Oulun hautausmaa­kierroksilla satoja kävijöitä joka kesä – Mikael Toppeliuksen ja muiden elämän­tarinat tutuiksi

Opas Marjut Väihkönen vetää ryhmää Oulun hautausmaakierroksella tänä kesänä. Kuva: Anna-Leena Leskinen

Oulun hautausmaalla Intiössä on järjestetty opastettuja kävelykierroksia 2000-luvun alusta lähtien. Osallistujamäärät ovat palanneet koronaa edeltävälle tasolle, noin tuhanteen kävijään kesää kohden.

Oulun seurakuntien tarjoamilla kävelykierroksilla on eri teemoja ja ne toteutetaan yhteistyössä Go Arctic Eventsin ja Oulun seudun oppaat ry:n kanssa. Kesäkuun alussa alkaneet kierrokset jatkuvat elokuun lopulle. Heinäkuussa kävelykierroksia järjestettiin myös Oulujoen hautausmaalla.

– Tänä kesänä uusia teemoja kierroksilla ovat erityisesti lapsille ja nuorille suunnattu kierros sekä esteetön kierros. Jälkimmäinen suunniteltiin niin, että siihen olisi mahdollista osallistua pyörätuolilla, rollaattorilla tai lastenvaunujen kanssa, Oulun seudun oppaat ry:n puheenjohtaja Päivi Rintamäki kertoo.

Rintamäen mukaan teemaa enemmän kävijämäärään vaikuttavat sääolosuhteet.

– Yhtään kierrosta ei ole kuitenkaan jouduttu perumaan, vaikka taivaalta olisi tullut ämmiä ja äkeitä. Aina on riittänyt osallistujia.

Enimmillään yhdelle kierrokselle on saattanut osallistua satakunta ihmistä kahdessa eri ryhmässä. Rintamäki arvelee hautausmaakierrosten suosion yhdeksi syyksi hautausmaiden kauneuden ja rauhallisuuden, liikenteen melua ei kuulu. Lisäksi ne ovat osallistujille ilmaisia, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Oppaille maksetaan Suomen Opasliiton suosituspalkkiot.

Erityistä kiinnostusta Intiön hautausmaalle haudatuista herättävät muun muassa kansanperinteen kerääjä Samuli Paulaharju, leipomon Ouluun perustanut Katri Antell sekä Zacharias Topeliuksen isoisä kirkkomaalari Mikael Toppelius.

Hautausmaakierroksien ja kaupunkikierroksien opas ja Oulun seudun oppaat ry:n sihteeri toimiva Leena Kontiokari suoritti opaskurssin 2000-luvun alussa. Ouluun paluumuuttaneelle Kontiokarille yhtenä innokkeena oli opastyön kautta tutustua uudestaan kotikaupunkiin.

Kontiokari on ollut mukana suunnittelemassa kierroksia hautausmaille. Hän toimii oppaana myös kaupunkikierroksilla. Oulun kaupungissa on noin 30 erilaista kierrosta, joita esimerkiksi yritykset tilaavat työntekijöiden virkistyspäiville.

– Kun aloitin oppaana, Intiön hautausmaalla oli vain yksi ja sama kierros. Nyt on kymmenisen eri teemaista kierrosta, joita me oppaat olemme suunnitelleet, Kontiokari kertoo.

– Koska kierroksilla käy samoja ihmisiä, yritän vaihtaa tarinoita, että kuulija saisi aina jotain uutta.

Päivi Rintamäki sanoo oppaana toimimisessa erityisen innostavaa olevan se, että kokoajan joutuu opiskelemaan uutta sekä seuramaan tarkasti Oulun ja Suomen tapahtumia.

– Oppaan tehtävistä en jää eläkkeelle niin kauan kuin pää ja jalat kestävät, hän sanoo.

Päivi Rintamäki kertomassa kirjailija Teuvo Pakkalan elämästä. Kuva: Leena Kontiokari

Leena Kontiokari ei nimeä itselleen mieluisinta kohdetta hautausmaakierroksella, mutta sanoo, että kirkkomaalari Mikael Toppeliuksen tarinaa on aina mukava kertoa jo siksikin, että hänen töitään on nähtävillä Oulun ympäristön kirkoissa.

– Koko ajan löytyy uusia kiinnostavia tarinoita. Sellainen on esimerkiksi Oulun ensimmäisen taksinkuljettaja Ville Nybergin tarina.

Vuonna 1906 Nyberg oli tuonut Yhdysvalloista T-mallin Fordin, jolla aloitti liiketoimintaansa. Nyberg oli yksi Suomen ensimmäisistä taksikuskeista.

Maanantaina 5.8. järjestettävien kierrosten aiheina ovat Työn sankarit sekä Sodan ja rauhan sankarit.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKöyhien ja haavoilla­olevien pappi – Jenni Tuulensuun mukaan ihminen on lähtöko­htaisesti herkkä ja avoin uskonasioille
Seuraava artikkeli”Jeesus on jees” – Riparilaiset koristelivat papin auton maalauksin

Ei näytettäviä viestejä