1.
Kolmen vakallista jauhoja yhteen taikinaan! Valtava määrä! Sillähän syöttäisi kymmeniä ihmisiä! Tai sitten siitä voisi leipoa leipiä kuivattavaksi niin, että niistä riittäisi evästä pitkäksi aikaa. (Sen parempaa evästä kuin kova leipä ei olekaan, ei varsinkaan merellä. Parhaalta se maistuu merivedessä liotettuna!)
Ja tietysti puhumme nyt leivästä emmekä kakosta. Kyllä kakkokin hyvää on, mutta se ei säily kovin kauan. Se ei ole kuivana hyvää, ja se homehtuu helposti.
Hyvää leipää varten tarvitan hyvä hapatus eli taikinan juuri. Saa taikinan tietysti itsekseenkin hapantumaan. Sillä tavoin siitä tulee kuitenkin pahanmakuista. Puhtaan maitohappobakteerikannan sijasta siinä on ties mitä villejä pöpöjä, joita on ilmassa, vedessä ja astiassa, jossa taikina sotketaan. Siinä ne sitten oikein kasvavat ja kuplivat omaa kitkerää happamuuttaan ja tekevät leivästä semmoista, että alkaa korventaa jo ennen kuin sitä on edes maistanut. Hampaista asti tuntuu häijyltä, kun sitä syö.
Kunnollisessa, puhtaassa juuressa on siis hyvänmakuisen happaman taikinan salaisuus. Se tekee puurosta leipätaikinan ja paistetusta puurosta leivän

2.
No, voi olla, että joku on tästä leipäreseptistä kanssani eri mieltä. Ei sen ole väliä, sillä ei Jeesus päivän evankeliumissa meille lopulta leipomisen konstia halua opettaa, vaan käyttää sitä vertauksena, jonka avulla Hän opettaa meille paljon isompia asioita. Ja näin Hän siis sanoo: „Taivaan valtakunta on hapatuksen vertainen, jonka vaimo otti, ja sekoitti kolmeen vakkaan jauhoja, siihen asti kuin kaikki happani.“
Jeesus siis puhuu Taivaan valtakunnasta. Hän vertaa taikinanjuureen. Erikseen Hän mainitsee, että vaimo sekoitti sen – ja sekoitti nimenomaan kolmeen vakalliseen jauhoja.
Kuka oli tämä vaimo? Ja miksi Vapahtaja puhuu „kolmesta vakallisesta jauhoja“?
Varmasti emme sitä tiedä. Silti tämän arvoituksen varovainenkin raottaminen avaa meille huikeita näköaloja ja kauas menneisyyteen, noin kaksituhatta vuotta taaksepäin siitä, kun Jeesus kertoi vertauksensa – kaksituhatta vuotta sitten.
Niin, missä myös leivottiin leipää kolmesta vakallisesta jauhoja? – Mooseksen ensimmäisessä kirjassa on seuraava kertomus kantaisä Abrahamista ja hänen vaimostaan Saarasta:
Ja Herra näkyi hänelle Mamren lakeudella; jossa hän istui majan ovella, koska päivä oli palavimmallansa. Koska hän silmänsä nosti ja näki, katso kolme miestä seisoivat hänen edessänsä: ja kuin hän näki heidät, juoksi hän heitä vastaan majan ovelta, ja kumarsi itsensä maahan. Ja sanoi: Herra, jos minä olen armon löytänyt sinun edessäs, niin älä mene palvelias ohitse. Ja sallikaat tuotaa vähä vettä pestäksenne teidän jalkanne, ja levätkäät teitänne puun alla. Ja minä tuon teidän eteenne kappaleen leipää, virvottaaksenne teidän sydäntänne, ja sitte menkäät: sillä sentähden te poikkesitte teidän palvelianne tykö. Ja he sanoivat: tee niin kuin sinä olet puhunut. Niin Abraham riensi majaan Saaran tykö, ja sanoi: riennä sinuas ja tuo kolme mittaa sämpyläjauhoja, sotke ja leivo kaltiaisia. Ja Abraham juoksi karjan tykö: ja toi nuoren ja kauniin vasikan, ja antoi palveliallensa, joka riensi valmistamaan sitä. Ja hän toi voita ja maitoa, ja vasikasta, jota hän valmistanut oli, ja pani heidän eteensä: ja hän seisoi heidän edessänsä puun alla ja he söivät. Niin sanoivat he hänelle: kussa on Saara sinun emäntäs? hän vastasi: täällä majassa. Ja hän sanoi: tosin minä palajan sinun tykös, liki tällä vuoden ajalla, ja katso, Saaralla emännälläs on poika. (1. Moos. 18:1-10)
„Riennä sinuas ja tuo kolme mittaa sämpyläjauhoja, sotke ja leivo kaltiaisia.“ Sana „mitta“, jota Biblia tässä käyttää, on käännetty vuoden 1933 Vanhan testamentin käännöksessä sanalla „vakka“, jota Jeesus käyttää tämän päivän vertauksessaan. Ainakin osapuilleen samasta määrästä jauhoja on kyse kummassakin, Jeesuksen vertauksessa ja Vanhan testamentin kertomuksessa siitä, kuinka Jumala ilmestyi Abrahamille. Kolme vakallista, kolme miestä – Pyhän Kolminaisuuden kuva ja meidän Herramme Jeesus Kristus, joka ihmishahmossa näyttäytyen ja ihmiseksi tulemistaan ennakoiden vieraili Abrahamin luona.
Se, mitä ei vielä ollut, oli Jumalalle jo todellista. Jumalalle aikakin on vain yksi ulottuvuuksista ja kuin vahaa Hänen käsissään. Tuleva oli todellista siinä ilmestyksessä, joka tuli Abrahamin ja Saaran osaksi. Sen tähden Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa: „Abraham teidän isänne iloitsi, nähdäksensä minun päiväni; hän näki sen, ja ihastui.“ (Joh. 8:56) Jumalan lupauksen Sana ja Jumalan ikuinen Sana ja Hänessä Jumalan valtakunta tuli Abrahamin ja Saaran luo. Ja vuoden sisällä vanha Saara synnytti pojan, lupauksen lapsen, se sama Saara, joka leipoi kolmesta vakallisesta jauhoja taikinan.
3.
Viime pyhänä olimme Jerusalemin temppelissä. Vietimme siellä viimeistä joulupäivää ja katselimme, kuinka nuori neitsyt Maria kantoi sinne miehensä Joosefin kanssa pienokaista, äitinsä esikoista, Jeesus-vauvaa. Hänkin oli lupauksen lapsi, niin kuin Iisak, mutta silti aivan toisella tavalla. Jeesus-lapsi oli sen lupauksen täyttymys, joka Abrahamille ja Saaralle annettiin heidän pojassaan Iisakissa.
Niinpä myös Saara leipoi vielä tavallisen taikinan ja ilman juurta, niin kuin hänen poikansakin oli tosin lupauksen lapsi, mutta silti vielä vain ihminen, synnin alainen ihminen, Saaran ja Abrahamin poika. Sillä lupauksen täyttymys oli vielä vasta tulossa siinä Jeesuksessa, joka oli Jumalan ja Marian Poika.
„Taivaan valtakunta on hapatuksen vertainen, jonka vaimo otti, ja sekoitti kolmeen vakkaan jauhoja, siihen asti kuin kaikki happani.“ Niin: pelkkä taikina ei vielä ole Jumalan valtakunta. Jumala voi kyllä valita sen kuvaksi siitä, mikä on kerran tuleva. Lupauksen täyttymykseen tarvitaan kuitenkin se, mikä pienenä juurena hapattaa koko ison taikinan.
Eipä siis myöskään Neitsyt Maria ollut itsessään Jumalan valtakunta, eikä se ollut luonnostaan hänessä. Hänessä ei ollut voimaa muuttaa mautonta ja helposti pilaantuvaa tai kitkeräksi hapantuvaa puuroa maukkaaksi leiväksi.
