Mikä on kirkon idea? Tai kirkon ydin? Onko se – korkeasti ilmaistuna – armo? Vai anteeksiantamus? Lähimmäisenrakkaus? Vai Jumalan sana, Raamattu? Eikö kirkon idean tai ytimen voi kertoa yhdellä sanalla: Seurakunta.

Ja mikä sitten on seurakunta? Sitä voi kuvata monella eri tavalla. Seurakunta oli Suomessa paikallinen, koko maan kattava hallintoyksikkö yli 1800-luvun puolivälin. Vasta autonomian ajalla, vuonna 1865 tuli seurakunnan rinnalle kunta, kuten sanotaan maallinen hallinto. Molempien lukumäärä oli noin puoli tuhatta. Ja kun isoja yksikköjä jaettiin, oli seurakuntia yli kuusisataa.

Vielä 2000-luvun alussa oli seurakuntien lukumäärä 587. Vuonna 2008 se oli 515 ja 2015 enää 412. Viime vuonna seurakuntia oli 354, eli määrä on vähentynyt lähes puoleen. Tämä seurakunnan alueellinen ja jäsenmäärien kasvu on kirkkohistoriallinen, dramaattinen muutos, joka säteilee kaikkeen siihen, mitä kirkossa tapahtuu.

Kirkon historian alussa olivat uskon yhteisöt pieniä. Uuden testamentin seurakuntien koko oli joitakin kymmeniä tai korkeintaan satoja jäseniä. Ne antavat meille mallin. Hyppäys tämän päivän tuhansien tai kymmenien tuhansien jäsenten seurakuntiin on valtava.

Meillä käännekohtana oli vuosi 1865. Sen jälkeen monet kappeliseurakunnat itsenäistyivät. Vielä 1900-luvun alussa vaikutti pienkirkkoliike ja trendinä oli seurakuntien pienentäminen. Siinä mielessä on viimeisten vuosikymmenien suunta ollut päinvastainen. Samalla on merkittävää, että hallinnon malli on kirkossa jo kauan ollut kuntatalous.

Esimerkkejä eri puolilta Suomea on suuri määrä. Saloon liitettiin Halikko, Kiikala, Kisko, Kuusjoki, Muurla, Perniö, Pertteli, Suomusjärvi ja Särkisalo. Eikä ”pienten” seurakuntien liitoksen nimeksi tullut pitkän historian Halikko tai Perniö, vaan Salo. Kirkkohallituksen linja liitoksissa on ollut horjuva tai vaihteleva. Salon mallilla ei toimittu Naantalissa, vaan vanhat Rymättylä ja Merimasku säilyivät seurakuntina, osana Naantalin yhtymää.

PÄÄMALLINA ON kirkolla kuitenkin ollut monen seurakunnan yhdistäminen yhdeksi. Esimerkkinä Mikkelin hiippakunnan Suomenniemi, joka ilman lainausmerkkejäkin oli pieni. Oman kirkollisen urani huippu oli, kun 1980-luvulla olin koko Suomenniemen kirkkoherra. Sen jäsenmäärä oli noin tuhat; tietoisesti valitsin pienen seurakunnan.

Seurakunta oli vireä, sen musiikkitoiminta tavallista vireämpää. Lähetystyössä ja Kirkon Ulkomaanavun tukemisessa seurakunta oli hiippakunnan aktiivisimpia. Kulttuurisesti pitäjä on ollut ei pieni vaan suuri, erityisesti musiikissa ja kirjallisuudessa.

Tällä vuosituhannella virisi ajatus liittää seurakunta Ristiinaan. Lopulta molemmat liitetiin Mikkelin tuomiokirkkoseurakuntaan. Jos puhuttaisiin naimakaupasta, niin köyhä Suomenniemi ei miniänä ollut. Kaikki kiinteistöt olivat hyvässä kunnossa. Seurakunnalla oli monta sataa hehtaaria hyvin kasvavaa metsää ja kilometrikaupalla tonttimaata Saimaan ja Kuolimon rannoilla. Kaiken lisäksi vielä merkittävä osakesalkku Suur-Savon Sähkön osakkeita.

