Tampereen tuomiorovasti Olli-Pekka Silfverhuth pakkaa laukkujaan. Hän on lähdössä tänään 9.7. rippikouluryhmän kanssa Isoon-Britanniaan kohti Manchesterin liepeillä sijaitsevaa Yorkshire Dailya ja Scargill Housea.
Rippikouluyhteistyö Manchesterin ja Tampereen hiippakuntien välillä on jatkunut jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Silfverhuth kertoo, että Englannista on tullut Suomeen erikokoisia ryhmiä, samoin kuin Tampereelta on käyty Manchesterissa.
– Rippikouluyhteistyö alkoi 2004. Siitä lähtien meillä on ollut onnistunutta rippikouluyhteistyötä. Tampere on toiminut manchesterilaisille myös isoskoulutuspaikkana.
Nyt lähdössä oleva rippikouluryhmä saa isosikseen joukon manchesterilaisia nuoria. Silfverhuthin mukaan puolet ryhmän isosista on englantilaisia.
– Se, että tamperelaisilla nuorilla rakentuu tällaisia yhteyksiä manchesterilaisiin nuoriin, on todella arvokasta.
SILFVERHUTH VALITTELEE, että Suomi on siirtymässä sisäänpäinkääntyneisyyden aikaan.
– Siksi meidän on nuorisotyössä uskallettava kääntää vahvemmin katse myös ulospäin. Myös kirkossa meidän on aktiivisemmin rakennettava kansainvälisiä yhteyksiä.
Silfverhuth kertoo, että nuorten yhteyksien lisäksi myös työntekijät oppivat toisiltaan.
– Esimerkiksi sosiaalisen median käytössä ja teknologian hyödyntämisessä britit ovat olleet hieman edellä. Isostoiminnassa me olemme puolestaan ehkä voineet opettaa jotain.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!Ilmoita asiavirheestäIlmoita asiavirheestä
Ilmoita asiavirheestä

