Jeesus kanssamme elää

Kaunehinta elämässä, suloisinta, ihaninta,

Elämä on Jeesukselle, Hyvyydelle, Auttajalle.

Kuolleista hän ylös nousi, toivon toi, elon soi,

Osan iankaikkisen.

Jeesus elää ja me hänessä.

Hän kuoli ja hänet haudattiin,

Muttei kuolo häntä voittaa voinut, vaan hän voitti kuoleman.

”Kuolema kuoleman voitti,

ja haudoissa oleville elämän antoi.”

Sen mukana meille uusi aamu koitti.

Kukan kauniin lailla, elämä on kaunis,

Terälehtein sulo mielen avaa, toivoa on täynnä,

Tulevaisuus edessämme, Jeesuksemme kera.

Kuvassa kukka on punainen.

Me elämme valkeaa viikkoa ja sunnuntai on valkea sunnuntai. Elämme pääsiäisviikkoa, Vapahtajamme ylösnousemuksen ylistykseksi.

Nimitykset valkea viikko ja valkea sunnuntai tuleva vanhan kirkon aikaisesta tavasta kastaa pakanoita kristinuskoon pääsiäisyönä. Silloin heidät puettiin uuden elämän merkiksi valkeaan vaatteeseen, albaan, kastepukuun. Kastetut kantoivat kastepukuaan kokonaisen viikon. Joukkokääntymysten aikoina kyläkunnittain oli liikkeellä valkopukuista väkeä, mihin ikinä katseensa suuntasi. Kokonaiset perhekunnat juhlapuvuissa näyttivät julkisesti uuden elämän alkamisesta. Toteen kävi Raamatun sana:

Kaikkien tuli kääntyä ja ottaa kaste.

Tästä tavasta nimitykset valkea viikko ja valkea sunnuntai.

SUNNUNTAI 7.4.2024

1. sunnuntai pääsiäisestä,

latinaksi Quasimodogeniti (= niin kuin vastasyntyneet)

Ylösnousseen todistajia

Aikoinaan Punaisen meren ihme avasi Luvatun kansan tien eteenpäin. Näin pääsiäinen oli julistanut Jumalan antamaa tulevaisuutta ja toivoa kokonaiselle kansalle. Vapahtajamme ylösnousemus sisältää saman sanoman. Herramme avasi tien eteenpäin. Tulevaisuus on edessämme, toivo täyttää mielemme, sydämemme on luottamusta täynnä. Julistamme rohkeasti iloista sanomaa Kristuksen täytetystä työstä.

    Me julistamme teille ilosanoman: Minkä Jumala lupasi meidän isillemme, sen hän on täyttänyt meille, heidän lapsilleen. Hän on herättänyt Jeesuksen kuolleista.” 

Toinen lukukappale eli epistola Ap. t. 13:23–33

Apostolien teoista, luvusta 13

Paavali sanoi puheessaan:
    ”Daavidin jälkeläisistä Jumala on lupauksensa mukaan antanut Israelille Pelastajan, Jeesuksen. Hänen edellään kulki Johannes, joka julisti Israelin kansalle, että kaikkien tuli kääntyä ja ottaa kaste. Kun Johannes oli matkansa päässä, hän sanoi: ’En minä ole se, joksi te minua luulette. Minun jälkeeni tulee toinen, jonka kenkiäkään minä en kelpaa riisumaan.’
    Veljet, Abrahamin jälkeläiset, ja te muut, jotka pelkäätte Jumalaa! Juuri meille on lähetetty sanoma tästä Pelastajasta. Jerusalemilaiset ja heidän hallitusmiehensä eivät tajunneet, kuka Jeesus oli. He tuomitsivat hänet, mutta näin he panivat täytäntöön profeettojen sanat, joita joka sapattina luetaan. Mitään syytä kuolemantuomioon he eivät voineet esittää, mutta silti he vaativat Pilatusta teloittamaan hänet. Kun he olivat toteuttaneet kaiken, mitä hänestä oli kirjoitettu, he ottivat hänet ristinpuulta ja panivat hautaan. Mutta Jumala herätti hänet kuolleista. Hän ilmestyi sitten usean päivän aikana niille, jotka yhdessä hänen kanssaan olivat tulleet Galileasta Jerusalemiin. Nämä ovat nyt hänen todistajiaan, he todistavat hänestä Israelin kansalle.
    Me julistamme teille ilosanoman: Minkä Jumala lupasi meidän isillemme, sen hän on täyttänyt meille, heidän lapsilleen. Hän on herättänyt Jeesuksen kuolleista.”
 

