16. sunnuntai helluntaista, Matt 11:25-30, Tuomo Lindgren

Tuomo Lindgren
Harjavallan seurakunta

“Ihminen, tuo rahtunen luomakunnastasi tahtoo kiittää sinua… Sinä innoitat hänet iloiten itseäsi kiittämään, sillä Sinä olet luonut meidät itsellesi ja levoton on sydämemme, kunnes se sinussa löytää levon.”

Tähän tapaan Augustinus aloitteli kuuluisaa omaelämänkerrallista teostaan 1600 vuotta sitten. Sinä olet luonut meidät itsellesi ja levoton on sydämemme, kunnes se sinussa löytää levon. Lainaus on tuttu ja paljon käytetty. Ja edelleen se on ajankohtainen. Mitä muuta me voimme nykyajasta sanoa kuin, että sitä vaivaavat juuri kiire ja levottomuus. Se on ennen kaikkea sitä levottomuutta, että sydän ei ole löytänyt rauhaa Jumalan kanssa. Ihminen on vieraantunut omasta alkuperästään. Ja se tuottaa levottomuutta. Ihminen ei tunne oloaan kotoisaksi ennen kuin hänen sielunsa on päässyt rauhaan Jumalan kanssa.

Levottomuus, mikä ihmistä seuraa, kutsuu ihmistä koko ajan kääntymään takaisin Jumalan luokse. Se kehottaa häntä etsimään kadotettua rauhaa. Kun Jumala antaa merkkejä itsestään ihmiselle tämän rauhattomuuden kautta, niin sen sijaa että pysähdymme kuuntelemaan ja tarkkailemaan näitä merkkejä, me usein pakenemme tätä ahdistuneisuutta entistä kiireisempään elämään. Luomme ympärillemme toimintaa ja hälinää, täytämme elinpiirimme askareilla ja ihmisillä, jotta välttyisimme hiljaisilta ja yksinäisiltä hetkiltä, jolloin sisäiset äänet kuuluvat ja ilmaisevat meille hengellistä hätäämme. Yritämme luoda sielunrauhaa rahalla onnistumatta siinä.

Toisinaan sydämen hengellinen tyhjiö pyritään täyttämään tiedolla, viisaudella ja maailman hallinnalla. Mutta sekin voi olla pelkkää pakenemista.

Ihminen haluaa rauhaa sielulleen, mutta kapinoi sitä rauhaa vastaan, jossa joutuu antautumaan. Hän haluaa sanella rauhan ehdot. Hän haluaa voittajan rauhan. Sellaista rauhaa ei ole tarjolla. Eräs italialainen sananlasku sanoo: rakkauden sodassa voittaa se, joka antautuu.

Jumalalle kysymys on rakkaudesta. Ja Jumala on antautunut itse rakkauden tähden lyötäväksi, jotta rauha saavutettaisiin. Rauha on olemassa jokaista sielua varten, mutta silti kaikki eivät sitä rauhaa löydä.

Jumala on salannut itsensä viisailta ja oppineilta ja ilmoittanut itsensä lapsenmielisille. Keitä ovat nämä viisaat ja keitä lapsenmieliset? Viisaat ovat juuri niitä, jotka eivät tunnusta hävinneensä. Oppineiden viisaudesta on tullut peite, jonka läpi Jumalan hyvyys ja kirkkaus ei näy. Viisaus, jonka piti tuoda valoa, on muuttunut valon esteeksi. Tällainen viisaus haluaa itse tulla valon lähteeksi eikä tyydy vain heijastamaan Jumalan valoa. Siksi valon sijasta se jättää meidät pimeyteen. Ylpeys ja oma viisaus estää tunnustamasta ja kohtaamasta tosiasioita itsestä ja näkemään Jumalan rauhaa.

Ne jotka tuntevat Jumalan, ovat lapsenmielisiä. Se ei tarkoita sitä, että he ovat jääneet kehityksessään lapsen tasolle ja lapsellisiksi tai täysin ymmärtämättömiksi – sinisilmäisiksi. Miten he siis eroavat muista ihmisistä? He eivät ole vetäneet omaa nokkeluuttaan tai omaa erinomaisuuttaan verhoksi Jumalan eteen. Jeesuksen aikaisessa maailmassa nämä viisaat olivat ennen kaikkea kirjanoppineita ja fariseuksia. He olivat säätäneet monenlaisia säädöksiä tavallisen ihmisen noudatettavaksi. Ihmiset nääntyvät oppineiden asettamien taakkojen alla.

Viisaita löytyy myös tänään.
On tavallista ajatella, että ihminen luo itse oman hyvinvointinsa. Hän saa aikaan jotakin omalla työllään; ansaitsee ruokansa, maksaa veronsa ja vuokransa ja elää itsensä herrana, oman onnensa seppänä. Siksi hän kiittää tai moittii vain itseään. Hengellinen ihminen ajattelee sen sijaan kaiken tulevan Jumalalta. Hän on saanut kaiken Jumalalta lahjaksi ja kaikessa Jumala vaikuttaa hyvän tahtonsa mukaisesti. Kaikki elämässä kohdattavat asiat tulevat hyvältä Jumalalta ja ne otamme kiitoksella vastaan, myös vaikeudet, sairaudet ja lopulta kuoleman. Se on antautumista Jumalalle ja elämänsä antamista hänelle. Sellaisessa elämässä ihminen löytää järkkymättömän rauhan.

Jos Jumala on läsnä tällä tavoin jokaisessa elämämme vaiheessa, silloin myös meidän koko elämämme on vastausta Jumalan hyvyyteen. Kaikki se, mitä me teemme, kaikki se miten kohtaamme eteemme tulevat asiat, tilanteet ja tapahtumat. Kaikki se on samalla meidän vastaustamme Jumalalle. Elämän jokaisessa hetkessä on pyhän ulottuvuus mukana. Tällaista mielestäni on lapsenmielinen ja yksinkertainen asenne Jumalan edessä.

Mutta pelkkä lapsenomainen luottamus Jumalaan ei ole se, mikä pysyy viisailta salattuna. Salattuna pysyy ennen kaikkea se, kuka Jeesus on. Jeesus oli Korasinissa, Betsaidassa ja Kapernaumissa tehnyt monia tunnustekoja. Hän oli ottanut taakkoja ihmisiltä pois: sairauden taakkoja ja oppineiden kasaamia väärän hurskauden taakkoja. Näissä hetkissä peite oli otettu pois, jotta ihmiset näkisivät ja uskoisivat Jeesuksen olevan Jumalan Poika todellisen rauhan tuoja. Mutta Jeesus kohtasi vain pilkkaa, sydämen kovuutta ja epäuskoa.

Kun luemme päivän evankeliumia edemmäs, Jeesus sanoo, että Isää Jumalaa ei tunne kukaan muu kuin Poika ja se jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa. Kenelle Poika tahtoo itsensä ja Isäntä ilmoittaa? se ilmenee heti evankeliumin jatkosta, kun hän kutsuu luokseen kaikki työn ja kuormien uuvuttamat ihmiset.

Jeesus kutsuu luokseen heikossa asemassa olevat, ne jotka väsyvät vaatimusten ja velvollisuuksien alle. Jokaisella meillä on kuormamme ja sydämen murheemme ja meidät kaikki hän kutsuu luokseen sillä hän haluaa antaa meille levon. Hän antaa meille sen levon, jota sydämemme eniten kaipaa, sen levon, jota viisaat ja oppineet turhaan etsivät omasta ymmärryksestään.

Rakkauden sodassa voittaa vain se joka antautuu. Jos tahdot voittaa sielullesi rauhan, laske aseesi ja odota Herraa.

Rauhan ruhtinas on keskellämme. Sinä voit kohdata hänet täällä. Voit hiljentyä ja tehdä matkan omaan sisimpääsi. Mitä sinä kuulet? Sisimpämme äänet ovat usein kaipauksen ja itkun ääniä, katumuksen ääniä, itsesyytösten ja pelon ääniä. Nämä ovat ääniä joita vastaan olemme taistelleet omilla voimillamme ja omalla viisaudellamme. Mutta ne ovat sinusta kumpuavan rukouksen ääniä ja ne viestivät meille juuri siitä kuormasta, jonka Jeesus haluaa ottaa pois. Kun kuormamme paljastuu myös peite katoaa. Kun ylpeyden itseriittoisuuden peite otetaan pois, olet paljas ihminen.

Siinä tilanteessa myös Jumalan sanat aukeavat meille uudella tavalla, sillä ne ovat löytäneet sinun sydämessäsi hedelmällisen maaperän. Kuulemme Jumalan äänen ja se lohduttaa meitä. Tulkaa minun luokseni niin minä annan teille levon. Tuo lepo on ennen kaikkea anteeksiantamuksesta avautuvaa syvää rauhaa. Tämä lepo on tänään kohdattavissa. Laske siksi aseesi ja laske taakkasi.