Hierarkiat ovat silloin matalalla, kun piispa itse tulee avaamaan oven toimittajalle ja valokuvaajalle. Hän tervehtii iloisesti ja antaa meille mahdollisuuden valita huoneen, jossa haastattelu tehdään.

Suomen uusi katolinen piispa Raimo Goyarrola on elänyt maassamme pian 18 vuotta. Hän naurahtaakin olevansa pian suomalaisena täysi-ikäinen.

Oman identiteettinsä hän määrittelee ”maailman ainoaksi baskisuomalaiseksi”.

– Pienissä kansoissamme on monia samoja piirteitä. Luonnon rakastaminen, ahkeruus, täsmällisyys ja sisu ovat meidän ominaisuuksiamme. Ja tietysti molemmilla on vaikea kieli, piispa luettelee.

Isä Raimo arvelee olevansa jo melkoisen suomalaistunut. Baskimaassa sukulaisten ja ystävien luona hän poikkeaa enää vuoden tai parin välein.

– Viime vuonna olin käymässä lähellä Bilbaota sijaitsevassa isäni kotikylässä. Kun astuin kauppaan, niin myyjä alkoi heti puhua minulle englantia. Nauroimme sitten kaupan pihalla odottaneiden suomalaiskaverieni kanssa, että minähän olen nyt täydellinen suomalainen!

MAAMME UUSI katolinen piispa on kotoisin suunnilleen Helsingin kokoiselta paikkakunnalta.

Baskimaan pääkaupungissa Bilbaossa Goyarhrolan perheeseen syntyi vuonna 1969 poika Ramon. Raimo-etunimeä hän on alkanut käyttää vasta Suomessa.

– Olen ihan tavallisesta perheestä. Vanhempien lisäksi meitä oli viisi lasta, joista yksi kuoli nuorena.

Goyarrolan perhettä kohtasi toinen tragedia, kun Raimon äiti sairastui syöpään hänen olleessaan 16-vuotias.

Sairauden murtamana äiti menehtyi lopulta parin vuoden päästä. Takaisku oli ankara koko perheelle.

– Isänikin kärsi silloin todella paljon.

Nuori Raimo joutui esikoislapsena ottamaan aivan uudenlaisen roolin. Hän sai olla perheessä joskus isänä, joskus äitinä.

– Se merkitsi nopeaa kypsymistä. Minun piti tavallaan ottaa pitkä hyppy eteenpäin.

Äidin sairautta läheltä seuratessa nuorukaisen mielessä vahvistui kutsumus lähteä opiskelemaan lääketiedettä.

– Jo lapsena leikeissä olin usein lääkäri. Olen aina halunnut lievittää ihmisten kipua ja kärsimystä.

Baskinuorukainen suoritti lääketieteen opinnot lähellä kotiseutuaan sijaitsevassa Navarran yliopistossa. Hän aikoi erikoistua psykiatriaan.

– Sain heti valmistumisen jälkeen työpaikan erään sairaalan psykiatriselta osastolta.

Vaikka lääkärinä toimiminen oli Goyarrolalle erittäin mielekästä, niin uusia unelmia alkoi herätä. Hänelle kerrottiin mahdollisuudesta lähteä Roomaan opiskelemaan teologiaa.

– Tarjous houkutteli minua suuresti. Olin jo lääkäri, teologian kautta voisin saada kokonaiskuvan ihmisestä. Nehän ovat tavallaan kuin kaksi jalkaa. Päätinkin tarttua tilaisuuteen.

Goyarrolan opinnot Rooman paavillisessa Pyhän ristin yliopistossa etenivät sutjakasti. Seitsemän vuoden jälkeen hän väitteli dogmatiikasta teologian tohtoriksi.

Opintojen ohella Goyarrola työskenteli Opus Dei -järjestön päämajassa. Hän oli liittynyt siihen jo 18-vuotiaana.

– Opus Dei on kuin pieni katolinen perhe. Meidän mallinamme on Jeesus työläisenä. Hänhän vietti Nasaretissa aivan normaalia elämää työskennellen ja ystävien kanssa seurustellen.

