
Dokumenttiohjaaja Virpi Suutarin uusi elokuva Havumetsän lapset seuraa viittä nuorta metsäaktivistia. Ida, Minka, Otto ja Ville ovat parikymppisiä luonnonsuojelijoita, jotka ovat monessa mukana.
Suutari näyttää heidät toiminnan ytimessä, suunnittelemassa aktioita, tapaamassa metsäpomoja, pysäyttämässä liikennettä ja metsäkonetta, sekä poliisien kanto-otteessa matkalla maijaan. Pääosaan nousee nuorten lisäksi suomalainen metsä. Suutari kuvaa päähenkilöitään myös tekemässä luontokartoitusta ja retkeilemässä. Kauniit, unenomaiset kuvat näyttävät sen, mikä on vaarassa.
HAVUMETSÄN LAPSET kuvaa konkreettisesti meneillään olevaa ajattelumaailman murrosta. Sotien jälkeisessä Suomessa metsät on nähty taloudellisena resurssina. Suomalaista metsäteollisuutta ja -osaamista on pidetty arvossa myös ulkomailla. Nyt nuoremmat sukupolvet ovat alkaneet kyseenalaistaa vanhan ajattelumallin.
Sukupolvien välinen kuilu tulee esiin päähenkilöksi nousevan Idan ja tämän isoisän keskustelussa. Vanha metsämies toteaa tuvan sohvalla, että on luonnotonta jättää puu lahoamaan pystyyn. Eihän ryteikössä voi jalkamies kulkea. Et varmaan halua kuulla minun mielipidettä, Ida vastaa. Toinen kohtaus näyttää hiljaiset isovanhemmat katsomassa uutislähetystä mielenosoituksesta, jossa Ida on mukana.
Kauniit, unenomaiset kuvat näyttävät sen, mikä on vaarassa.

TIETEELLINEN TIETO ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta tuo elokuvaan ja sen päähenkilöille pakottavaa kiireellisyyttä. Metsä on suojeltava nyt. Huomenna on jo liian myöhäistä.
Ahdistus tulevaisuudesta on käsinkosketeltavaa, mutta nuoret aktivistit ovat myös rohkeita ja päättäväisiä. He hiihtävät kohti pimeässä metsässä ryskyttävää metsäkonetta ja kysyvät metsähallituksen pomoilta suoraan, että aiotteko oikeasti vaatia kymmenien tuhansien vahingonkorvausta.
Virpi Suutari on lehtihaastatteluissa kertonut saaneensa idean elokuvaa varten muutama vuosi sitten metsää perittyään. Havumetsän lapset on kaunis elokuva meneillään olevasta murroksesta.
Havumetsän lapset. Ohjaus Virpi Suutari. 92 minuuttia.
* * *
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä
