Aina kun Savonlinnan tuomiokirkon tornissa kumahtaa kello, voidaan sen sanoa soivan paitsi Jumalan kunniaa, myös kaupungin oman pojan Erik Laxmanin muistoa.
Laxman oli nykyajan unohtama aikansa yleisnero, monen eri tiedealan taitaja ja pappi. Suurenmoisen uran tehnyt akateemikko syntyi vaatimattomissa oloissa, mutta teki mittavan monitieteellisen uran aina Siperiaa ja Tyynenmeren puoleista Venäjää myöten.
Savonlinnan museossa Riihisaaressa oli syksyllä esillä Laxmanista kertova näyttely, joka avasi suomalaispapin ja -tiedemiehen rikkaan elämän vaiheita.
Savonlinna oli Laxmanin syntyessä vuonna 1737 pieni Olavinlinnan kylkeen kasvanut kaupunki, joka liitettiin Venäjään vuonna 1743 Ruotsin ja Venäjän sotiman, ruotsalaisittain pieleen menneen Hattujen sodan
seurauksena.
Isä Gustav oli kauppias, joka kuoli Erik-pojan ollessa vasta nuori. Perheen tuttavapiiriin kuului tiedeväkeä. Muun muassa aikansa tunnetuin suomalainen kasvitieteilijä, ja niin ikään pappi, Pehr Kalm oli tuttu vieras Laxmanien kodissa.
Tuleva tutkimusmatkaaja pääsi opintojen pariin Rantasalmella ja Porvoossa, minkä jälkeen hän jatkoi vuonna 1757 Turun Akatemiaan.
Perheen vähävaraisuus päätti opiskelut Turussa jo kahden vuoden jälkeen, mutta sinnikäs opiskelija sai luettua itsensä papiksi.
Laxman vihittiin papiksi vuonna 1762, ja ensimmäinen pesti oli papinapulaisen toimi Karjalankannaksen Uudellakirkolla.
TOIMITTUAAN PARISEN vuotta pappina ja Pietarin saksalaisseurakunnan koulun opettajana Laxman kutsuttiinkin sitten paikkaan, jossa hän tuli tekemään merkittävän osan elämäntyöstään. Hänet nimitettiin saksalaisen seurakunnan papiksi Barnauliin keskiseen Siperiaan, Objoen yläjuoksulle.
Siperia veti miestä puoleensa, sillä sieltä löytyi vielä seutuja, joissa havaintoja luonnosta ja eläimistä ei ollut tieteellisen menetelmin riittävästi tehty. Laxman oli harrastanut kasvien, kallioperän sekä eläinten tarkkailua ja kartoittamista jo varhaisesta nuoruudestaan lähtien.
Barnaulin pappi alkoi vilkkaan kirjeenvaihdon Pietarin tiedeakatemian kanssa. Luonnontieteelliset havainnot osoittautuivat niin uraauurtaviksi, että hänet nimitettiin kahdeksan vuoden Siperiassa työskentelyn jälkeen kemian ja taloustieteen professoriksi Venäjän tiedeakatemiaan ja 33-vuotiaana akateemikoksi.
Barnaul oli lähtöpaikka pitkille ja vaivalloisille matkoille erämaihin ja Siperian aroille. Pappeus korvautui täysin tieteellisellä työllä siinä vaiheessa, kun Laxman sai vuonna 1780 vuorineuvoksen toimen Kiinan rajan läheltä, Nertšinskin kaivoksilta Amurin latvavesiltä.
LAXMANIN ENSIMMÄINEN vaimo Kristina Runnenberg, joka synnytti pojat Gustavin ja Adamin, kuoli vuonna 1766. Muutaman vuoden kuluttua Laxman vihittiin Katarina Ruuthin kanssa. Uudesta liitosta syntyi vielä viisi poikaa ja yksi tytär.
Ensimmäisen pidempi tutkimusmatka Siperiassa suuntautui Öskemeniin ja Irkutskiin. Juuri jälkimmäisellä matkalla Laxmanin ensimmäinen vaimo Kristina sairastui ja kuoli Mongolian rajan lähellä Kjahtassa.
Suomessa Laxman kävi enää kääntymässä. Kasvien, kallioperän ja eläimistön kartoitus vei hänet Moldaviaan, Bessarabiaan ja Mustanmeren rannikolle. Myöhemmin hän tutustui myös Volgan alkulähteisiin ja lähempänä kotimaata Äänisjärveen, Aunukseen ja Vienanmereen.