42 KOMMENTIT

  1. Tänään torstaina 4.4.2024 menossa on pääsiäisviikon eli valkean viikon torstai, eli siis ylösnousemuksen päivän jälkeisen viikon torstai.

    Päivän lukukappale on epistolateksti Ap. t. 8:26–40

    Apostolien teoista, luvusta 8

    Herran enkeli puhui Filippokselle: ”Lähde etelään päin ja mene tielle, joka vie Jerusalemista Gazaan ja on autio.” Filippos lähti sinne. Juuri silloin sitä tietä tuli mahtava etiopialainen hoviherra, eunukki, joka hoiti Etiopian kuningattaren eli kandaken koko omaisuutta. Hän oli käynyt Jerusalemissa pyhiinvaellusmatkalla ja oli nyt palaamassa kotiin, istui vaunuissaan ja luki profeetta Jesajan kirjaa.
    Henki sanoi Filippokselle: ”Mene lähemmäs ja pysyttele vaunujen vieressä.” Filippos juoksi vaunujen luo, ja kuullessaan miehen lukevan profeetta Jesajaa hän sanoi: ”Sinä kyllä luet, mutta mahdatko ymmärtää?” Mies vastasi: ”Kuinka ymmärtäisin, kun kukaan ei minua neuvo.” Hän pyysi Filipposta nousemaan vaunuihin ja istumaan vierellään. Kohta, jota hän kirjasta luki, oli tämä:
    – Niin kuin lammas hänet vietiin teuraaksi,
    niin kuin karitsa, joka on ääneti keritsijänsä edessä,
    ei hänkään suutansa avannut.
    Kun hänet alennettiin, hänen tuomionsa otettiin pois.
    Kuka voi laskea hänen jälkeläistensä määrän?
    Hänen elämänsä otetaan pois maan päältä.
    Hoviherra sanoi Filippokselle: ”Voisitko sanoa, kenestä profeetta puhuu, itsestäänkö vai jostakin toisesta?” Filippos rupesi puhumaan, aloitti tuosta kirjoitusten kohdasta ja julisti miehelle evankeliumia Jeesuksesta.
    Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: ”Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?” Filippos sanoi hänelle: ”Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista.” Hoviherra vastasi: ”Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika.” Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.
    Kun he olivat nousseet vedestä, Herran Henki tempasi Filippoksen pois. Hoviherra ei enää nähnyt häntä mutta jatkoi iloisena matkaansa. Filippos ilmaantui sitten Asdodiin. Evankeliumia julistaen hän kulki kaupungista kaupunkiin, kunnes tuli Kesareaan.

    Päivän ajatusta esitellään ja tekstit näytetään täällä

    https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/torstai-4-4-2024/

  2. Uutisissa olemme saaneet kuulla Viertolan koulussa tapahtuneesta ampumakohtauksesta.

    Esitän osanottoni omaisille, suvuille, ystäville, koululle ja kaikille, joita suru koskettaa.

    Vuonna 2007 kävin koululla puhumasta lähetystyöstä, jota teimme Kamerunissa. Oppilaat ja opettajat olivat miellyttäviä. Sain kokea hyvän vastaanoton. Korvat olivat avoinna ja ilme tarkkaavaisuutta täynnä. Olen Jumalalle kiitollinen, että sain tehdä nuo vierailut. Tikkurilan seurakunta oli yksi meitä tukeneista seurakunnista, olimme Tikkurilan seurakunnan nimikkolähettejä. Vierailumme liittyi lähetin takaisin tulon jälkeisten seurakuntavierailujen sarjaan osana Tikkurilan ohjelmaa.

    Vierailuun pyytäviä kouluja oli paljon enemmän kuin saatoimme käytössämme olevaan aikatauluun mahduttaa. Kiitokset Tikkurilan seurakunnalle yhteisen työmme kaudesta.

  3. Tänään 4.4.2024 sain ilmoituksen, että jos Jumala suo, niin saarnaan

    torstaina 16.5.2024 järjestettävässä

    SOTIEMME VETERAANIEN

    SEUTUKUNNALLISEN KIRKKOPÄIVÄN

    MESSUSSA

    LAMMIN KIRKOSSA KELLO 10.00

    Perinteiseen tapaan juhlapäivän Raamatun tekstit seuraavat edellisen sunnuntain tekstejä. Näin ollen tällä kertaa olemme ottaneet sunnuntain 12.5.2024, siis kirkkovuoden mukaan 6. sunnuntai pääsiäisestä, latinaksi Exaudi, mukaan. Sunnuntain ja sen mukaan koko viikon teemana on Pyhän Hengen odotus.