Järjestön jäsenille päivittäinen rukous on keskeinen asia. Goyarrola luonnehtii rukousta kuin ilmaksi, jota hengitetään.

– Erittäin tärkeää on myös vetäytyä säännöllisesti rukoukseen ja hiljaisuuteen.

Kerran kuussa isä Raimo pitää kotonaan tai Opus Dein tiloissa Helsingin Fredrikinkadulla viiden–kuuden tunnin retriitin. Kerran vuodessa on aika pidemmälle retriitille maaseudulla.

– Nämä ovat kuin tankkauksia keskellä hälyistä ja kiireistä maailmaa.

Olen aina halunnut lievittää ihmisten kipua ja kärsimystä.

YKSI ISÄ Raimo Goyarrolan elämän riemukkaimmista päivistä oli viime marraskuun lopulla. Silloin hänet vihittiin Helsingin katolisen hiippakunnan piispaksi Johanneksenkirkossa.

Tilaisuus oli oikea ekumenian juhla. Siellä olivat melkein kaikki maamme luterilaiset ja ortodoksiset piispat sekä edustajia muistakin kirkkokunnista.

Piispa puhkeaa vieläkin leveään hymyyn, kun muistelee kyseistä päivää.

– Olin tuona päivänä kuin taivaassa ja koin vahvasti Jumalan läsnäolon.

Isä Raimo iloitsee erityisesti siitä, että tilaisuudessa vallitsi epämuodollinen ilmapiiri. Ei menty protokollan mukaan jäykistellen.

Uuden piispan juhla vaihtui nopeasti kiireiseksi arjeksi. Helsingin hiippakunta oli ollut yli neljä vuotta ilman piispallista kaitsentaa, ja isä Raimon työpöydällä odottikin paksu nippu asioita.

– Nyt pitää tehdä päätöksiä monista asioista, niitä ei voi enää siirtää eteenpäin. On työtä pappien kanssa, talous, kiinteistöt ja työ suurten kaupunkien ulkopuolella. Kaikki tämä on nyt selässäni ja sydämessäni.

Piispa on muutaman kuukauden aikana kiinnittänyt huomiota muun muassa seurakuntansa nuoriin.

– Perustin uuden työryhmän kehittämään heidän toimintaansa.

Oma asiakokonaisuuteensa on myös hiippakunnan leiri- ja toimintakeskus Stella Maris Lohjalla. Homeongelmien takia keskuksen toiminta on vuonna 2017 toistaiseksi lopetettu.

– Pohdimme parhaillaan Stella Mariksen tilannetta. Pyrimme löytämään rahaa uuden leirikeskuksen rakentamiseen. Monelle ovelle Suomessa ja ulkomailla olen jo koputtanut varojen saamiseksi.

Suomen katolisten tuore kaitsija toivoisi valtiovallalta lisää tukea kirkolleen. Nyt avustusta tulee noin seitsemän euroa seurakuntalaista kohden.

– Hiippakuntamme tekee kuitenkin hyvin paljon sosiaalista työtä esimerkiksi pakolaisten parissa. Autamme heitä monin tavoin sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan.

ISÄ RAIMO ja muu hiippakunnan väki joutuu pyörittämään melkoista palettia. Katolinen kirkko kun on Suomessakin nimensä mukaisesti yleismaailmallinen.

– Esimerkiksi hiippakuntamme pääkirkossa Helsingin Tehtaankadulla voi sunnuntaisin olla messu jopa kuudella eri kielellä. Pienemmillä paikkakunnilla messuja pidetään useimmiten kerran kuukaudessa ja kielenä on suomi.

Erityistä iloa piispalle tuottaa se, että luterilaiset ja ortodoksiset seurakunnat tarjoavat kirkkotilojaan katolisten messujen käyttöön.

– Saamme kirkon käyttöömme ilmaiseksi tai pientä kustannusta vastaan. Tämä on käytännön ekumeniaa ja meille valtava lahja.

