Kotimaassa (1.3.) oli Suomen katolisen kirkon uuden piispan Raimo Goyarrolan henkilöhaastattelu. Siihen liittyen pääkirjoituksessa todetaan useiden suomalaisten teologien siirtyminen katoliseen ja ortodoksiseen kirkkoon. Niiden historiallisuuden todetaan kiinnostavan konservatiivisia miesteologeja. Käännynnäisyyden syyksi arvellaan luterilaisen kirkon rituaalisuuden puutteen ja ristiriitaisuuden ohella nuorten miesten kaipuuta järjestykseen ja vakaaseen uskonnollisuuteen.

Käännynnäisyyden psykologisena vaikuttimena lienee myös uskonnollista idealisaatiota ja ”minulle itselleni” sopivan uskonnollisuuden etsintää, joka sulkee silmänsä ihannoinnin kohteen inhimilliseltä todellisuudelta.

Lutherin kipuilu keskiajan kirkon erityissäädöksiä vastaan uskonnollisen pelastuskysymyksen selkeyttämiseksi oli koko olemassaoloa koskevaa hätää elämän ja kuoleman edessä, huolta pelastumisesta, pelkoa Jumalan rangaistuksesta. Kärsimys ja ahdistus sivuuttivat dogmaattiseen objektivointiin keskittyvän uskonnollisuuden.

Luostarihurskauden naimattomuusvaatimus rikkoutuu Lutherin avioitumiseen nunnan kanssa. Hän vaati luostarilupausten antamisen alarajaksi vähintään kolmeakymmentä ikävuotta. Ihmisyksilön identiteetin muotoutuminen ottaa aikansa.

Lutherin oma psykologinen yksilöityminen ja sen myötä irtautuminen keskiajan tietyistä uskonnollisista opinkappaleista on nykyisen objektiivisen tieteen synnyn tärkeä osatekijä. Hänen kohdallaan hintana oli kirkonkirous. Saman kohtalon ovat kokeneet monet merkittävät tämän ajan katoliset teologit.

Tämän päivän maailmassa eri uskontojen näkeminen tosiasiallisena sotien käyttövoimana tulisi merkitä pyrkimystä idealisaatioiden riisumiseen, ei niiden vahvistamiseen.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva sairaalapastori ja psykoterapeutti.

Vaasa