    Tämän kirkkovuoden aikana olen keskittynyt erityisesti epistolateksteihin, näin myös tuon juhlamessun saarnan lähtökohdaksi otan toisen lukukappaleen eli epistolan Ef. 1:16–23.

    Kirjeestä efesolaisille, luvusta 1

    Olen lakkaamatta kiittänyt Jumalaa teistä muistaessani teitä rukouksissani. Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet ja että hän valaisisi teidän sisäiset silmänne näkemään, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut, miten äärettömän rikkaan perintöosan hän antaa meille pyhien joukossa ja miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Se on sama väkevä voima, jota hän osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista ja asettaessaan hänet istumaan oikealle puolelleen taivaassa, ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja mahteja, ylemmäksi kaikkia herruuksia, jotka mainitaan tässä ja tulevassakin maailmassa. Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi. Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.

    Jumala synnyinmaatamme siunatkoon!

  4. Tänään perjantaina 5.4.2024 pääsiäisviikko eli valkoinen viikko jatkaa ylösnousemuksen sanoman julistusta.

    Pääsiäisen jälkeinen perjantai

    Toinen lukukappale on Ap. t. 23:1, 6–11

    Apostolien teoista, luvusta 23

    Paavali loi katseensa neuvostoon ja sanoi: ”Veljet! Koko elämäni, tähän päivään asti, minä olen elänyt Jumalan edessä vilpittömästi, omaatuntoani loukkaamatta.”
    Osa neuvostosta oli saddukeuksia, osa fariseuksia, ja tämän tietäen Paavali sanoi kuuluvalla äänellä: ”Veljet! Minä olen fariseus, ja fariseuksia ovat isänikin olleet. Nyt olen täällä tuomittavana siksi, että panen toivoni kuolleiden ylösnousemukseen.” Tuskin hän oli tämän sanonut, kun fariseusten ja saddukeusten kesken puhkesi ankara kiista ja koko joukko jakautui kahtia. Saddukeukset näet väittävät, ettei mitään ylösnousemusta ole, ei myöskään enkeleitä eikä henkiä, kun taas fariseukset uskovat näihin kaikkiin. Meteli kävi yhä kovemmaksi, ja fariseusten joukosta muutamat lainopettajat alkoivat jo väittää: ”Me emme voi havaita tässä miehessä mitään pahaa. Jospa henki tai enkeli on puhunut hänelle.” Mellakka kiihtyi kiihtymistään, ja komentaja alkoi pelätä, että Paavali revittäisiin kappaleiksi. Hän komensi sotaväenosaston hakemaan Paavalin pois neuvoston käsistä ja viemään hänet kasarmiin.
    Seuraavana yönä Herra seisoi Paavalin edessä ja sanoi: ”Pysy rohkeana. Sinä olet todistanut minusta täällä Jerusalemissa, ja samalla tavoin sinun on todistettava myös Roomassa.”

    Tästä pääsee näkemään päivän kaikki tekstit:

    https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/perjantai-5-4-2024/

  5. Matias minulle:
    ”Se että sinä et ole huomannut aatteellista siltaa Daavidin ja Jeesuksen välillä, ei oikeuta sinua väittämään kristillistä sanomaa valheeksi. Korkeintaan voit sanoa, että sinulla on eri käsitys. Kristillinen kirkko seuraa ikivanhaa juutalaista tulkintaperinnettä, jossa sinun esittämäsi aikaväli ei ole mikään este tulkinnan soveltamisessa, vaan rehellisempää sinun olisi myöntää, että tapasi jäsentää eri aikaisten tekstien keskinäinen suhde rakentuu eri tavoin kuin ikivanha juutalainen tulkintaperinne, joka jatkuu kristikunnan keskuudessa erittäin hedelmällisenä Raamatun tulkinnan menettelytapana.”

    Ei se ole minun kästys, vaan perustuu kirjoituksiin, jotka kirkko on muuttanut, väärentänyt, omaksi edukseen, muka uskottavuuden lisäämiseksi valehtelemalla kirjoituksista mitä sattuu. Yhteydellä Daavidiin yritetään saada arvokasta lisäarvoa kuninkaallisesta suvusta periytymiseen, vaikka se on mahdoton yhtäkö, jo senkin takia, että Jeesusta pidetään myös jumalana, tai jumalan poikana. Te ette ota huomioon näitä yhteyksiä.

