askola Kotimaa24:lle tiistaiaamuna.

Askola sanoo saaneensa matkaltaan toivoa. Tämän hetken poliittisista ja kirkkopoliittisista jännitteistä huolimatta tapahtumassa vallitsi sovinnollinen ja eteenpäin suuntautuva henki.

– Esimerkiksi venäläiset ja ukrainalaiset nuoret istuivat vierekkäin ja kuuntelivat toistensa tarinoita. En myöskään osaa kuvitella, mikä muu paikka kuin Taizé olisi sellainen, joka saisi vierekkäin istumaan Moskovan patriarkaatin, Konstantinopolin patriarkaatin ja Vatikaanin edustajat.

Irja Askola kertoo käyneensä pitkiä hyviä keskusteluja myös Latvian arkkipiispan Janis Vanagsin kanssa. Arkkipiispa tunnetaan naispappeuden vastustajana.

– Tilaisuus oli kuin globaalin kirkon iloinen selfie, jossa kirkkojen johtajat ja nuoret kuuntelivat toisiaan ja olivat kiinnostuneita toinen toistensa todellisuudesta. Tapahtumassa oli myös vahva rukouselämä ja kysymys siitä, mitä on oikeudenmukaisuus ja uusi solidaarisuus tänään.

Suomen tapahtumat eivät olleet jääneet huomaamatta

Askola yllättyi siitä, miten moni tuli kysymään häneltä Suomen poliittisen profiilin muuttumisesta. Askolan mukaan kysyjät olivat hämmästyneitä.

– Ihmiset kysyivät kehitysyhteistyömäärärahojen leikkauksista ja muukalaisvihasta. Toisaalta myös hiljattain monikulttuurisen ja avoimen Suomen puolesta järjestetty Meillä on unelma -mielenosoitus oli kansainvälisesti yllättävän tunnettu asia.

Tapahtuman yleisotsikosta Uusi solidaarisuus Askola toteaa toivovansa, ettei solidaarisuus häviä sanastostamme. Kristittyjen on pidettävä sitä esillä.

Kun Suomen taloudella menee tällä hetkellä huonosti, paljon huolta ja myös kyynisiä äänenpainoja nousee julkisuuteen.

– Kauhistelu ja voivottelu ei vie meitä tässä tilanteessa eteenpäin vaan uudenlaisten yhteistyöverkostojen löytäminen. Luovat ratkaisut syntyvät myös sillä, että hakeudumme löytämään arjen asiantuntijoita omien komiteoittemme ja kokoussaliemme ulkopuolelta. Yksi avain muutokseen on myötätunto. Se syntyy kohtaamalla ihmisiä ja näkemällä heidät leimojen takaa. Vaikka ihmisellä on ongelma, ihminen ei ole ongelma.

Paikka jossa polku vaihtui niittyyn

Piispa Irja Askola päivitti Taizésta myös Facebook-sivuaan. ”Istun paikassa, jossa vuosikymmeniä sitten uskaltauduin ’polulta niitylle’”, hän kirjoitti.

Askola muistuttaa, miten 40 vuotta sitten Suomi oli melko suljettu maa ja kansainvälisyys oli jopa eksoottista. Siitä ei ollut tavallisella nuorella kokemusta.

– Siihen saakka uskoni oli ollut niin kuin mustavalkoinen tv ja Taizéssa se muuttui kuin väri-tv:ksi. Nuoren ihmisen usko oli silloin polku. Piti tarkkaan varoa, että pysyy polulla ja myös kontrolloida toisten polulla olevien kulkua. Siinä oli vahva kontrollin ja suorittamisen tuntu. Taizéssa tajusin, että se koko niitty, koko Jumalan luoma maailma mahtuu uskon sisään.

– Uskoon tuli toisaalta levon elementti, vapauden ulottuvuus ja samalla myönteinen kiinnostus siihen, mitä kaikkea Jumalan luomasta maailmasta löytyy, kun astuu rohkeasti kapealta polulta syrjään ja lähtee katselemaan ja kuuntelemaan. Se oli levollisen avartumisen ja riemullisen rohkeuden kokemus.

Kuva: Jonna Peitso

Edellinen artikkeliDiak hakee uutta rehtoria
Seuraava artikkeliIrja Askolan saama vihaposti on tutkittu

Ei näytettäviä viestejä