Kari Mäkinen piti viimeisen saarnansa arkkipiispan virassa ja luopui virkansa tunnuksista lähtömessussaan Turun tuomiokirkossa sunnuntaina. Hän jää eläkkeelle perjantaina 1. kesäkuuta.
Tuomiokirkossa oli paikalla paljon kirkollista väkeä, muun muassa viisi eläkkeellä olevaa luterilaisen kirkon piispaa, John Vikström, Voitto Huotari, Juha Pihkala, Mikko Heikka sekä Gustav Björkstrand. Ortodoksista kirkkoa edusti eläkkeelle jäänyt metropoliitta Ambrosius. Kutsuvieraiden lisäksi myös seurakuntalaisia oli saapunut paikalle saattelemaan Mäkisen uuteen elämänvaiheeseen.
Kari Mäkinen saarnasi Matteuksen evankeliumin pohjalta lähetyskäskystä (Matt. 28:16–20). Siinä Jeesus lähettää Galilean vuorilla seuraajansa kastamaan ja opettamaan ihmisiä ja lupaa olla heidän kanssaan joka päivä maailman loppuun asti.
– Kun katson taaksepäin, aina Galilean vuorelta tähän hetkeen, koko Kristuksen kirkkoon, näen paljon sellaista, joka kertoo Jumalan todellisuuden läsnäolosta. Yhtä paljon näen sellaista, mikä vahvistaa kokemusta Jumalan poissaolosta. Kovuutta, julmuutta, selän kääntämistä. Molemmat ovat kirkon todellisuutta, jota kannamme mukanamme, Mäkinen sanoi.
Hän muistutti, että Jeesuksen läsnäolon lupaus ei sisältänyt ehtoja. Jeesus ei pyytänyt noudattamaan pilkulleen opetuksiaan.
– Ei. Pikemmin niin, että kun elätte sen varassa, mitä minusta olette oppineet, niin katso, saatatte tunnistaa läsnäoloni, hämmästyen ehkä, sillä olen myös siellä, missä vähiten osaisi odottaa, elämän syrjäpoluilla, mitättömien, arvottomien, ohi katsottujen keskellä.
Arkkipiispa Mäkinen kertoi siunauksen lukemisen eri yhteyksissä olleen hänelle piispan tehtävistä mieluinen.
– Sen epääminen tai kieltäminen ihmisiltä jonkin ominaisuuden tai elämänkohtalon takia on minulle näkynyt selän kääntämisenä, viestinä Jumalan poissaolosta. Siunauksen lukeminen puolestaan on sen pyytämistä, että Jumalan läsnäolo tulisi tunnistettavaksi, rohkaisevaksi ja elämää kannattavaksi.
{kuva_9911740b-4773-4521-b523-38e3b15aabc9}
Koruton ja puhutteleva rituaali
Jumalapalvelus huipentui koruttomaan rituaaliin, jossa kaksi virkaiältään vanhinta lääninrovastia, Pertti Ruotsalo ja Jukka Järvensivu, auttoivat Mäkistä ottamaan yltään arkkipiispan viran tunnukset, hiipan, kaavun, stolan ja ristin. Sauvan Mäkinen laski itse alttarikaiteelle.
Kotimaan ensi viikolla ilmestyvän haastattelun yhteydessä Mäkinen sanoi antavansa suuren arvon viran tunnuksista luopumisen rituaaliselle toiminnalle. Mäkinen näki, että kyseessä on siirtyminen, tärkeä näkyvä toiminta, joka tekee asian näkyväksi paitsi seurakunnalle myös kohteelle itselleen.
Mäkinen sanoi, että vapautumisen virasta tuntee myös fyysisesti, sillä kaapu on itsessään painava. Sama fyysinen tunne on läsnä myös silloin, kun ottaa viran vastaan.
Mäkisen mielestä on tärkeää, että siirtymä on rituaalinen eikä vain niin, että jättää avaimet työpöydälle ja sammuttaa valot.
Moni paikalla ollut koki voimakkaana hetken, jolloin Mäkinen seisoi arkkipiispan viran tunnuksista luopuneena yksin alttarin edessä ja tervehti seurakuntaa. Mäkisellä oli kaulassaan lahjaksi saatu, Silja van der Meerin tekemä Rukous-niminen stola ja eläkepiispan risti.
Lue Mäkisen saarna kokonaisuudessaan täältä.
Lisätty video 28.5. klo 14.05. Korjattu klo 14.54 lahjastolan nimi. Se on Rukous, ei Siunaus.
Kuvat: Olli Seppälä
Lue myös:
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.