Liitos-sopimukseen kirjattiin viikoittaisten jumalanpalvelusten pitäminen ja osa-aikaisen kanttorin viran säilyminen. Myös pappi on osa-aikainen, mikä noin seitsemänsadan jäsenen vuoksi on ymmärrettävää.

Yhdistyminen tehtiin vuoden 2013 alusta. Ja mitä sitten tapahtui? Suomenniemellä on vanha ja kaunis hautausmaa. Jo ensimmäisenä kesänä ilmestyi haudoille suuri määrä ilmoituksia. Haudat olisi ”laitettava kuntoon”, tai ne siirtyisivät Mikkelin haltuun. Tilan puutetta hautausmaalla ei ollut.

Paljon pahempaa oli tulossa. Kirjallisen sopimuksen vastaisesti ja siitä neuvottelematta, aluksi edes ilmoittamatta Mikkeli lopetti jo 15 vuotta tehtävässä palvelleen kanttorin viran. Se tarkoitti kirkkokuoron ja lasten musiikkitoiminnan loppua.

Uuden testamentin neuvo on, ettei Jeesuksen seuraajien tule toimia ”herroina halliten”. Mistä tulee kirkkoon moinen vallan kopeus? Iso määrää pientä ja leikkaa pienen toiminnan mahdollisuuksia. Näin toimitaan, vaikka tässä tapauksessa ei ollut edes rahasta kysymys. Ja kuka tällaisen huonon hallinnon korjaa? Paperilla tuomiokapituli, mutta käytännössä ei aina sekään.

KYSYN UUDESTAAN: Mikä on seurakunta? Se on ennen muuta yhteisö, hengellinen jumalanpalvelusyhteisö. Tilastot kertovat ja kaikkien tiedossa on, kuinka kirkkokäynnit liitosten jälkeen säännönmukaisesti laskevat ja usein romahtavat. Eikö se päättäjille osoita, että tämä on tuhon tie?

Samalla selvää on, että ajan muuttuessa myös rakenteet muuttuvat. Alkuseurakuntien muutaman sadan ihmisen jäsenistöihin on tuskin paluuta. Tai sitten se tapahtuu vasta suuren kirkosta eroamisen aallon jälkeen.

On toinenkin tie, jota Kirkkohallitus haparoiden, silloin tällöin on seurannut. Mietintöjä on tehty paljon, hyllymetreittäin. Johtohajatuksena osassa niitä on ollut, että seurakuntien taloutta ja hallintoa on pakko keskittää.

Käyhän se järkeen. Parinkymmenen tuhannen työntekijän laitosta ei voi perustaa hurskaisiin toiveisiin. Tosin sekään ei tapahdu itsestään. Kun taannoin seurakuntien taloustoimistoja lopetettiin ja yhdistettiin koko kirkon virastoksi olivat tavoitteena isot säästöt. Näin ei käynyt, vaan kustannukset kasvoivat miljoonilla.

Kirkollisen keskustelun keskiössä ovat jo kauan olleet sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset. Se on ajan haaskausta ja merkitsee kirkon etsikkohjan menettämistä. Missä mennään? Mistä on kysymys? Seurakunta ei ole kunta. Seurakunnan ytimessä ei ole talous eikä hallinto, eikä niitä uudistamalla voida reformoida seurakuntaa.

Seurakunta on ihmisten yhteisö ja nimenomaan hengellinen yhteisö. Jäsenten ei tarvitse olla kaikesta samaa mieltä – eivätkä he ole, se olisi mahdottomuus. Riittää kun hyväksymme toisemme eli toistemme erilaisuuden. Niin Jeesus kuin Paavali kehottavat meitä rakastamaan toinen toistamme. Se on hyvä tavoite, vaikka emme siihen aina pääse. Mutta ellei toisen erilaisuutta voida hyväksyä, käy kirkolle niin kuin Jeesus sanoi käyvän itsensä kanssa riitautuvalle kaupungille.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä