13. sunnuntai helluntaista, Joh. 9: 1-7, 39-41, Martti Vaahtoranta

1.
Voiko sairaus olla siunaus? Voiko kipu olla lahja? Voiko ruumiin tai mielen vamma koitua sielun autuudeksi?
Nämä eivät ole mitään teoreettisia kysymyksiä. Maailma on täynnä sairautta, vaivaa ja kipua. Ruumiin ja sielun vammoja paljastuu sieltäkin, mistä niitä ei lainkaan luulisi löytävänsä eli rikkaiden, kauniiden ja onnistuneiden ihmisten elämästä. Ja maailman miljoonien ja taas miljoonien köyhien parissa ne ovat kaikkien nähtävissä.
Mutta voiko sairaus, ruumiin kipu ja sielun murhe olla itsessään lahja tai siunaus? – Ensimmäinen vastauksemme tähän kysymykseen on ”ei”. Kuinka kipu ja puutteet voisivat olla ilon ja kiitoksen aihe?
Näin meidän pitää kysyä ainakin silloin, kun kohtaamme kärsivän lähimmäisen. Emme saa helpoilla, pintahurskailla puheillamme yrittää välttää lähimmäisemme tuskan kohtaamista. On kärsivän pilkkaamista puhua kärsimyksestä heti sen nähdessään ”lahjana” tai ”siunauksena”.
Tällaiseen vähättelyyn syyllistyvät helposti ne, jotka eivät itse ole koskaan kokeneet mitään siitä, mitä he tällä tavoin yrittävät selittää pois myös lähimmäisensä elämästä. Sillä tavoin he vain lisäävät kärsivän tuskaa haluamatta ja myöskään pystymättä kantamaan sitä hänen kanssaan.
Tällaisia ”Jobin ystäviä” kärsivät eivät tarvitse. Sillä tosiasiat pitää ottaa tosiasioina. Kipu on kipua, tuska on tuskaa ja kuolema on kuolema. Ei niissä itsessään ole mitään hyvää eikä siunauksellista. Paratiisissa ei ollut sairautta, ei kipua eikä kuolemaa. Ne kaikki ovat ”synnin palkka” eli sen kirouksen seurausta, jonka Jumala esivanhempiemme synnin tähden langetti koko luomakuntansa päälle.
2.
Mutta jos kärsimys ja kuolema ovat synnin palkka, ovatko silloin oikeassa ne saarnaajat, jotka pitävät myös meidän aikamme sairauksia ja onnettomuuksia Jumalan henkilökohtaisina rangaistuksina niille, joita nämä koettelemukset kohtaavat – että siis Jumala siunaisi hurskaita kaikenlaisella menestyksellä ja onnella, mutta rankaisisi kovakorvaisia syntisiä ruumiin ja sielun sairauksilla, köyhyydellä ja kurjuudella?
Varmasti myös sillä tavoin joskus käy. On sairauksia, joihin olemme itse syypäät. Köyhyyskin voi johtua laiskuudesta ja holtittomasta elämäntavasta. Ja myös toisin päin tämä syyn ja seurauksen laki näyttää toimivan: kilvoittelu Jumalan käskyjen toteuttamisessa tuo usein myös maallista siunausta mukanaan. Onhan se elämän laki, joka on asetettu suojelemaan ja tukemaan meitä arjen työssä ja juhlan levossa.
Sen tähden, kun kohtaamme selittämätöntä kärsimystä, haluamme selittää itsellemme ja muille, mitä näemme, ja luonnostamme teemme sen yksinkertaisen synti–rangaistus -mallin mukaan. Kysymme, niin kuin päivän evankeliumissa Jeesuksen opetuslapset kysyivät sokean miehen nähdessään: ”Mestari, kuka syntiä teki, tämäkö eli hänen vanhempansa, että hänen piti sokiana syntymän?”
Kuinka usein törmäämmekään tähän asenteeseen, tähän ”kunnian teologiaan” jopa Herran pyhien apostolien parissa ennen heidän lankeemustaan ja koko maailmansa romahtamista Kiirastorstain ja Pitkänperjantain tapahtumien pyörteessä! Kuinka monta kertaa nämä veljemme ajattelivatkaan saavansa melkoisen palkan ja suuren kunnian siitä hyvästä, että olivat noudattaneet Jeesuksen kutsua ja kaiken jättäen lähteneet Hänen seuraansa. Mitä se olikaan heidän mielestään verrattuna siihen kunniaan ja menestykseen, jonka tämä uskonratkaisu toisi tullessaan?
