Yle uutisoi huhtikuun alussa kristillisten koulujen kasvavasta suosiosta. Kristillisten koulujen ja päiväkotien liiton sivuilta käy ilmi, että kristillisiä peruskouluja on ympäri Suomen jo 17 ja suunnitteilla kolme. Kristillisiin päiväkoteihinkin on ruuhkaa jonoksi asti.

Jos suurta kuvaa tarkastellaan, kristillisten koulujen suosio kertoo yhtenäiskulttuurin kadosta ja sirpaloituvasta yhteiskunnasta. Pari sukupolvea sittenhän kaikki Suomen suuriruhtinaskunnan kouluikäiset lapset kävivät luterilaista koulua, ja kuten professori Arto Kallioniemi kirjoittaa kirjassa Uskonnonopetus uudella vuosituhannella ”kansakoulu rakentui kristilliselle maailmankatsomukselle”. Vielä 1960-luvullakin Kallioniemen mukaan uskonnonopetuksen tavoitteena oli ”perehdyttää oppilaita henkilökohtaisesti omaksumaan kristillinen uskonvakaumus”.

KAUAS ON TULTU. Uuden vuosituhannen Suomi on moniuskontoinen ja moniarvoinen, koulumaailmansa puolesta ennemmin negatiivisen kuin positiivisen uskonnonvapauden puolelle kellahtava. Vaikka uskonnonopetus on tunnustuksetonta, sen oikeutuksesta ja linjauksista käydään jatkuvasti keskustelua. Tapakulttuurin ja tunnustuksellisen kristillisyyden rajapinnoista taitetaan peistä ja koko kansakunta kohahtelee suvivirsikeskustelun, pääsiäispolkujen ja joulukirkkojen ristiaallokossa. Kun aikuiset mittelöivät siitä, miten uskonto ei ja saa kouluissa näkyä, jäävät jalkoihin ensimmäisinä lapset, positiivinen uskonnonvapaus, sivistys ja kohtuus. Osa tutkii hysteerisesti, missä milloinkin enkeli mainitaan, ja osa sitä, miten lapsen oikeus uskontoon saadaan valjastetuksi oman populistisen politiikan keppihevoseksi.

Oma lapseni on kristillisessä päiväkodissa. Aluksi se ei ollut arvovalinta, hänelle ei vaan sattunut olemaan sijaa muissa päiväkodeissa. Sittemmin siitä on tullut arvovalinta. Olen pitänyt tärkeänä, että ruokaa edeltää ruokarukous ja kirkkovuosi saa tulla tutuksi piirtämisen, laulamisen ja leikkimisen kautta. Toistaiseksi korviini ei ole kantautunut mitään sellaista, mikä tuntuisi tunkkaiselta tai vieraalta.

KRISTILLINEN KOULU on silti asia erikseen. Onko kristittyjen hyvä eristäytyä? Eikö yhteys kaikenlaisiin ihmisiin ja perheisiin ole merkityksellisempää kuin ”omien joukkoon” käpertyminen? En tiedä. Ymmärrän niitä vanhempia, jotka haluavat varmistaa lapsensa positiivisen uskonnonvapauden toteutumisen.

Toisaalta pelkään sirpaloituvan todellisuuskehityksemme pahentuvan entisestään. Painajaisissani näen, että Suomen suurkaupungeissa on kahdenkymmenen vuoden päästä kristillisiä kouluja, islamilaisia kouluja, kalliita yksityiskouluja ja kunnallisia tehotuotantolaitoskouluja. En usko kenenkään kaipaavan Suomeen arvoihin tai tasoon perustuvaa ”koulushoppailua”. Se kun ei ole erityisen kristillistä.

Suomen kristillisten koulujen taustalla ovat usein joko yksityiset kannatusyhdistykset tai vapaiden suuntien kirkot. Olennaisimmaksi kysymykseksi arvokasvatuksen näkökulmasta nouseekin se, mistä puhutaan kun puhutaan kristillisten koulujen kristillisyydestä?

YLEN JUTUSSA huomioni kiinnittyi valitettavasti siihen, että Kristillisten koulujen ja päiväkotien liiton puheenjohtaja painotti, että sukupuolivähemmistöön kuuluva oppilas kyllä hyväksytään kristilliseen kouluun, mutta se ei tarkoita, ”että hänen toimintansa hyväksytään”. Tampereen kristillisen koulun rehtori kertoi opetussuunnitelmaan kuuluvan sekä evoluutioteorian että Raamattuun perustuvan luomisteorian. Harmillista, että kristillisten koulujen täytyy Suomessa nivoutua anglo-amerikkalaisen herätyskristillisyyden ja kulttuurisodan rintamalinjoihin.

Tilanne on kimurantti. Mitä pahemmin uskontoallergia leviää yhteiskunnassa, sen enemmän uskon kristittyjen gettoutumisen etenevän. Pitäisikö kristillisten koulujen sijaan koettaa vaikuttaa tavallisten koulujemme toimintaan niin, että lapsi uskaltaa lausua ruokarukouksen niin tahtoessaan? Voisivatko perheet pitää huolta, että heidän lapsensa osallistuu seurakunnan järjestämiin jumalanpalveluksiin ja hartauksiin? Vielä emme sentään ole siinä pisteessä, että kastetut joutuisivat sopimaan rippikoulukuvioistaan välitunnilla piirtämällä kalakuvion hiekkaan.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!