
Iranin korkeimman hengellisen johtajan ajatollah Ali Khamenein surmaaminen tuskin muuttaa oleellisesti Iranin nykyistä hallintomallia. USA ja Israel ilmoittivat lauantaina, että Khamenei sai surmansa Teheranin pommituksissa. Myös Iran on vahvistanut tiedon.
Iranin islamilaisen tasavallan hallintomalli on ollut käytössä vuoden 1979 vallankumouksesta lähtien. Ylintä ja ehdotonta valtaa järjestelmässä käyttää korkein hengellinen johtaja. Vaikka vallankumouksesta on kulunut jo lähes 50 vuotta, on korkeimman hengellisen johtajan tehtävässä ollut vasta kaksi henkilöä: ensin vallankumouksen pääarkkitehti Ruhollah Khomenei ja hänen kuoltuaan vuodesta 1989 lähtien Ali Khamenei.
Islamiin perehtynyt Helsingin yliopiston yliopistolehtori Joonas Maristo sanoo, että Ali Khamenein surmaaminen oli suuri isku Iranille mutta korvaamaton hän ei ollut.
− Iranin perustuslain mukaan asiantuntijoiden neuvosto valitsee seuraavan korkeimman hengellisen johtajan. Luulen, että seuraaja valitaan melko nopeasti.
Voiko Iranin korkeimman hengellisen johtajan tappamisella olla vaikutuksia Iranin ulkopuolella? Mariston mukaan Ali Khamenei ei ollut Iranin ulkopuolella samanlainen korkein auktoriteetti kuin maan sisällä. Islamilainen tasavalta on shiialainen tulkinta islamilaisesta järjestelmästä, ja shiialaisuuden sisälläkin sen kannatus on ollut rajallista.
− Vaikea kuvitella, että tällä olisi ainakaan kovin suoria vaikutuksia muissa maissa laajemmin, Maristo sanoo.
IRANIN ISLAMILAINEN tasavalta on tiukasti uskonnollisen johdon käsissä. Tukenaan sillä on muun muassa armeijan rinnalla toimiva Iranin vallankumouskaarti, jonka Khomeini perusti vallankumouksen yhteydessä 1979. Vallankumouskaariin kuuluu arviolta 190 000 sotilasta maa-, meri- ja ilmavoimissa.
USA ja Israel ovat rohkaisseet Iranin oppositiota tarttumaan hetkeen ja käymään taisteluun islamilaista tasavaltaa vastaan. Iranin nykyhallinto onkin hyvin epäsuosittu, sillä arvioiden mukaan sitä kannattaa ainoastaan 15-20 prosenttia iranilaisista. Oppositio on kuitenkin hajanainen, eikä maassa ole selvää johtajakandidaattia, joka voisi sitä yhdistää.
Maata vuosikymmeniä hallinneet papisto ja vallankumouskaarti ovat väkivaltakoneistollaan pitäneet huolen siitä, ettei oppositiolle ole jäänyt elintilaa. Tämä nähtiin viimeksi alkuvuoden aikana, kun tuhansia mielenosoittajia surmattiin tai vangittiin. Muodollisesti Iranin islamilaisessa tasavallassa on toki parlamentti, joka valitaan vaaleilla. Oppositiopolitiikka parlamentissa on kuitenkin hyvin rajoittunutta ja ainoastaan nykyjärjestelmän hienosäätöä.
Joonas Maristo arvioi, että jos USA:n ja Israelin tavoitteena on nykyhallinnon kaataminen, se ei tule pelkillä pommituksilla onnistumaan.
− Trumpilla olisi ollut mahdollisuus valita myös neuvottelujen jatkaminen ja hyvä diili niiden päätteeksi. Valintana oli kuitenkin sota, joka on arvaamaton ja jonka lopputuloksesta ei voi tietää mitään.
− Vaikuttaa kuitenkin kaukaiselta skenaariolta, että nykyhallinto olisi luhistumassa.
Entä kuka voisi olla Ali Khamenein seuraaja Iranin korkeimpana hengellisenä johtajana? Al Jazeera -kanavan mukaan yksi potentiaalinen seuraaja on Ali Khamenein poika Mojtaba Khamenei. Myös Ruhollah Khomenein lapsenlapsi Hassan Khomenei on mainittu seuraajaspekulaatioissa.
Lue myös:
Pääkirjoitus: Venäjä ja Iran tavoittelevat samanlaista maailmaa
Iranilainen Nader Taghizadeh vastusti hallitusta ja päätyi kristityksi mediavaikuttajaksi Suomeen
Ilmoita asiavirheestä