Mutta kuinka kävi? Pietari kirosi Herransa, joka antoi ottaa itsensä kiinni kuin lampaan. Loput apostolit luikkivat tiehensä. Jeesus tapettiin. Ei tullut kultaa eikä kunniaa, vaan tavaton syyllisyys ja häpeä ja sitten paljon kipuja ja tuskia myös uudelleen kutsutuille, armahdetuille syntisille Jeesuksen jalanjäljissä.
3.
Nyt kysymmekin, mitä Jeesus vastasi opetuslastensa kysymykseen, kun nämä ihmettelivät, miksi tienvarressa istunut mies oli syntymästään asti sokea? – Yleisellä tasolla Jeesus opettaa maallisen menestyksen tai kärsimyksen ja hurskauden suhteesta vertauksessaan Latsaruksesta ja rikkaasta miehestä. Siinä juuri onnistunut, rikas ja kaikin puolin onnellinen mies oli se, joka vähät välitti Jumalasta ja vielä vähemmän kärsivistä lähimmäisistään.
Jumalan runsaat ajalliset siunaukset eivät olleet hänelle hyväksi. Vasta, kun ne otettiin häneltä pois, hän muisti Luojaansa ja sitä köyhää kerjäläistä, jota hän ennen oli tuskin edes huomannut talonsa oven pielessä. Silloin oli kuitenkin jo myöhäistä katua. Rikas mies havahtui näkemään sokeutensa liian myöhään. Lyhyen, onnistuneen maallisen elämänsä palkaksi mies sai ikuisen tuskan ja vaivan.
Köyhä, sairas Latsarus sen sijaan pääsi iankaikkiseen iloon. Hän oli Jumalassa siunattu, vaikka saikin tässä elämässä osakseen äärimmäisen köyhyyden, sairauden ja häpeän. Hän kuitenkin turvautui ja luotti Jumalaan, joka pelasti hänen sielunsa kuolemasta ja silmänsä kyynelistä korjatessaan hänet turvaan kuoleman jälkeen.
Itse asiassa kohtaamme Uudessa testamentissa usein elämän kolhimia ihmisiä, jotka iloiten ottavat vastaan Jumalan armon Kristuksessa, ja vastaavasti onnistuneita ihmisiä, joille Jumalan kutsu ei kelpaa. Köyhä ottaa Jumalan avun ja armon iloiten vastaan, mutta rikas ei huomaa sitä edes tarjottavan.
Väärä on tosin se johtopäätös, joka tästä asetelmasta on joskus tehty ikään kuin peilikuvana sille luonnolliselle ajatukselle, jonka mukaan ajallinen siunaus on palkkio hyvin eletystä elämästä: että ihminen päinvastoin ikään kuin kärsimisellään ansaitsisi itselleen pelastuksen tai että köyhä ja kärsivä ei tarvitsisi ollenkaan syntiensä sovittajaa eikä anteeksiantamusta, vaan olisi pelkän kärsimyksensä tähden jo valmiiksi niin pyhä, että Jumalakin vain iloitsisi saadessaan korjata hänet lopulta hoiviinsa rikkaiden ja kylläisten jäädessä häähuoneen ulkopuolelle.
Yhtä kaikki Jeesus vastaa yllättävällä tavalla opetuslapsilleen, jotka olettavat, että sokeana syntynyt mies kärsi ajallista rangaistusta joko omasta tai vanhempiensa synneistä. Sillä niistähän Jumala lakinsa hirmuisuudessa rankaisee aina ”kolmanteen ja neljänteen polveen” saakka. Mutta mitä sanookaan Jeesus? – ”Ei tämä syntiä tehnyt eikä hänen vanhempansa; mutta että Jumalan työt hänessä ilmoitettaisiin.”
4.
Sillä tavoin myös kärsimys, köyhyys ja sairaus voivat vastoin niiden omaa olemusta olla sittenkin siunaus. Ne voivat olla juuri niitä asioita, joista me lopulta kiitämme Jumalaa, vaikka meidän nyt on vaikea nähdä mitään hyvää siinä, että kärsimme ruumiin kivuista ja sielun sairauksista. Ne kuitenkin riisuvat meitä kaikista meidän omista mahdollisuuksistamme. Ne tekevät meistä heikkoja ja avuttomia. Ne tyhjentävät kätemme niin, että Jumalan saattaa antaa niihin omat, suuret lahjansa.
Meidän tyhjät kätemme täytetään paljon suuremmilla siunauksilla kuin terveys, rikkaus ja maallinen onni. Meidät tyhjennetään kuulemaan ja ottamaan vastaan Jumalan armon sana ja Hänen anteeksiantamuksensa ja ilonsa sakramentti. Sokeat silmämme avataan näkemään Jumalan suuret työt, Hänen rakkautensa, joka ylittää kärsimyksen ja kuoleman rajan ja jonka täyteys lasketaan syliimme, kun vihdoin pääsemme näkemään sen, mihin täällä uskoimme.
Tosin kipu, puutteet ja kärsimys voivat myös paaduttaa meidät. Sillon ne toimivat, niin Jumalan laki toimii. Ne ovat osa sitä maailmaa, jota Jumala hallitsee lakinsa kautta. Jumalan laki puolestaan joko vie meidät parannuksen lähteelle, Herran Jeesuksen haavojen turviin, tai sitten se paaduttaa ja lopulta tappaa meidät.
Niinpä myös elämämme koettelemukset joko sulkevat meidät katkeruuteemme tai johtavat meitä huutamaan apua Suurelta Parantajalta. Ne joko saavat meidät kiroamaan ja kieltämään Jumalan tai katsomaan Häneen, jonka pyhän ruumiin meidän ihmisten synti ja kaikki sen seuraukset lävistivät Golgatan mäellä. Joko käännämme oman kipumme keskellä katseemme Hänestä pois, niin kuin teki toinen ristin pahantekijöistä, tai käännämme sen autuaan ristin ryövärin tavoin Häneen, joka meidän tähtemme tuli maailmaan kantamaan sekä synnin rangaistuksen että sen hirveät seuraukset.
Sillä Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen, päällä lepäsi koko ihmiskunnan syyllisyys, mutta myös se kipu ja ahdistus, jonka synti on tuonut maailmaan ja meidän elämäämme. Viattomana Jeesus kärsi syntiemme rangaistuksen, ja ilman omaa syytään Hän oli meidän puolestamme ”kipujen mies ja sairauden tuttava”. Sen tähden Hän voi myös loputtomasti auttaa niitä, jotka nyt kärsivät, ja viedä heidät perille, sinne, missä ei enää ole tuskaa eikä kipua, vaan pelkkää iloa ja kiitosta syntien anteeksi saamisesta.
5.
Lopusta, autuaasta lopusta käsin katsellen kaikki se, mitä nyt ei ymmärrä, saa selityksen. Siihen viittaa viime kädessä myös se, mitä Jeesus saarnatekstimme lopussa sanoo:
”Ja Jesus sanoi: minä tulin tuomiolle tähän maailmaan, että ne, jotka ei näe, pitää näkemän, ja ne, jotka näkevät, pitää sokiaksi tuleman. Ja muutamat Pharisealaisista, jotka hänen tykönänsä olivat, kuulivat nämät ja sanoivat hänelle: olemmeko mekin sokiat? Jesus sanoi heille: jos te sokiat olisitte, niin ei olisi teillä syntiä; mutta että te sanotte: me näemme, sentähden teidän syntinne pysyy.”
Maallisesta menestyksestä, onnistuneesta elämänvaelluksesta, viisaudesta ja hyvyydestä, jotka ovat kaikki Jumalan suuria lahjoja, voi tulla meille kirous. Niin käy, jos ne sokaisevat meidät, jotka luulemme näkevämme. Niistä tulee kirous, jos ne häikäisevät meidät, kun katsomme peiliin ja näemme siinä vain itsemme ja oman älymme, oppineisuutemme, rikkautemme ja hyvän elämämme, mutta emme Jumlaaa emmekä heikkoa, kärsivää lähimmäistämme.
Jumalan hyvistä lahjoista voi tulla meille kirous, ellemme näe, että ne ovat todella Hänen lahjojaan, joita emme ole ansainneet, vaan joista nautimme pelkästään Hänen suuresta armostaan. Sellaisina ne ovat siunaus, jota olemme kutsutut jakamaan eteenpäin niille, joita ei ole sillä tavoin siunattu. Ne ovat lahja, jonka Jumala tahtoo antaa meidän kauttamme eteenpäin.
6.
Sillä lopulta olemme kaikki sokeita. Olemme kaikki kerjäläisiä. Ja juuri sellaisia ja vain sellaisia Herra armahtaa ja auttaa – niitä, jotka näkevinäkin surevat sokeuttaan ja pyytävät Jeesusta avaamaan heidän silmänsä.
Ja sen Hän varmasti tekee. Senkin opimme päivän evankeliumista, mutta myös, millä tavoin Hän sen tekee. Näin P. Johannes kertoo:
”Kuin hän tämän sanonut oli, sylki hän maahan ja teki loan syljestä ja voiteli sokian silmät loalla, Ja sanoi hänelle: mene ja pese itses lammikossa Siloam, se on niin paljo kuin: lähetetty. Niin hän meni ja pesi itsensä ja tuli näkemään.”
Jeesus olisi tietenkin voinut parantaa sokean myös välittömästi, ilman minkäänlaista sanaa tai ulkonaista merkkiä. Nyt Hän kuitenkin teki kaksi merkillistä asiaa: Hän ensin voiteli omasta syljestään ja maan tomusta tehdyllä tahnalla sairaan silmät ja käski sitten sanallaan tämän peseytyä lammikossa, jonka nimi puhuu lähettämisestä.
7.
Me ihmiset olemme aikaan ja paikkaan sidottuja olentoja. Me olemme maan tomu. Maan tomusta Jumala meidät loi, ja maan tomuun Hän syntimme tähden kirosi meidät.
Sellaisina Jumala kuitenkin meidät myös pelastaa. Hän ei ensin tee meistä taivaallisia, enkelimäisiä olentoja, ja sitten vasta ota meitä syliinsä. Ei: Hän toimii kokonaan toisin. Hän tulee itse Pojassaan keskelle meidän tomusta tehtyä elämäämme. Hän tekee ihmiselämän Jeesuksen Kristuksen persoonassa osalliseksi omasta jumaluudestaan ihmisyyttä ja jumaluutta silti toisiinsa sekoittamatta.
Tässä meidän tomuisessa todellisuudessamme Jeesus vieläkin auttaa ja pelastaa meitä. Hän ei toimi ”Suurena Tuntemattomana” meiltä tavoittamattomissa korkeuksissa eikä henkisyyden sfääreissä. Sen sijaan Hän tulee meidän luoksemme ja sitoutuu kuuluvaan, luettuun ja saarnattuun inhimilliseen sanaan ja näkyviin, aineellisiin sakramentteihin.
Niinpä meidät on jo kerran pesty kasteen puhtaalla vedellä ja lähetetty Herran todistajina maailmaan. Mutta koska aina uudelleen elämän savista tietä kulkiessamme tahriinnumme synnin likaan, yhä uudelleen Herra parantaa hengellisen sokeutemme pysäyttävällä sanallaan ja saattaa meidät näkemään, kuinka likainen on jälleen kaunis kastepukumme. Sen tähden Hän armahtaa meitä aina uudelleen anteeksiantamuksen sanalla ja lähettää meidät kerta toisensa jälkeen uskossa peseytymään ainutkertaisen ja aina vaikuttavan kasteemme vedessä ja sillä tavoin palaamaan Kasteemme liittoon, jota Jumala ei koskaan riko. Ja Ehtoollisen sakramentissa Herran pyhä ruumis ja veri yhdistyvät sanan voimasta maan tomuun ja veden hedelmiin, leipään ja viiniin, tullen meille anteeksiantamuksen lähteeksi ja iankaikkisen elämän lääkkeeksi.
Sillä tavoin Herra Jeesus täällä alhaalla ja maan tomussa aina uudelleen kohtaa meidät, köyhät, sairaat syntiset. Hän armahtaa ja parantaa meitä armonvälineidensä kautta ja lähettää meidät Pyhän Hengen voimassa ylistämään Jumalan suuria tekoja ja kertomaan niistä myös toisille köyhille, sairaille syntisille.
Sillä tavoin meidänkin sairaudestamme ja muista koettelemuksistamme voi sittenkin tulla siunaus meille ja muille. Sillä köyhiä ja sairaita Herra armahtaa ja auttaa. Varmasti. Amen.