Ihmettelin pitkään sanaa jumalanpelko. Näin lapsena ja nuorena Jumalan kaikkivaltiaana ja mahtavana, mutta samalla isällisenä, anteeksiantavana ja lempeänä. En voinut käsittää, miksi joku pelkäisi rakastavaa taivaallista Isää? Miksi kukaan pelkäisi Jumalaa?
Iän karttuessa ihmisen ajatusmaailma muuttuu. Uusia kysymyksiä ja vastauksia ilmaantuu, kuva Jumalastakin saa usein uusia puolia. Jossain vaiheessa aloin ymmärtämään jumalanpelkoa.
Kaikkitietävä ja kaikkivoipa Luoja tuntuu suurelta, ja ihminen itse yrityksineen niin pieneltä. Jumalan kirkas valo tuntuu niin sokaisevalta, että koen hyvin ymmärtäväni Aadamin ja Eevan häpeää paratiisissa. Sielua häikii.
Palasin takaisin pohtimaan lapsuuden jumalakuvaani, kun luin puolisolleni katkelmaa eräästä kirjoituksesta. Siinä mainittiin sanapari jumalanpelko, ja tarkalla korvalla keskustelua kuunnellut 3-vuotias poikani kysyi, miksi kukaan pelkäisi Jumalaa?
Kysymys on viisas. Lapsen maailmassa asiat ovat vielä arkkityyppisiä, selkeitä. Jumala on se joka on, vanhatestamentillisesti. Jos hän tietää kaiken, niin hyvä. Hän on luvannut suojella.
Luukkaan evankeliuminkatkelma huomioi sekä aikuisen että lapsen jumalakuvat. Aikuista Jeesus muistuttaa Jumalan kunnioittamisesta: siitä, että ihminen on muutakin kuin ruumiinsa eikä hänen sovi tätä unohtaa. Lopuksi Jeesus puhuu kuitenkin hellempää kieltä. Opetuslapset saavat kuulla varpusista ja siitä, miten Jumala huolehtii kaikista luoduista, pienimmistäkin. Siitä sylistä ja huolenpidosta on pelko kaukana.
JUMALAA SAA pelätä. Jos ihminen kuitenkin omistaa elämänsä kaikkitietävän ja alati läsnä olevan Luojansa pelkäämiselle, päätyy hän pelon ja vainoharhaisuuden maailmaan. Ruotsalaisen elokuvantekijän Ingmar Bergmanin elokuvassa Kuin kuvastimessa nähdään nuori, mieleltään järkkynyt tyttö, joka pelkonsa tähden on alkanut hahmottaa Jumalan hämähäkkinä, jonka jalat ulottuvat kaikkialle. Jokainen hänen tekonsa punnitaan, jokainen sana on riski.
Bergmanin hämähäkkijumala on aina läsnä, mutta myös aina vaatimassa. Se synnyttää jatkuvan riittämättömyyden tunteen. Vaativan uskonnollisuuden synnyttämä jumalanpelko voi pahimmillaan vääristää kuvan rakastavasta Jumalasta vaativaksi vaanijaksi.
Siksi meidän on todella tultava lasten kaltaisiksi. Jumalanpelosta on siirryttävä luottamukseen ja kuultava Jeesuksen vakuutus: ”Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset.”
Koska Jumala tietää kaiken, hän tietää myös väärintekojemme taustat ja sydäntemme salaisimmat motiivit. Saamme luottaa häneen loputtomaan ymmärrykseensä ja anteeksiantoonsa.
LUUKKAAN EVANKELIUMI 12:4–7
Jeesus sanoi opetuslapsille: ”Minä sanon teille, ystävilleni: Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta joiden valta ei ulotu sen pitemmälle. Kuulkaa, ketä teidän tulee pelätä. Pelätkää häntä, jolla on valta sekä tappaa ihminen että syöstä hänet helvettiin. Niin, sanon teille: häntä teidän on pelättävä. Varpusia saa kahdella kolikolla viisi, eikö niin? Silti Jumala ei unohda yhtäkään niistä. Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset.”
24. SUNNUNTAI HELLUNTAISTA on aiheeltaan ”Kahden valtakunnan kansalaisena”. Tekstit: Jer. 29:11, Ps. 75:2–8, 10–11, Ps. 147:13, Jer. 29:4–7, 1.Tim. 2:1–4, Luuk. 12:4–7. Liturginen väri on vihreä. Alttarilla on kaksi kynttilää. Kolehti kerätään lapsiperheiden vanhempien tukemiseen Lasten ja nuorten keskus ry:n kautta.