On myönnettävä, että suhtauduin varauksella Heli Pruukin Kari Kanala – Pappi ja pelimies -elämäkertakirjaan. Suurin ennakkoluuloni liittyi kirjan kohteena olevan Kari Kanalan ikään. Vaikka Kanala on ollut monessa mukana sekä pappina että mediapersoonana, on hänen uransa aktiivivaiheessa. Eikö kirja olisi voinut tovin odottaa?
Toisaalta nykyajan mukaistahan on julkaista elämäkertoja 18-vuotiaista poppareista ja kolmekymppisistä urheilijoista. Ehkä Kanalankin elämäntarinalla on oikeus tulla julkaistuksi. Kuuluisien pappismiesten muistelmaperinteeseen teos istuu sikäli mainiosti, että Augustinus oli Tunnustuksiensa valmistuessa koko lailla saman ikäinen kuin Kanala nyt.
KANALAN KARAKTÄÄRI on Suomen kirkkohistoriassa luku sinänsä: rajoja rikkova viihdepastori, joka koettelee pappeihin kohdistuvia odotuksia. Kanala on tuonut kirkkoon uutta ja vienyt kirkkoa yllättäviin paikkoihin. Takakansiteksti tiivistää: jotkut ihastuvat, toiset vihastuvat.
Kirja on katsaus tosi-tv-ajan kirkkoherran kasvuun, elämään ja tekoihin. Ääneen pääsevät myös valikoidut yhteistyökumppanit sekä läheiset. Mutta mitä mediapreesens merkitsee teologisesti ja millaisesta murroksesta se kertoo kulttuurillisesti? Showmiehen ja paimenen yhdistelmä on niin mielenkiintoinen, että se olisi ansainnut paikoin syvällisemmän tarkastelun. Jäin kaipaamaan kirjasta pastoraalista, psykologista tai mediatutkimuksellista katsausta Kanalan tekemisiin.
Elämäntarina tulee tutuksi. Kanala kertoo liikuttavasti vanhemmistaan, perheestään ja lapsuudestaan. Kanalan nöyryys tuntuu todelta: valtakunnan julkkiksienkin joukossa hän muistaa olevansa ”Kauppa-Pentin poika Halsuan Marjusaarelta”. Armollisuus välittyy suhteessa muihin – ja itseen. Jotain akuankkamaista on Kanalan avoimuudessa: joskus mokaillaan ja joskus onnistutaan, mutta eteenpäin mennään oli sitten kyse hampaiden harjaamisesta tai Merimieskirkon kassavajeesta. Se herättää sympatiaa.
KASVUKUVAUS SEURAKUNTANUORESTA suhteissaan töppäileväksi nuoreksi aikuiseksi on kiinnostavaa luettavaa, mutta jokin kirjan jännitteessä tuntuu laskevan Karin kypsyessä. Se on tavallaan outoakin, sillä nuoruusvuosien toilailut olisi voitu kuitata vähemmälläkin sivumäärällä. Toki keltainen lehdistö sai nyt parempia klikkejä, ja ehkä sitä kautta kirja löytää tiensä useampaan ostoskoriin.
Kanalan olemus on rento ja vähän rehvakas, teologia usein yleistajuista ja nopeaa. Edellä mainitut adjektiivit kuvaavat myös käsillä olevaa kirjaa. Kai aikamme kaipaa tällaista. Tietty ystäväkirjamaisuus elämäkertaa leimaa, mutta toisaalta sitä ei yritetä peitellä. Kanala on avannut itsensä ja Pruuki kirjannut kerrotun ylös.
Heli Pruuki: Kari Kanala. Pappi ja pelimies. Tammi 2024. 262 sivua.