Moni luterilainen kollega saattaisi olla jopa hiukan kateellinen isä Raimon yhdestä ”ongelmasta”. Uutta väkeä tulee monin paikoin seurakuntiin niin paljon, että tilat alkavat käydä ahtaiksi.

– Me olemme nuori ja kasvava kirkko. Katolisten seurakuntien jäsenmäärä on runsas 18 000, mutta katolisia on Suomessa selvästi enemmän.

VAIKKA HIIPPAKUNTA on jäsenmäärältään pieni, sen selkänoja on oikkeuksellisen vankka. Katolinen kirkko on lähes maailman joka kolkkaan levittäytynyt yli miljardin kristityn yhteisö. Sen ääni kuuluu painokkaasti.

Helsingin uudella piispalla on hyvät suhteet aina katolisen kirkon huipulle saakka. Hän on tavannut paavi Franciscuksen useita kertoja.

– Meillä on aina tapana vitsailla keskenämme. Paavi on hyväsydäminen ja epämuodollinen ihminen, kuin isä tai isoisä.

Viimeksi isä Raimo pääsi paavin yksityisvastaanotolle 19.1. Porvoon hiippakunnan piispa Bo-Göran Åstrandin johtaman ekumeenisen delegaation jäsenenä. Vierailu liittyi Pyhän Henrikin päivään, jota vietetään Kristittyjen ykseyden ekumeenisella rukousviikolla.

– Paavi on aina hyvin informoitu Suomen katolisten tilanteesta. Meillä on erittäin toimiva ekumenia, joka taitaa olla maailmassa jopa ainutlaatuinen.

Maamme nähdäänkin Vatikaanissa eräänlaisena veturina uskontojen yhteisymmärryksen edistämisessä.

– Tämä on meille luonnollisesti suuri kunnia, mutta se sisältää toki myös huomattavan vastuun, piispa sanoo.

Me olemme nuori ja kasvava kirkko.

LÄÄKÄRIN KUTSUMUS ei ole väistynyt energisen isä Raimo Goyarrolan mielestä, vaikka hän onkin pitkään toiminut pappina ja nyt piispana. Hän tekee parhaillaan Itä-Suomen yliopistoon väitöskirjaa palliatiivisesta hoidosta. Sillä tarkoitetaan oireita lievittävää ja potilaan sekä hänen läheistensä elämänlaatua tukevaa hoitoa.

Keskeistä palliatiivisessa hoidossa on yksilöllinen sekä kokonaisvaltainen kohtaaminen. Hoidossa huomioidaan psyykkiset, sosiaaliset, henkiset, hengelliset ja vakaumukselliset asiat.

– Väitöskirjani koostuu artikkeleista, joista osa on jo julkaistu eri maissa. Kaksi pitää vielä tehdä. Toivon, että viimeinen artikkeli on valmis ensi vuoden keväällä.

Tutkimusaihe kumpuaa osittain myös henkilökohtaisista kokemuksista. Isä Raimon äidin kuoltua syöpään myös hänen isänsä menehtyi samaan sairauteen joitakin vuosia myöhemmin.

– Huomasin, kuinka kokonaisvaltainen tapahtuma kuoleman lähestyminen on. Siihen liittyy paljon kipua ja kärsimystä, jotka eivät ole ollenkaan sama asia.

Goyarrola sanoo, että kipu voidaan hoitaa pois morfiinilla tai sedaatiolla, mutta eksistentiaalinen kärsimys kuoleman lähestyessä onkin sitten toinen asia.

Jos taustalla on esimerkiksi selvittämättömiä asioita läheisten kanssa, niin kärsimys voi lisääntyä. Kun hyvää kuolemaa tavoitellaan, niin potilaan koko perheen tulisi olla mukana hoitoprosessissa.

– Lääkärin asenteellakin on valtavasti merkitystä. Hänen tulisi olla kuolemaa lähestyvälle kuin ihminen ihmiselle, eikä mikään kropan insinööri.

Kuka?

Raimo Goyarrola, 54, piispa, LL, TT

Juuri nyt työskentelen hiippakunnan asioiden parissa.

Harrastan jalkapalloa ja sulkapalloa.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!