Lupauksen täyttymys tuli Jumalalta. Hän tosin oli luonut jauhotkin ja veden, ne, jotka meissä omia aikojaan pilaantuvat siitä synnin villistä bakteerifloorasta, siitä, joka on saastuttanut meidät sikiämisestämme saakka ja ilmenee meissä pahana hajuna ja vastenmielisenä makuna ja ja jota kyllä pakosta syödään, mutta joka ei Jumalan pöytään kelpaa. Nyt kuitenkin Jumala täytti monin verroin ja valtavalla tavalla sen lupauksen, jonka Hän jo lankeemuksen jälkeen ensimmäisille ihmisille antoi, ja jälleen Abrahamille.
Jumala antoi Marialle Lapsen, jota hän ei ollut osannut edes pyytää! Ja Maria otti Jumalan armosta lupauksen Sanan vastaan. Hän ei torjunut luotaan, hän ei kieltänyt pois sitä, joka puhui, vaan suostui uskossa siihen, että Sana tuli lihaksi ja sikisi hänen sydämensä alla. Ja hoitaessaan äitinä pientä Jeesus-lasta, kasvattaessaan häntä yhdessä Joosefin kanssa pojaksi ja aikuiseksi, Maria oli se vaimo, joka sekoitti hapatuksen kolmeen vakalliseen jauhoja – mutta hapatus, taikinan juuri, Jumalan Sana ja lopulta Jeesus Kristus itse hapatti taikinan, ei Maria.
4.
Ja niin se on meidänkin kohdallamme, meidän elämässämme, sydämessämme, mutta myös seurakunnassamme: meidän taikinassamme elävät luonnostaan synnin villit bakteerit. Me taistelemme niiden vaikutusta vastaan, ja teemme siinä oikein. Se on meidän kutsumuksemme kristittyinä ja ihmisinä: olla Jumalan pyhyyden ja rakkauden puolella ihmisen pahuutta ja rakkaudettomuutta vastaan.
Mutta saammeko me synnin juurta koskaan kokonaan pois taikinastamme? Voimmeko koskaan sanoa omasta kilvoituksestamme, että „nyt se tuli valmiiksi“ ja viettää omassa varassamme ja omin voimin puhdasta juhlaa Jumalan edessä?
Emme varmasti voi! Ja sama, mikä koskee meitä kristittyinä, koskee meitä myös seurakuntana, myös Pyhän Marian seurakuntana: niin paljon kuin sitä toivommekin ja yritämme, synti kaikissa muodoissaan uhkaa sitä joka hetki ja tahtoo tehdä siitä ikävän, inhottavan, ilkeän ja häijysti happaman silloinkin, kun me tosissamme yritämme viettää iloista juhlaa Jumalan kasvojen edessä toisiamme rakastaen ja tätä rakkautta ympäristöömmekin jakaen aina maan ääriä myöten.
Sen tähden me tarvitsemme sitä Jumalan lupausta, jonka Hän antoi Abrahamille ja joka Marian sydämen alla täyttyi. Me tarvitsemme sitä jumalallista juurta, joka hapattaa suuren suuren taikinan ja tekee siitä herkullista ja ravitsevaa syötävää monille ja taas monille, lukemattomille Jumalan lapsille ja aina vain uusille Jumalan lapsille kaikkialla suuressa maailmassa. Tarvitsemme Vapahtajaa Jeesusta Kristusta, joka uhrasi itsensä meidän puolestamme ja nousi kuolleista synnin ja kuoleman Voittajana. Hän on se Jumalan valtakunta, josta Hän vertauksessaan puhuu. Hänen tähtensä ja Hänessä me voimme olla Valtakunnan ihmeestä osallisia – siitä taikinasta, jonka pienen pieni ja mitättömän tuntuinen juuri lopulta kokonaan hapattaa, sitten, kun tämä vaivan aika on päättynyt ja ikuinen juhla alkaa.
5.
Jeesus puhuu päivän evankeliumissa kuitenkin myös muusta kuin jauhoista ja taikinanjuuresta. Hän puhuu siemenestä. Hän puhuu pienen pienestä sinapinsiemenestä, josta tulee valtavan suuri kasvi.
Tämän „pienen siemenen“ me näimme viikko sitten Jerusalemin temppelissä. Hän, Jumalan lihaksi tullut Sana, jonka kautta Jumala tekee kaikki suuret tekonsa, oli niin pieni, niin olematon, ettei Häntä kukaan huomannut, paitsi ne kaksi pyhää vanhusta, joista oli viikko sitten puhe.
Nyt olemme siirtyneet joulusta esipaaston aikaan. Viikon päästä vietämme laskiaissunnuntaita ja lähdemme sille kivuliaalle tielle, jonka päässä seisoo Golgatan risti. Sen takaa kuitenkin hohtaa jo pääsiäisaamun valo.
Emme me muuten sitä matkaa jaksaisikaan. Emme jaksaisi seurata Jumalan kylvötyötä. Emme kestäisi nähdä, kuinka Hän kylvää pienen siemenen maahan ja kuinka se meidän silmiemme edessä meidän tähtemme, meidän syntimme tähden kuolee. Jumala kylvää maahan oman, rakkaan Poikansa, ja ravitsee maan Hänen verellään.
Siitä siemenestä ja siitä verestä kasvaa kuitenkin ihmeellinen kasvi. Ei siitä kasva ylpeä Libanonin seetri, ei mahtava maallinen valtakunta, joka sulkee sisäänsä kansat ja maat. Sekin olisi tosin Jumalalta, joka salatulla viisaudellaan ohjaa lopulta myös sitä, mitä maailman mahtavien parissa tapahtuu, nostaa ja kaataa tutkimattoman tahtonsa mukaan.
Ei pienestä sinapinsiemenestä kasvanut seetriä. Sinappi on kaalin sukulainen. Parhaimmillaan se voi kasvaa parimetriseksi pensaaksi. Naurettavahan sellainen vihannespuska on mahtavien mäntyjen ja Libanonin seetrien rinnnalla!
Ja kuitenkin juuri tästä pienen puun kokoisesta pensaasta, joka kasvoi pienen pienestä siemenestä, kuitenkin juuri siitä eikä Libanonin seetristä kasvoi jotakin sellaista valtavan suurta ja turvallista, jonka suojissa taivaan lintujen oli hyvä olla, mistä ikinä ne sinne tulivatkin ja kaipasivat suojaa auringolta ja paikkaa levätä.
Ei siis mitään mahtavaa maailman mahtavien silmissä – mutta silti suurempaa kuin mahtava, ja ihanaa ja suloista niille, joilla on Jumalan antamat silmät nähdä ja Hengen korvat kuulla: tämä merkillinen vihanneskasvi on Kristuksen Kirkko, Hänen seurakuntansa, uskovien yhteisö ja hengellinen äiti. Maailman silmissä se on mitätön ja halveksittava, niin kuin meidän oma uskomme on omissa silmissämme ja Jumalan lain peilissä. Mutta koska se on kasvanut Jumalan Sanan siemenestä ja viime kädessä Hänestä, joka haudattiin maahan meidän puolestamme ja nousi kuolleista kolmantena päivänä, juuri sen tähden se on ihmeellinen Jumalan silmissä ja meille suloinen suoja ja turva ja myös se paikka, jossa Jumalan sanan puhdas juuri aina uudelleen sekoitetaan meidän likaisiin jauhoihimme ja jossa jumalallinen siemen aina uudelleen kylvetään sydämemme vihannesmaahan.
Eikä siinä seurakunnassa lopu leipä kesken! Tänäänkin se tarjotaan sinulle: meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri syntiemme anteeksiantamiseksi ja uudeksi elämäksi. Pyhässä Hengessä se läpäisee meidän vanhan ihmisemme, ja parannuksessa ja uskossa se tulee meille ja meidän kauttamme Kristuksen suloiseksi tuoksuksi tämän pilaantuneen maailman keskellä,ja tekee meistä Jumalan puutarhan puutarhureita ja Jumalan taikinan tekijöitä. Sen Hän armossaan suokoon meille kaikille! Amen.