Kyselytutkimus: USA:n katolilaisten enemmistö suhtautuu paavi Franciscukseen positiivisesti, kannattaa abortin laillistamista ja äänestää republikaaneja

Pyhän Patrickin katedraali New Yorkin Manhattanilla. Kirkon edustalla liehuvat Yhdysvaltojen ja Vatikaanin liput. Kuva: Jussi Rytkönen.

Yhdysvaltojen katolilaisten enemmistö – 3/4 – on viimeksi kuluneiden vuosien aikana suhtautunut paavi Franciscukseen suotuisasti tai hyvin suotuisasti. Katolisen kirkon nykyinen pää ei viime vuosina ole kuitenkaan päässyt suosioluvuissa läheskään yhtä korkealle kuin paavina vuosina 1978–2005 palvellut huippusuosittu Johannes Paavali II.

Tämä ja paljon muuta tuoretta tietoa Yhdysvaltojen katolisesta väestöstä ilmenee Pew Research Centerin huhtikuussa julkistetusta kyselystä.

Vaikka katolinen kirkko ja paavi Franciscus sen mukana torjuu abortit, kannattaa kyselyn mukaan noin 60 prosenttia Yhdysvaltojen katolilaisista kuitenkin abortin laillistamista.

Kysely kertoo myös, että poliittisesti selvästi useammat katolilaisista rekisteröidyistä äänestäjistä Yhdysvalloissa kannattavat republikaanista puoluetta (52 prosenttia) kuin demokraattista puoluetta (44 prosenttia). Tämä on uutta Yhdysvaltojen poliittisessa historiassa, sillä 1900-luvun presidentinvaaleissa katolilaiset äänestivät yleensä useammin demokraatteja kuin republikaaneja.

Tulokset ovat mielenkiintoisia, sillä katoliseen kirkkoon kuuluva demokraattinen presidentti Joe Biden on politiikassaan kannattanut yleistä aborttioikeutta koko Yhdysvalloissa, kun taas tässä asiassa horjuvampana esiintynyt protestanttinen republikaani Donald Trump jättäisi asian osavaltioiden päätettäväksi. Uskonnolla on ylipäätään suuri vaikutus Yhdysvaltojen vaaleissa ja niin arvioidaan olevan nytkin.

Hyvin mielenkiintoisena voidaan pitää myös sitä Pew´n julkistamaa tietoa, että 28 prosenttia Yhdysvaltojen katolilaisista osallistuu jumalanpalvelukseen viikoittain – mutta protestanttien osallistuminen on 40 prosenttia eli huomattavasti yleisempää. Samoin katolilaiset rukoilevat päivittäin harvemmin kuin protestantit.

Yhdysvalloissa on 333 miljoonaa asukasta, joista aikuisia on Pew`n siteeraaman Yhdysvaltojen tilastokeskuksen mukaan 262 miljoonaa. Tästä aikuisväestöstä 52 miljoonaa on katolilaisia, mikä tekee katolisesta kirkosta Yhdysvaltojen suurimman kirkkokunnan. Kristittyjen selkeä enemmistö maassa on kuitenkin lukuisiin eri kirkkoihin jakautuneita protestantteja. Katolilaisten osuus Yhdysvaltojen aikuisväestöstä on noin 1/5. 2000-luvulla Yhdysvaltojen kirkkojen jäsenmäärien yleisesti ottaen pienentyessä myös katolilaisten osuus maan väestöstä on selvästi vähentynyt.

57 prosenttia Yhdysvaltojen katolilaisista on amerikkalaisten väestön luokittelun mukaisesti valkoisia, kun taas yleensä espanjaa puhuvia latinoja heistä on 33 prosenttia. Mustia amerikkalaisia kuuluu katoliseen kirkkoon suhteellisen vähän.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKehitysvammaliitto ja Kirkkohallitus: kehitysvammaisella nuorella on oikeus vakaumukseen ja tukeen sen toteuttamiseksi
Seuraava artikkeliTunnetko tämän jo unohtuneen vappuperinteen? – Sopii vappuriehaan niin aikuisille kuin lapsille

Ei näytettäviä viestejä