    Pitääkö teidän ajatella, että jumala on Daavidin suvusta, tai jumala poika on Daavidin kupeista, jolloin Daavidista tulisi isä.
    Jumalalla ei tietenkään ole sukua, ja vaikka Marian vätetään olevan Daavidin suvusta, ei siitä ole mitään todisteita olemassa, ja tärkein asia on se, että suku ei periydy äidin kautta, äidin nimen kautta, vaan suku periytyy Isän kautta ja Isän nimessä. Jeesuksella ei ollut isää, joka olisi ollut todistetusti Daavidin suvusta.

    Minä tiedän kyllä, että kuninkaita, kuten Hiskia, sanotaan Daavidin pojaksi, mutta se edellyttää, että henkilö istuu niin sanotusti kuninkaan istuemlla, ihan maallisesti.. Mutta jeesuksen valtakkunta ei edes ole tästä maailmasta.

    Jos teillä on oikeus puhua ja kirjoittaa juutalaisuudesta mitä sattuu, niin mikä laki sanoo, ettei näitä saa oikaista, katson, että oikeutus on juuri siinä, että oikaisee vääriä käsityksiä,
    Tahattomia, vai tahallisia. Väitän, että tahallisia.

    • Tarja

      1)

      Juutalaisilla oli erittäin tarkka tieto omista sukujuuristaan. Niinpä sekin, että Jeesus kuului Daavidin sukuun oli yleisesti tiedossa tuon ajan juutalaisten keskuudessa. Tämä sukujuurien olemassaolo ei siis ollut mikään hetken keksintö, vaan juutalaiseen kulttuuriin kuuluvaa todellisuutta.

      Eihän meillä suomalaisillakaan ole täysin tietämätöntä, minkälaisesta suvusta olemme perimämme saaneet. Esimerkiksi Sursillin jälkeläisten joukosta tunnemme Suomen historiassa mm presidenttimme Ståhlberg, Relander, Svinhufvud, Mannerheim ja Halonen sekä naapurimaassamme pääministeri Palme. Vieläpä presidenttiehdokas Haavisto kuuluu samaan sukuun.

      Se että Jeesus on Jumala, Jumalan Poika, jonka kautta Jumala, Isä Kaikkivaltias, loi maailman on yhtä lailla todellisuutta Vapahtajamme persoonassa.

      Jeesuksen kaksi luontoa eivät ole toisiaan pois sulkevia olemukseensa kuuluvia suureita, vaan ne molemmat ovat 100 % todellisuutta kumpikin.

      Verrataanpa vaikka lämpöä, kuumuutta tai kylmyyttä ja rautaa toisiinsa. Rauta voi olla kuumaa tai kylmää tai siltä väliltä, Raudan sijaan voi puolestaan olla jotain muuta metallia jonkun esineen valmistuksessa. jne.

      Näin myös Jeesuksen olemukseen kuuluu, että hän on kokonaan Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa.

    • Tarja

      2)

      Kuvaa ainoastaan omia mielikuvituksellisia fantasioitasi kun sanot: ”Jos teillä on oikeus puhua ja kirjoittaa juutalaisuudesta mitä sattuu,—”

      Aivan selvästi et ole perillä juutalaisuuden varhaisemmasta historiasta sen paremmin kuin Vanhan testamentin tutkimuksen tasosta. Sekoitat kaunokirjallisuuden käyttämän menetelmän ja täsmällisen tieteellisen tutkimuksen tekemisen toisiinsa.

      Toisaalta toki kaunokirjallisuuskin voi kuvata jotain historiallista kautta vaikka itse tarina onkin itse keksitty. Esimerkiksi meillä Somerolla asuva Kaari Utrio historiallisia romaaneitaan kirjoittaessaan ennen työnsä alkua luki noin 10 kertaa enemmän materiaalia kirjoittamastaan historiallisesta aikakaudesta ja viittaamistaan tilanteista kuin saattoi käyttää hyväkseen romaaninsa kerronnassa.

