Arkkipiispa Tapio Luoma kirkolliskokouksen avajaispuheessa: ”Kirkon tilasta kertoo parhaiten se, miten se suuntautuu ulospäin”

Arkkipiispa Tapio Luoma avasi kirkolliskokouksen kevätistunnon tänään 9.5. pohtimalla avajaispuheessaan, millainen on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tila nyt. Hän totesi kuulevansa usein huolestuneita kysymyksiä asiasta.

– Huoli Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta kertoo ennen kaikkea siitä, että kirkko koetaan tärkeäksi. Sen työ, elämä ja tulevaisuus ei ole yhdentekevää, Luoma totesi.

Luoma korosti kuitenkin, että kun kysymykseen haetaan vastausta, ei pitäisi jäädä askartelemaan vain kirkon sisäisen tilan kanssa. Se saa kirkon kääntymään sisäänpäin. Samoin kysymykset, mitä me teemme väärin tai mitä voisimme tehdä toisin, kääntävät katseen sisäänpäin.

– Se voi estää saavuttamasta tasapainoisempaa tilannekuvaa, Luoma sanoi.

Luoman mielestä kirkon tilasta kertoo parhaiten se, miten se suuntautuu ulospäin.

– Sitä vartenhan se varsinaisesti on olemassa. Kirkkoa ei ole kutsuttu julistamaan itseään itselleen tai muille, vaan sanomaa ylösnousseesta Kristuksesta.

NIINPÄ LUOMAN mielestä kannattaakin kysyä, mitä ihmisille kuuluu.

– Se avaa ikkunan ihmisten arkeen ja varjelee kysyjää siltä, että luulee tietävänsä kysymättäkin.

Luoma näkeekin, että kirkon on pystyttävä saamaan mahdollisimman laaja kosketuspinta ympäröivään yhteiskuntaan. Sillä tavalla se saa parhaiten tietoa siitä, mitä ihmisille kuuluu.

– En ole kovin huolissani kirkkomme tilasta, Luoma totesi.

Hän perusteli näkemystään sillä, että kirkon asema yhteiskunnassa on vakaa. Uusi kirkkolaki avaa mahdollisuuksia. Kirkolla on käytössään hyvät resurssit, ja kriisien keskellä kirkon koetaan tuovan turvaa.

– Nämä myönteiset seikat eivät ole itsestäänselvyyksiä, Luoma huomautti ja totesi, ettei ole myöskään huolissaan kirkon hengellisestä tilasta.

– Jumala on kuullut ja edelleen kuulee rukoukset, joissa kirkollemme pyydetään hänen johdatustaan.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Edellinen artikkeliEnglannissa piispaksi valittu Jaakko Rusama saa johdettavakseen minikirkon, jota leimaa monikulttuurisuus
Seuraava artikkeliPiispa Mari Leppänen kirkolliskokouksen avajaismessussa: Kestävä elämä toteutuu ihmisen ja luonnon sopusoinnussa

Ei näytettäviä viestejä