
Nykyisin Petri Tiusanen työskentelee Jyväskylän seurakunnan kanttorina. Kesällä 1979 Tiusanen työskenteli kuitenkin kansipoikana sisävesilaivalla. Laiva oli varsin suuri, siihen mahtui yli 150 matkustajaa. Reitti kulki Jyväskylästä Lahteen.
– Asuin kesän aikana paljolti laivalla ja pidin kovasti työstä ja laineilla olosta. Veneilykipinä syttyi kunnolla tuolloin.
– Mukaan mahtui myös nyt ajateltuna turhan uhkarohkeita temppuja. Me laivapojat esimerkiksi hyppäsimme laivan katolta veteen viihdyttääksemme matkustajia. Silloin ei käynyt mielessäkään, että vedessä saattaisi olla uppotukkeja.
Palo veneilyä kohtaan kasvoi vähitellen. Lisäpontta innostus sai siitä, että perheen koti sijaitsee Päijänteen rannalla.
Veneilykipinä roihahti todellisiin liekkeihin kaksi vuotta sitten hänen tutkittuaan vaimonsa kanssa hinaajan myynti-ilmoitusta.
– Olin tutkinut myynti-ilmoituksia jo aiemmin. Kun näin hinaajan olevan myynnissä, näytin ilmoitusta vaimolleni. Hän totesi, että se voisi olla meille sopiva, ja niinpä päätimme hankkia sen.
TIUSASTEN HANKKIMA hinaaja kulki alun perin nimellä s/s Hugo, kunnes se nimettiin uudelleen 1950-luvulla m/s Akuksi. Muutoksen syynä oli, että silloisella omistajalla oli jo entuudestaan suurempi hinaaja nimeltään s/s Hugo.
M/s Aku on Vaasassa vuonna 1925 valmistunut hinaaja. Se kuljetti pitkään tukkilauttoja Päijänteellä Johannes Parviainen Oy:n Säynätsalon vaneritehtaalle.
– Laivan historialla oli meille suuri merkitys ostopäätöstä tehtäessä, sillä kyseessä oli edelleen toimiva pala historiaa, Tiusanen sanoo.
– Hankittuamme laivan, uudistimme ensin sen hyttiosan katon. Edelleen riittää paljon töitä muun muassa maalauksen parissa.
Teräsrunkoinen laiva on neljätoista metriä pitkä ja painaa 27 000 kiloa. Yöpymään mahtuu kuusi henkilöä. Aluksessa on sauna, joka on myös ehditty kunnostaa. Löylyt laivassa ovat maittavat.
– Tuntuu hyvältä saunoa laineiden päällä. Puulämmitteisen saunan löylyt ovat miellyttävän pehmeät. Plussaa on myös toimiva ilmanvaihto. Laivan sauna lämpenee keskimäärin kaksi kertaa viikossa.
Aku-hinaaja on tällä hetkellä pääosin ankkurissa laiturissa. Suunta vie kesän aikana kuitenkin myös laineille.
– Mukana täytyy olla useampi henkilö laivan koon vuoksi. Seilaamme sillä perheen tai ystävien kanssa. Navigointi tapahtuu asianmukaisen tekniikan avulla.
Ensi vuonna Aku täyttää sata vuotta.
– Se on iso merkkipaalu laivan historiassa. Akun kunnostus olisikin tarkoitus saada valmiiksi juhlahvuodeksi. Minulla on pian kunnolla aikaa Akun kunnostamiseen, sillä jään eläkkeelle syyskuun alussa.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä
