Anna-Mari Kaskinen Vivamon uudeksi johtajaksi

KaskinenAnna-Mari205Anna-Mari Kaskinen, tiedottaa KRS.

Hän tulee tehtävään eläkkeelle siirtyvän Kalevi Rautjoen jälkeen 1. syyskuuta 2011.

– Haluamme vahvistaa Vivamon toimintaa entisestään ja pitää huolta sen kehittämisestä, Kansan Raamattuseuran toiminnanjohtaja Ulla Saunaluoma kertoo valinnan perusteista.

– Anna-Mari Kaskinen tunnetaan idearikkaana ja innovatiivisena ihmisenä, joka on jo tuonut monia asioita Vivamoon. Näemme, että hänellä on hyvät edellytykset luoda uusia sisältöjä toimintaan ja vahvistaa Vivamoa hengellisenä keskuksena.

Vivamo on tullut Anna-Mari Kaskiselle vuosien saatossa tärkeäksi. Hän muutti perheineen asumaan alueella vuonna 1993. Pari vuotta myöhemmin hän kirjoitti paikan historiasta kertovan Kädet-musikaalin.

Viime vuosina Vivamo on tullut tunnetuksi erityisesti Raamattukylästä, jonka syntymisessä ja sisällössä Anna-Mari Kaskinen on ollut vahva vaikuttaja. Mutta toimintaan kuuluu paljon muutakin ja keskus säilyy monimuotoisena kohtaamispaikkana.

Edellinen artikkeliTutkija HS:ssa: Herätysliikkeitä ei pitäisi suitsia kirkossa
Seuraava artikkeliNokian kännykkä innosti muslimien verkkopalvelun kehittäjän Suomeen

Ei näytettäviä viestejä