Piispat voivat ohjeistaa papistoa samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä ohi kirkolliskokouksen, mikäli esitys kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä kaatuu.
Näin arvioi Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen. Hän korostaa olevansa sitoutunut kirkolliskokouksen käsittelyssä olevaan piispojen esitykseen mutta toteaa, että avioliittokäsityksen muutos etenee joka tapauksessa. Se etenee joko kirkolliskokouksen päätöksellä tai ilman sitä pastoraalisen harkinnan ja siitä seuraavien käytäntöjen kautta.
Leppänen kertoo ottaneensa asian esiin myös piispojen sisäisissä neuvotteluissa.
– Olen todennut, että olen sitoutunut löytämään yhteisen ratkaisun, mutta jos sitä ei synny, niin sitten meidän täytyy jokaisen tavalla tai toisella ohjeistaa papistoa omissa hiippakunnissamme. Näin on jo tapahtunut, tässä ei ole mitään uutta.
Sitä, minkälainen ohjeistus voisi arkkihiippakunnassa olla, Leppänen ei halua tarkemmin ennakoida.
LEPPÄNEN ON vakuuttunut myös siitä, että lopulta samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen hyväksytään kirkolliskokouksessa.
– Luulen, että jokainen kirkolliskokouksessa istuva tietää, että ennemmin tai myöhemmin tämä päätös kirkossa syntyy. Tarkoituksenani ei ole turhentaa kirkolliskokouksen työtä ja asemaa. Historiasta tiedämme, että on asioita, jotka tapahtuvat ajallaan vastustuksesta huolimatta. Kuljemme samaan suuntaan kuin muut pohjoismaiset kirkot. Piispat tahtovat aloitteellaan tehdä tilaa erilaisille perustelluille käsityksille.
Kirkolliskokouksessa viime viikolla käyty keskustelu osoitti Leppäsen mukaan sen, että asiassa on jo tapahtunut muutosta. Hän pitää keskustelua tärkeänä, vaikka se ei vielä johtaisi päätökseen.
– Toivon, että edustajat aidosti punnitsevat omaa ratkaisuaan. Varmasti on heitä, jotka eivät liikahda milliäkään, mutta samaan aikaan on paljon uusia edustajia, jotka pohtivat mikä olisi rakentava tie eteenpäin.
Viime viikolla Turussa kokoontunut kirkolliskokous kävi piispojen esityksestä vilkkaan lähetekeskustelun. Esitys lähetettiin lakivaliokuntaan, joka pyytää lausunnon perustevaliokunnalta. Mietintö tulee käsittelyyn aikaisintaan ensi marraskuussa, jolloin kirkolliskokous kokoontuu seuraavan kerran.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä

