Kirkoilla on ollut ja on edelleen vaihtelevia käytäntöjä siitä, mitä ehtoollisaineiden kanssa toimitaan ehtoollisen jälkeen.

Ortodoksisuudessa siunattujen ehtoollisaineiden käsittely on erittäin tarkkaa ja kunnioittavaa. Liturgian lopussa diakoni huuhtoo kalkin lämpimällä vedellä ja juo tämän. Lisäksi kalkki kuivataan ehtoollisliinalla, joka saatetaan jopa polttaa.

Myös katolisessa kirkossa kalkki puhdistetaan messun jälkeen vedellä ja puhdistusvesi juodaan. Siunatut ehtoollisleivät talletetaan tabernaakkeliin eli erityiseen säilytyspaikkaan, josta niitä otetaan käyttöön esimerkiksi Corpus Christi -juhlaa ja sairaiden ehtoollista varten.

Ehtoollisaineiden jälkikäsittely ei aiheuta erillistä pohdintaa ortodoksisuudessa ja katolisuudessa. Luterilaisuudessa jälkikäsittely sen sijaan aiheuttaa haasteita niin käytännön kuin teologiankin tasolla.

Luterilaisuudessa on kiistelty esimerkiksi siitä, säilyykö Kristuksen läsnäolo ehtoollisaineissa messun ulkopuolella. Käytännössä ongelmia ovat tuottaneet hygieniasyistä käytettävät pikarit. Tuskin missään seurakunnassa niitä puhdistetaan samalla rituaalisella huolellisuudella kuin ortodoksisuudessa kalkki liturgian jälkeen. Tämä siitäkin huolimatta, että käytössä oleva Palvelkaa Herraa Iloiten: Jumalanpalveluksen opas (2009) kehottaa nauttimaan siunatut ehtoollisaineet messun jälkeen, jos niitä ei säilytetä myöhempää käyttöä varten.

”Piispa lähetti siunatun leivänpalan toiselle piispalle kirkollisen yhteyden merkiksi”

EHTOOLLISAINEIDEN JÄLKIKÄSITTELY ei ollut selkeää myöskään varhaisessa kirkossa. Päinvastoin varhainen kirkko on täynnä mitä erilaisimpia käytänteitä ja legendoja.

Raamatun tekstien pohjalta on hyvin vaikeaa antaa varmaa vastausta siihen, mitä mahdollisesti yli jääneille ehtoollisaineille tapahtui. Se voidaan kuitenkin todeta, että ateria ylipäänsä oli luonteeltaan pyhä ja ansaitsi kunnioitusta. Esimerkiksi Paavalin mukaan ehtoollista tuli nauttia arvokkaasti ja ajatellen, että kyse on ”Kristuksen ruumiista”.

Myös Justinos Marttyyri kuvaa ensimmäisen vuosisadan puolessavälissä Kristuksen alun perin asettamaa ehtoollista fyysisin termein: ”– – hänen kiitosrukouksen sanoin siunaamansa ravinto, josta meidän veremme ja lihamme saavat muuntumisen kautta ravintonsa, on tämä lihaksi tulleen Jeesuksen liha ja veri.”

Lisäksi hän ohjeistaa diakoneja viemään siunattuja aineita niille, jotka eivät olleet jumalanpalveluksessa läsnä. Sairaiden lisäksi ehtoollisleipää saatettiin antaa myös kuolevalle juuri kuoleman hetkellä eräänlaiseksi evääksi matkalla ”Herran luokse”.

Varhaisessa kirkossa tärkein syy säilyttää ehtoollisaineita jumalanpalveluksesta jonkin verran yli olikin se, että myös sairailla ja kuolevilla oli mahdollista päästä osallisiksi pyhästä ateriasta. Tämä käytäntö myös virallistettiin Nikean kirkolliskokouksessa 300-luvulla.

Lisäksi varhaisessa kirkossa elementteihin liittyi vahvaa liturgista symboliikkaa. Esimerkiksi jo 120-luvulla Roomassa tunnetussa fermentum-riitissä piispa
lähetti siunatun leivänpalan toiselle piispalle kirkollisen yhteyden merkiksi.

”Varhaiskirkon käytänteet olivat siis jopa moninaisemmat kuin myöhemmin eri kirkkokunnissa”

SIUNATTUJA EHTOOLLISAINEITA pyrittiin myös säilyttämään siten, että ne eivät joutuisi esimerkiksi hiirten, ei-uskovien tai epäpuhtaiden henkien haltuun. Väärinkäytöksistä myös varoitettiin.

Yksi syy lienee se, että ehtoollista vietettiin ja elementtejä säilöttiin kirkkojen lisäksi monesti yksityisissä kodeissa etenkin kristittyjen vainojen aikana.

Varhaisessa kirkossa elementtejä saatettiin antaa messun jälkeen lapsille nautittavaksi, haudata tai hävittää polttamalla. Vaikutteita elementtien käsittelyyn otettiin Pentateukin eläinuhreja koskevista ohjeista. Yleisesti ottaen elementtejä säilytettiin kirkon sakaristossa – etenkin 300-luvun alusta lähtien, kun kristinusko sai virallisen aseman Rooman valtakunnassa.

Lisäksi ehtoollisaineita voitiin varhaisessa kirkossa kohdella kuin taikakaluja tai amuletteja, vaikka tapa ei saanut virallista hyväksyntää. Esimerkiksi hautaan siunaamisen yhteydessä vainajan mukaan liitettiin siunattu leipä.

Varhaiskirkon käytänteet olivat siis jopa moninaisemmat kuin myöhemmin eri kirkkokunnissa. Ei siis ole ihme, jos elementtien kohtelu ja niihin liittyvät uskomukset vaihtelevat kristittyjen välillä vielä nykyäänkin.

Kirjoittaja on TT, kappalainen ja fitnessvalmentaja.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä