KIRKOLLISKOKOUKSEN SALISSA nähtiin tällä viikolla kolmesta suunnasta tullut saarto, kun konservatiivisiiven edustajat Pekka Niiranen, Soili Haverinen ja Niilo Räsänen haastoivat arkkipiispa Tapio Luoman.

Kahdesti vuodessa kokoontuva kirkolliskokous on paikka, jossa keskusteluun nousevat peruspäiväjärjestyksen lisäksi kuluneen puolivuotisen kirkolliset eripurat. Se on väistämätöntä tilanteessa, jossa arjessaan eri puolilla maata vaikuttavat kirkolliset nokkahenkilöt kokoontuvat samaan tilaan moneksi päiväksi.

Tämän syksyn kirkkopoliittinen haava on ollut Venäjällä syyskuun alussa toteutettu tilaisuus, jossa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestöissä työskenteleviä miehiä vihittiin Inkerin kirkon papeiksi.

Piispainkokous totesi lokakuun lopussa, että Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (Sley) ja Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys ovat tehneet sopimusrikkomuksen. Piispainkokous aloitti järjestöjen kuulemismenettelyn. Siihen kuuluu selvityspyyntö, johon järjestöjen on vastattava marraskuun loppuun mennessä.

Kirkolliskokouksessa asia nousi esiin keskiviikon kyselytunnilla, jolla edustajat voivat esittää kysymyksiä piispainkokouksen ja kirkkohallituksen jäsenille sekä Kirkkohallituksen viranhaltijoille.

Niiranen, Haverinen ja Räsänen esittivät kukin Inkerin kirkon vihkimyksiin liittyvän kysymyksen. Kokonaisuutta lähestyttiin eri kulmista, ja vaikutelma oli dramaturgisesti tehokas.

ENSIMMÄINEN KYSYJÄ oli toimittaja Pekka Niiranen. Hänen kärkensä olivat sateenkaarivihkimiset. Konservatiivit maanittelevat nykyisin piispoja vaihtokauppaan: jos toiset saavat vihkiä kirkossa homopareja, toisten pitää tasapuolisuuden nimessä saada omat, vain miehille tarkoitetut pappisvihkimyksensä.

– Meillä on omassa kirkossamme pappeja, jotka avoimesti rikkovat yhteisiä päätöksiä vastaan vihkimällä samaa sukupuolta olevia pareja. Milloin piispainkokous ryhtyy vihkimisasiassa samalla tavalla toimenpiteisiin? Niiranen kysyi.

Sleyssä pitkään työskennellyt ja tänä syksynä Suomen teologisen instituutin pääsihteerinä aloittanut Soili Haverinen puolestaan vetosi kysymyksessään kuuluisaan ponteen. Kun kirkolliskokous hyväksyi naispappeuden 37 vuotta sitten, ponnessa luvattiin päätöstä vastustaneille niin sanottu kotipaikkaoikeus kirkossa. Haverinen vaati ponnen henkeä tulkiten, että perinteisellä virkakannalla olevilla pitäisi olla mahdollisuus erillisiin pappisvihkimyksiin ja omiin ehtoollisiin. Hän kysyi, mitä piispainkokous aikoo tehdä tilanteen ratkaisemiseksi.

Kolmannen näkökulman esitti Kansanlähetysopiston rehtori Niilo Räsänen. Hän kummasteli, miksi kirkon johto on kutsunut Inkerin kirkon pappisvihkimystä suomalaisessa kirkkopolitiikassa käytetyllä sanalla erillisvihkimys. Miespappien erillisvihkimyksiä järjestettiin Oulun hiippakunnassa vuoteen 2000 saakka.

– Mihin sopimuksiin perustuen kirkkomme johto kutsuu toisen Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkon pappisvihkimystä erillisvihkimykseksi? Räsänen kysyi.

KOLMIKOLLE VASTASI arkkipiispa Tapio Luoma. Vastaukset olivat sellaisia kuin arkkipiispan puheenvuorot parhaimmillaan ovat: Luoma eritteli näkökulmansa monipuolisesti mutta tiiviisti ja toi selkeästi esiin sen, mistä kirkko pitää kiinni.

Luoma totesi, että avioliittokysymystä ja Inkerin kirkon vihkimyksiä ei voi rinnastaa, sillä toisessa puhutaan järjestöjen toiminnasta ja toisessa yksittäisistä papeista. Arkkipiispa huomautti, että tuomiokapitulit saavat määrätä seuraamuksia papeille, jotka ovat vihkineet samaa sukupuolta olevia pareja. Rangaistusten tietä ei kuitenkaan ole pidetty hyvänä, joten piispat ovat kannustaneet seuraamusten määräämisessä pidättyväisyyteen, ja pääsääntöisesti kapitulit ovat näin toimineet.

Pontta vuodelta 1986 arkkipiispa siteerasi näin: ”Myös niillä kirkon jäsenillä ja viranhaltijoilla, jotka suhtautuvat torjuvasti pappisviran avaamiseen naisille, tulee edelleen olla kirkossa toiminnanvapaus ja mahdollisuus tulla vihityiksi ja nimitetyiksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon eri virkoihin.”

Luoma totesi, että naispappeuteen torjuvasti suhtautuvilla on yhä mahdollisuus tähän kaikkeen, mutta heidän tulee sitoutua yhteistyöhön kaikkien pappien kanssa. Arkkipiispa painotti, että ketään ei haluta ajaa pois kirkosta. Eri virkakannalla olevilla ei kuitenkaan voi olla erillisiä pappisvihkimyksiä tai erilaisia ehtoolliskäytäntöjä.

Räsäsen ekumeeniseen kysymykseen Luoma vastasi ongelmana olevan, että kirkon järjestöissä toimii pappeja, jotka eivät ole oman kirkkomme piispojen kaitsennassa.

– Kirkkomme päätöksiä ei tule kiertää hakemalla pappisvihkimystä toisesta luterilaisesta kirkosta ja synnyttämällä samalla jännitteitä luterilaisen kommuunion sisällä. Tällaiseen ilmiöön viitataan silloin, kun jossakin yhteydessä puhutaan epätoivottavista erillisvihkimyksistä.

KYSYMYKSET KIRVOITTIVAT salissa vilkasta jatkokeskustelua. Siitä kävi ilmi muun muassa, että niin kauan kuin järjestöjen muodollinen asema pysyy ennallaan, niille kerätään kolehteja entiseen tapaan.

Sananvaihto Sleyn lähetysjohtajan Ville Auvisen ja piispojen välillä viittasi siihen suuntaan, että seuraavista askelista ei tule helppoja. Auvinen kyseli useampaan otteeseen koko kirkolliskokouksen kuullen, saavatko järjestöt ohjeita siitä, missä muodossa niiden pitää antaa selvityksensä. Nyt järjestöissä ei kuulemma tiedetä, mitä niiltä marraskuun loppuun mennessä odotetaan.

Arkkipiispa Luoma totesi, että järjestöjen saamissa kirjeissä on riittävät ohjeet.

– Nyt odotetaan selvityksiä ja korjaustoimenpiteitä, piispa Jari Jolkkonen sanoi.

Lue myös

Kirjeissä on riittävät ohjeet, sanoi arkkipiispa kun Ville Auvinen kyseli ohjeistusta selvityspyyntöön – Mutta mihin kirjeet jäivät?

Pitäisikö Sleyn ja Kansan­lähetyksen säilyttää asemansa kirkon lähetys­järjestöinä? – Kuusi kirkollis­kokous­edustajaa vastaa

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!