  6. Raamatun ratkaisun keskeisin asia on ylösnousemus. Tätä koskevassa keskustelussa on hiljan sanottu, ettei ylösnousemusta päästä lähestymään historiallisten todisteiden valossa. Historiallisesti on todettavissa vain opetuslasten ehdoton vakuuttuneisuus ylösnousemuksen todellisuudesta. Ne, jotka olivat olleet lähinnä Jeesusta ja pääsiäisen tapahtumia, olivat niin vakuuttuneita, että olivat valmiit kuolemaan tämän totuuden puolesta. Tätä on järjellisesti vaikea sivuuttaa. On tapana vastustaa kristinuskoa sanomalla, että ylösnousemus on tieteellisesti mahdoton, luonnonlait kieltävät sen. Tähän kätkeytyy väärinkäsitys luonnonlakien luonteesta. Ne eivät kiellä eivätkä käske. Ne ovat mallin luonteisia yleisiä selityksiä sille, miten luonnonilmiöitten on todettu yleensä tapahtuvan kontrolloiduissa oloissa. Tapahtuminen on kuitenkin aina ensisijaista. Ei ole mielekästä väittää yhdestäkään tapahtumasta, ettei se ole voinut tapahtua. Enintään voidaan todeta, ettei se noudata luonnonlakien avulla kuvattavaa yleistä tapahtumien kaavaa. Ei ole mitään rationaalista perustetta kieltää kerran tapahtuneen ainoalaatuisen tapahtuman todellisuutta. Ylösnousemuskin voidaan kieltää vain ateismin perusolettamuksesta lähtemällä.

    Kaarle Kurki-Suonio, Helsingin yliopiston teoreettisen fysiikan emeritusprofessori. Etsimään ja löytämään, s. 12, Suomen Evankelisluterilainen Ylioppilas- ja Koululaislähetys, 1979.

    • Mika

      Kiitos hyvästä kommentistasi

      Voinen jatkaa tähän Kaarlen tekstiin liittyen, etteivät luonnonlait ole muuta kuin matemaattinen malli, johon yritetään mahduttaa mahdollisimman paljon yksittäisten havaintojen sisältämän hajonnan tuomia tuloksia. Yksittäiset havainnothan voidaan päätellä johtuvan jostakin syystä, joiden takana oleva vaikuttava todellisuus pyritään määrittelemään mahdollisimman tarkasti. Näiden määritelmien tultua riittävän tarkoiksi, voimme puhua luonnonlaista.

  7. Matias
    ”tapasi jäsentää eri aikaisten tekstien keskinäinen suhde rakentuu eri tavoin kuin ikivanha juutalainen tulkintaperinne, joka jatkuu kristikunnan keskuudessa erittäin hedelmällisenä Raamatun tulkinnan menettelytapana.”

    Miksi minun tulkintani, joka perustuu suoraam kirjotuksiin, tosiasioihin, Raamattuun, pitäisi olla ikivanhan juutalaisen tai ikivanhan kristillisen perinteen mukainen. Jos kristillisen perinteen mukainen olisi se uusi ja oikea, niin miksi juutalaset eivät sitten ole kääntyneet siihen, joka taas on todiste siitä, että he katsovat, että kristillinen pitää heitä kynnysmattona ja kävelee yli tullen mennen, eikä edes häpeä vaan ylvätelee valheillaan. (minun mielestäni)

    Kuten nyt tuossa Filippuksen tapauksessa, kun Jesaja kirjoittaa jostain, ” kuin lammas hänet vietiin teuaaksi”
    Sama ”vietiin” kertoo tietysti, että se tapahtui Jesajan aikana, ei vasta 700-vuotta jälkeenpäin tulevaisuudessa. Eihän se ollut Jesajalle näky, joka voisi kertoa jostakin mitä ei vielä ollut.

    ” Niin kuin lammas hänet vietiin teuraaksi,
    niin kuin karitsa, joka on ääneti keritsijänsä edessä,
    ei hänkään suutansa avannut.
    Kun hänet alennettiin, hänen tuomionsa otettiin pois.
    Kuka voi laskea hänen jälkeläistensä määrän?
    Hänen elämänsä otetaan pois maan päältä.”

    Ei ollut jalkeläisiäkään, Opetuslapsia sanotaan lapsiksi, mutta he olivat kuitenkin miehiä, Oikeita jäkeläisiä Jeesus ei hankkinut, joten sekään ei sovi kuvaan.

    • Tarja

      3). Lapsi sanaa käytettiin myös opettajan oppilaista olivatpa he sitten kuinka vanhoja tahansa.

      Samaten opettajaa nimitettiin isäksi, olipa heidän ikäeronsa mikä tahansa. Esimerkiksi rabbi voisi saada myös vanhempi -merkityksen, mikäli se sopisi tekstiyhteyteen.

