Kun sota syttyi, aloimme puhua vain ruuasta. Perunasta, kaalista ja punajuurista. Siitä mitä ruokaa laitamme.

Minun elämäni, Ukraina -esityksen alussa viisi naista laittaa ruokaa. Joku naisista sanoo, että niin myös me Suomessa koronan alkaessa keskityimme ruokaan ja siihen, riittääkö sitä kaupoissa.

Osiris-teatterin esitys koostuu yksittäisten ihmisten, pääasiassa naisten tarinoista ja vahvoista lauluista. Esityksestä tekee entistä koskettavamman se, että osa näyttelijöistä on ukrainalaisia.

Kohtaukset kertovat arjesta sotaa käyvässä maassa sekä pakolaisena Suomessa. Maasta, joka tuntui oudon houkuttelevalta siksikin, että talvella ihmiset istuvat järven päällä kalastamassa.

YHDESSÄ TARINOISTA kerrotaan Suomeen teinityttönä muuttaneen Olgan kokemuksista. Esimerkiksi siitä millaista on olla erossa Ukrainaan jääneestä isästä ja millaista oli käydä tapaamassa häntä kahden vuoden jälkeen. Olgan päiväkirjat kertovat myös vuosikausia kestäneestä yksinäisyydestä Suomessa. Eri maista tulleiden pakolaisten kokemuksia yhdistää suomalaisten ystävien saamisen vaikeus.

Esityksen kepeimmässä kohtauksessa naiset ovat mansikkapellolla töissä. Samalla pellolla, jossa he ovat olleet aikaisempinakin vuosina ennen sotaa. Nyt he eivät ole ansaitsemassa ylimääräistä rahaa nojatuolin tai pesukoneen hankintaa varten. Tällä kertaa on tultu töihin suomalaiselle pellolle, että päästäisiin hetkeksi lomalle stressaavasta arjesta kotimaassa.

Monella ukrainalaisella on sukujuuria Venäjällä. Yhdessä kertomuksista nousee esille se, miten turhauttavaa oli yrittää saada venäläisiä sukulaisia ymmärtämään todellisuutta. Esimerkiksi sitä, että hyökkääjät olivat venäläisiä eivätkä ukrainalaisia niin kuin Venäjällä tiedotusvälineissä oli sanottu. Ettehän te siellä metrossa edes voi nähdä, ketkä teitä vastaan hyökkäävät, sukulainen oli väittänyt vastaan.

ESITYKSESSÄ VENÄJÄN hyökkäyssotaan liitetään aina sana aggressiivinen. Sitä jäin miettimään, voiko hyökkäyssota olla mitään muuta kuin aggressiivista.

Malmitalolla olleen ensi-illan runsaiden aplodien jälkeen lavalle kutsuttiin yksi kertomusten henkilöistä, teinityttönä Suomeen muuttanut Olga. Hän kirjoittaa tänä keväänä ylioppilaaksi. Sodasta huolimatta katse on tulevaisuudessa.

Teatteri Osiris. Näyttelijät: Anastasiia Redchuck, Ljubov Yankchukevitch, Cécile Orblin, Laura Hänninen ja Anna Murtola. Koreografia: Vitalii Bodhurskyi. Kuvat ja videot: Ahmed Alalousi. Ohjaus: Liisa Isotalo. Esitykset 13.3. Riihimäen teatterissa ja 16.4. Aleksanterin teatterissa Helsingissä.