Jos tapanasi on kuunnella Yle Radio 1:n radiohartauksia tai hartaita säveliä, olet varmasti kuullut Papas no Mamas -lauluyhtyeen iloisen letkeitä mieskuorosovituksia klassisista negrospirituaaleista tai virsistä. Yhtä hyvin olet saattanut törmätä niihin Radio Deissä, yhtyeen konserteissa – tai levykaupassa. Papas no Mamas on levyttänyt kaikkiaan viisi kokoelmaa afroamerikkalaisia spirituaaleja ja suomalaisia virsiä.
Kaikki alkoi keväällä 1994, kun osa Olarin seurakunnan kamarikuoron tenori- ja bassorivistöstä päätti kokeilla, miltä tuntuisi tehdä afroamerikkalaisia spirituaaleja klassiseen neliääniseen mieskvartettityyliin.
– Papas no Mamas -nimi syntyi kai jossain saunaillassa, kun havaitsimme olevamme kaikki miehiä, yhtyeen jäsen Kari Saloheimo kertoo.
Yhtyeen johtajana ja hengenluojana on alusta asti toiminut Juha Vintturi, ja laulusovitukset ovat hänen käsialaansa. Nyt yhtye juhlistaa 30-vuotistaivaltaan juhlakonsertilla Olarin kirkossa lauantaina 13.4. Kyseessä on samalla yhtyeen jäähyväiskonsertti.
– Juha sairastaa otsa-ohimolohkorappeumaa, ja siksi johtaminen ei häneltä enää onnistu. Mutta tuttujen laulujen laulaminen sujuu yhä, ja se onkin ollut Juhalle edelleen mieleinen harrastus, kertoo juhlakonsertin johtajana toimiva tuomaskanttori ja Juhan puoliso Inna Vintturi.
”Et voi olla mukana puolella sielulla. Olet mukana joko kokonaan tai et ollenkaan.”
Yhtyeen nettisivuilla kerrotaan, että Pappojen tarkoituksena on koskettaa lauluillaan sekä tuoda hieman lohdutusta, iloa ja lempeyttä maailman tuskaan. Kokoonpano on vaihdellut kvartetista lähes parikymmenpäiseen kokoonpanoon. Mukana on ollut lääkäriä, pappia, insinööriä, hammaskirurgia, lakimiestä, rakennusmestaria, markkinointimiestä ja opettajaa.
Juha Vintturi linjasi aikanaan Pappojen filosofiaksi hauskan, rennon yhdessäolon ja halun kehittyä. ”Eikä tässä touhussa kartu pelkästään laulutaito, kai tässä kasvaa myös ihmisenä. Olisi niin helppo alistua keskinkertaisuuteen, mutta kun asenne ei anna periksi. Itsekuria se on, nöyryyttä, sisua ja sitoutumista”, Juha kirjoitti yhtyeen nettisivuille kymmenisen vuotta sitten.
”Yhteen laulaminen on tiimiharrastus, puhdistava kokemus. Et voi bluffata. Et voi olla mukana puolella sielulla. Olet mukana joko kokonaan tai et ollenkaan. Koko tietoisuus on keskitetty laulamiseen. Elämys se on. Tosin emme ole aina varmoja, onko se tanakampi elämys yleisölle vai meille itsellemme”, Juha jatkoi.
”Ehkä olemme saaneet maistaa hivenen esimakua siitä, mikä meitä odottaa taivaan suuressa ylistyskuorossa.”
Säestyksettömän hengellisen lauluyhtyemusiikin tekemisen intoa on ruokkinut Kari Saloheimon mukaan kokemus kehittymisestä.
– Alkoi muodostua meille ominainen pappasoundi, jota myös yleisö kiitteli. Se on kaukana täydellisestä, mutta hyväntuulinen ja moneen taipuva. Esiintymistä vapautti tapa laulaa ulkomuistista, luntiksi jäi vain kämmeneen tuherretut säkeistönalut, Saloheimo kertoo.
– Kokonaisuus tulee siitä, mitä olemme ja teemme yhdessä ja kuinka hauskaa se on. Ehkä olemme saaneet maistaa hivenen esimakua siitä, mikä meitä odottaa taivaan suuressa ylistyskuorossa.
Saloheimo muistelee yhtyeen laulaneen kuluneen 30 vuoden aikana hyvää sanomaa Jeesuksesta ainakin messuissa, hartauksissa, virkaanasettajaisissa, läksiäisissä, rippileiritunnilla, pankinkonttorin avajaisissa, kyläjuhlilla, presidentinvaalitilaisuudessa, kuorotapahtumassa, väitöskaronkassa, pikkujoulussa, kevät- ja kesäjuhlissa, syntymäpäivillä, hautajaisissa, Euroopan talous- ja sosiaalikomiteassa, sairaalassa ja vanhusten palvelukodissa. Laulu on raikunut niin TV-studiossa ja radiossa, junassa, laivalla kuin kauppakeskuksen liukuportaissakin.
Yhtye on esiintynyt lukuisissa suomalaisissa seurakunnissa ja kiertänyt lisäksi reilut 3000 km Pohjois-Amerikan länsirannikkoa kyläillen sikäläisissä suomalaisyhteisöissä.
”Kuoroa johtaessa Juhasta kuoriutui hiukan hullu taiteliija, iloinen Juha! ”
Juhalla oli kärsivällisyyttä hioa harrastelijalaulajien soundia ja saada laulajista parhaat taidot esille, Inna Vintturi sanoo. Hän arvelee, että Juha sai tarkkaan työskentelyyn kuoronjohtovaikutteita omalta oppi-isältään Tauno Satomaalta, jonka Candomino-kuorossa hän lauloi vuosia.
– Juhalle kuoronjohto merkitsi myös heittäytymistä, tanssiaskeleita ja rajojen rikkomista. Taiteen tekemisellä oli hänelle iso vapauttava merkitys. Hänhän on perusluonteeltaan hyvinkin korrekti, hillitty, perfektionismiin taipuvainen ja varovainen. Mutta kuoroa johtaessa Juhasta kuoriutui hiukan hullu taiteliija, iloinen Juha!
Aikansa on joka asialla taivaan alla. Niin myös papoilla, Saloheimo tuumaa.
– Moni meistä on vanhennut jo äijäikään, tahti hidastuu, äänet väsyvät ja rivit harvenevat. Perimmäisenä voimanponnistuksena palaamme juurillemme ja pidämme konsertin Olarin kirkossa lauantaina 13.4. kello 18.
Liki 20-henkisessä juhlakuorossa on mukana aktiivikokoonpanon täydennyksenä monta pappaa, jotka ovat jo välillä pitäneet yhtyelaulusta taukoa. Ja tenorijoukossa laulaa itseoikeutetusti myös Juha Vintturi.
Kuva: Harri Lindfors