      Ota huomioon kielten erilaisuus. Esimerkiksi kotomaamme kahden virallisen kielen suomen ja ruotsin kielten välillä värien nimityksien rajat kulkevat eri kohdassa väripalettia.

    • Tarja

      4) Kun jokin kirjallinen teksti on julkaistu, niin sen jälkeen teksti kulkee eteenpäin. Niinpä profetta Jesajan kirjaan yhdistetty tekstikin vaikutti myöhemmin ratkaisevasti juutalaisen elämän edistämiseksi.

      Tekstin ymmärtäminen profetiaksi ei ollut tuulesta temmattu, vaan se nousi vähitellen vuosisatojen aikana pyhän kansan kokemusten mukana. Se antoi rohkeutta kestää vaikeuksia ja nostaa katseensa tuleisuuteen silloinkin, kun tilanne oli vaikea.

      Filippoksen tulkinta ei suinkaan noussut tyhjästä vaan jo aikaisemmin profetiaksi ymmärretty raamatunkohta sai luonnollisen toteutumansa Jeesuksen ristin kuoleman merkityksen julistuksessa.

    • Tarja

      5) Juutalaisten kääntyminen Jeesuksen seuraan oli todellisuutta aivan Vapahtajamme elinajasta lähtien aina meidän aikaamme saakka. Historian eri tilanteissa toki suhteittemme välit ovat vaihdelleet paljonkin toisistaan.

      Esimerkiksi natsien ajan Saksan asenne oli aivan muuta kuin meidän aikamme Ukrainan. Volodymyr Oleksandrovytš Zelenskyi, ukrainaksi Володи́мир Олекса́ндрович Зеле́нський, on juutalainen, kaiken lisäksi äidinkieleltään venäjänkielinen, joita on maan asukkaista vajaa kolmannes. Näin on mahdollista maassa, jossa ortodoksinen uskonto on maan suurin uskonnollinen yhdyskunta.

      Voimme todeta että jo Vapahtajamme maan päällä elämisen aikana PALJON KANSAA seurasi häntä. Hän siis oli hyvin suosittu kansansa keskuudessa. (Mikä herätti kateutta eräissä piireissä.) Myös apostolien aikana paljon juutalaisia lähti seuraamaan opetuslasten julistusta.

      Sekä Paavali että Intiassa päin Tuomas aloittivat julistuksensa kullakin paikkakunnalla nimenomaan juutalaisten keskuudessa. Sitten kristittyjen avoimuus kansojen välisten rajojen ylittämiseen toi mukanaan sen, että Jeesuksen seuraajien lukumäärä kasvoi nopeammin kuin heidän jotka eivät Jeesusta seuranneet. Näin siis kristinusko on maailman suurin uskonto, mutta juutalaisuus on maailmassamme paljon pienempi uskonto, vaikka sen merkitys koko maailman kulttuurihistoriaan on hyvinkin suuri verrattuna kansan suhteelliseen kokoon muiden uskontojen keskuudessa.

  8. Jeesus Kristus. Me ylistämme sinun pyhää nimeäsi. Me iloitsemme sinun edessäsi siitä, ettei sinun evankeliumisi ole sidottu minkään ajan kulttuuriin, ei ihmisten sivistystasoon eikä omankaan aikamme käsityksiin, vaan se on lahjoitettu kaikkia aikoja ja kaikkia ihmisiä varten. Me rukoilemme sinua: anna sanasi käydä meitä kohti. Anna sen toimittaa se, mitä varten sen lähetät. Herra pelasta meidät!

    Jaakko Haavio, Taivaan avain, s. 176, WSOY, 1965.

  9. Tänään meillä on pääsiäisviikon eli valkean viikon lauantai.

    LAUANTAI 6.4.2024›

    Pääsiäisen jälkeinen lauantai

    Päivän epistola eli lukukappale on Ef. 5:8–14

    Kirjeestä efesolaisille, luvusta 5

    Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina! Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä. Pyrkikää saamaan selville, mikä on Herran mielen mukaista. Älkää osallistuko pimeyden töihin: ne eivät kanna hedelmää. Tuokaa ne päivänvaloon. Mitä sellaiset ihmiset salassa tekevät, on häpeällistä sanoakin, mutta kaikki tulee ilmi, kun valo sen paljastaa. Kaikki, mikä on paljastettu, on valossa. Sen vuoksi sanotaankin:
    – Herää, sinä joka nukut,
    ja nouse kuolleista,
    niin Kristus on sinua valaiseva!

    Päivän tekstit voi lukea täältä

    https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/lauantai-6-4-2024/

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25