Nurmijärveläinen Armi Manninen on todellinen vapaaehtoistyön sankari. Hän on mukana seurakunnan ystäväpalvelussa, organisoi yhteisvastuukeräystä, avustaa ehtoollisella ja toimii kirkkoväärtinä. Hän leipoo lähetysmyyjäisiin, pitää kirpputoria, näyttelee pääsiäisnäytelmässä, kiertää vanhainkoteja lauluryhmän kanssa ja organisoi äitienpäivälounaita.
Ehkä merkittävimpänä kaikesta Manninen on myös saattohoidon vapaaehtoinen.
Laulua, hierontaa ja rauhoittelua
Saattohoidon vapaaehtoinen sitoutuu istumaan päivittäin useita tunteja kuolevan sängyn vierellä. Hän pitää kädestä kiinni ja on läsnä. Hän tuo kuolevalle turvallisuudentunnetta ja juttelee hänen kanssaan niistä asioista, mistä kuoleva haluaa – jos haluaa. Saattaja voi olla läsnä myös hiljaa.
– Koska musiikki on minulle tärkeä asia, laulan usein saatettavalle. Hengelliset laulut ja virret lohduttavat. Jotkut toivovat myös esimerkiksi hierontaa, Manninen kertoo.
Jos saatettavalla on kipulääkkeistä johtuvia harhoja, Manninen ei yritä väittää vastaan, vaan rauhoittelee.
– Kun ihminen näkee joka puolella vaikka laumoittain pelottavia muurahaisia, minä en lähde inttämään, ettei niitä ole. Minä vain lupaan rauhoittavalla äänellä ajaa ne kaikki pois.
Saattokokemus auttoi oman pojan kuolemassa
Manninen työskenteli Nurmijärven kirkonkylällä lähes 40 vuotta Elannon myymäläpäällikkönä. Hän on siis paikkakunnalla lähes kaikille tuttu.
– Jotkut sanovat, että on helpompi mennä vieraan kuolevan luokse, mutta minä olen kokenut toisin. Tutun vierellä on helpompi olla, koska voimme yhdessä muistella menneitä.
Manninen aloitti vapaaehtoisen saattohoitotyön miehensä kuoleman jälkeen 12 vuotta sitten. Elämänsä raskaimpaan saattotehtävään hän joutui reilu vuosi sitten.
– Jos minulla ei olisi ollut kokemusta niin monesta kuolemasta, en olisi millään jaksanut saattaa omaa luusyöpään sairastunutta poikaani. Erityisen vaikeaa oli se, ettei pojan kipuihin lopulta auttanut mikään, Manninen muistelee.
– Oli Karin kuolema kyllä katkera paikka. Olin niin asennoitunut siihen, että poika kantaisi ajallaan minut hautaan.
”Olkaa kiitollisia terveydestä!”
Vapaaehtoistyö antaa Manniselle voimaa ja iloa. Se karkottaa myös yksinäisyyttä. Manninen tottui talkootyöhön jo lapsuudessa maalaistalossa Nastolassa.
Ihmiset ovat Armi Mannisen kokemuksen mukaan usein kuolemaa odottaessaan kiitollisia elämästä. Viimeisissä ajoissa on myös valoa.
Saattohoidon parissa tehty vapaaehtoistyö on opettanut Manniselle sitä, kuinka paljon seinien sisällä näkymättömissä on kärsimystä.
– Olkaa ihmiset kiitollisia terveydestänne! Joka pienestä kivusta ei pidä valittaa.
”Laulut soivat yöllä mielessäni ja rauhoittavat”
Usko on ollut Armi Mannisen elämässä tärkeä kantava voima lapsesta lähtien. Nykyään seurakunta erilaisine vapaaehtoistehtävineen on Manniselle melkein koko elämä.
Manninen kiertää Veisaajat-lauluryhmän kanssa terveyskeskuksissa ja hoitokodeissa. Vuosittain ryhmä avustaa pappeja noin 70 erilaisessa tilaisuudessa. Ryhmä toteuttaa myös virsitoiveita.
– Meidän Nurmijärven seurakunnan papit ovat kaikki niin erilaisia ja niin ihania, Manninen kiittelee.
Manninen saa myös itse lohtua hengellisistä lauluista. Toisinaan joku laulu alkaa soida päässä yön pimeinä tunteinakin.
– Muistan eräänkin kerran, jolloin olin ahdistunut yhdestä asiasta ja valvoin. Sitten mielessäni alkoi soida Riihikirkkohymni. Sen sanat rauhoittivat. Maksettu on velkani mun sai minut tajuamaan, että kaikki syntini ovat anteeksiannetut.
Valtakunnallinen työttömien yhdistys myönsi Armi Manniselle vapaaehtoistyön palkinnon vuonna 2005.