Matkat erämaisille seuduille olisivat nykyajan liikennevälineilläkin raskaat, saati sitten tuolloin, jolloin ne taitettiin yleensä hevosten vetämillä yksinkertaisilla kärryillä ja talvisin rekikyydein.
Luonteeltaan monitieteilijä ei ollut mikään joviaali tai helppo tapaus, vaan pikemminkin kiivas ja helposti tulistuva. Nertsinskissä Laxman riitautuikin paikallisten kanssa ja sai virkahrikossyytteen, josta hänet sittemmin vapautettiin.
SÄÄNNÖLLISEN KIRJEENVAIHTONSA myötä Laxman oli hyvässä huudossa niin Pietarissa, Tukholmassa kuin Keski-Euroopan akateemisissa piireissäkin. Hänet nimitettiin keisarillisen kabinetin ”minerologiseksi matkailijaksi” Irkutskiin, jolloin hän perehtyi muun muassa Baikalin alueen maaperän tutkimukseen.
Eräs erikoisimmista episodeista oli tutustuminen japanilaisiin merimiehiin ja tuohon aikaan suljetun, hyvin salaperäisen maan
kulttuuriin.
Kohtaaminen sai alkunsa, kun japanilainen Shinshômaru-laiva haaksirikkoutui Venäjän Aleuteille vuonna 1783. Merimiesten kotiinpaluu ei ollut helppoa, sillä Japanin yhteydet ulkomaailmaan olivat lähes täysin poikki. Maan ulkomaansatamassa Nagasakissa saivat käydä vain kiinalaiset ja Hollannin kauppakomppanian edustajat.
Haaksirikkoiset kuljetettiin odottamaan kotiinpaluuta eri paikkoihin ja lopulta, kuuden vuoden jälkeen, Laxman tapasi heidät Irkutskissa.
Suomalaisakateemikko ystävystyi kapteeni Kôdayû Daikokuyan kanssa, antoi taloudellista tukea ja lupasi auttaa kotiinpaluussa. Vastineeksi hän sai ongittua harvinaista tietoja Japanin maantiedosta ja kielestä.
Lopulta Laxman vei Daikokuyan Pietariin, keisarinna Katariina Suuren pakeille. Välitystehtävä onnistui. Katariina myönsi vuonna 1791 poistumisluvan maasta. Palautusretkikunnan johtajaksi valittiin Laxmanin poika Adam.
Japanissa kerrotaan vielä nykyisinkin tarinoita suomalaispapin ja japanilaisten ystävyydestä.
LAXMANIN VIIMEINEN tutkimusmatka alkoi liki 60 vuoden ikäisenä, heinäkuussa 1795. Hän oli matkalla juuri Japaniin, kun sai halvauskohtauksen ja kuoli pienellä postiasemalla Dresvjanskassa Siperiassa.
Jälkeen jäi huima tieteellinen työ ja ansiolista. Monipuolisesti lahjakas pappi raportoi muun muassa ensimmäisenä eräästä suomensukuisesta kansasta Uralin takana, Baikalin kuumista lähteistä sekä Viljuin timanttikentistä. Hän julkaisi myös uskontotieteellistä aineistoa ja toi tiettävästi raparperin viljelyn Suomeen.
Poikkeuksellisesta arvostuksesta kielii se, että Laxman oli tupla-akateemikko saatuaan arvonimen myös Tukholmasta. Lintutieteen puolella hän ehti nimetä ruostepääskyn ja pieneläimistön puolella siperianmaaoravan, lännenzokorin ja idänpäästäisen.
Tehokkaalla toimijalla oli sormensa pelissä myös bisneksessä, sillä hän pyöritti Irkutskissa tuolloin tuiki harvinaista lasitehdasta.
Savonlinnassa Laxmanin elämäntyö on esillä aina kirkonkellojen kumahtaessa. Laxman lahjoitti näet aikanaan kirkonkellon Säämingin kirkkoon, josta se sittemmin siirrettiin Savonlinnan tuomiokirkkoon. Kello putosi alas talvisodan pommituksissa, mutta metalli käytettiin uudelleen.
Nykyään kelloja Savonlinnan tuomiokirkon tornissa on kolme, joista pienin, Laxmanin kellosta uudelleen valettu, soi muita korkeammalla taajuudella.
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä