
Viisivuotias tsekinpaimenkoira Tara innostuu saman tien, kun Sirkka Pylkkänen ottaa etsijäkassin ja valjaat esille. Pylkkänen on yksi Etelä-Savon eläinetsijäkoirat ry:n perustajista.
Pylkkänen harjoitteli aiempien koiriensa kanssa homeen paikannusta, tryffelien ja ihmisten etsintää. Halu oppia lisää koirien nenätyöskentelystä sai kiinnostumaan eläinetsinnästä. Nyt se tuntuu omimmalta.
– Tässä ei tule ikinä valmiiksi. Jokainen yhteydenotto ja etsintä herättää ajatuksen, mitä vielä pitäisi harjoitella. Jokainen etsintä on oppimistilanne.
Pylkkänen jäljestää Taran kanssa ja päivystää vuorollaan yhdistyksen puhelinta. Keskimäärin kerran viikossa tulee pyyntö etsiä lemmikki. Hän pakkaa mukaan jäljestysliinan ja -valjaat, vanulappuja hajun talteenottoa varten, itselle liivin ja vaihtovaatteet, varavirtalähteen, talvella otsalampun, molemmille syötävää ja juotavaa sekä koiran palkkiot.
Toisinaan eläin on jo löytynyt, kun Pylkkänen on lähtemässä tai saapunut perille kohteeseen. Myös sillä on merkitystä, onko eläin säikähtänyt jotain vai lähtenyt ”rimpsalle”.
Koira pystyy seuraamaan varsin vanhaakin jälkeä.
– Laji pitää nöyränä. Koira kyllä tietää, mutta tietääkö ohjaaja, mitä koira yrittää hänelle kertoa.
VIIME VUONNA Tara löysi kymmenen koiraa ja viisi kissaa. Etsijät on opetettu siihen, etteivät ne mene karkurin lähelle. Osalle tulee yllätyksenä, etteivät etsijät tuokaan karkuria kotiin asti, vaan heidän tehtävänään on jäljestää ja kartoittaa alue, jossa koira on. Omistajan tulee ottaa koira kiinni.
– Siinä vaiheessa, kun on näköhavaintoja, emme mene enää etsijäkoiran kanssa paikalle.
Etsintäreissulla omistajallekin tulee helposti kymmenen kilometrin lenkki. Ihmisten ilo karkurin löytyessä palkitsee. Muutama viikko sitten tuli puhelu koirasta, joka oli karannut tarpeilla käydessään. Pylkkänen ajoi pihaan, ja he tekivät etsintäsuunnitelman. Pian tulikin jo soitto koiran löytymisestä.
– Pääasia ei ole sankarina oleminen vaan koiran löytyminen.
Sirkka Pylkkänen on Juvan seurakunnan kirkkoherra.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä
