Marraskuussa valoisa aika jatkaa lyhenemistään.

Viime viikolla ulkoilutin koiraa Hesperian puistossa. Pudonneita värikkäitä lehtiä oli paljon, koirasta oli hauska nuuhkia niitä. Äkkiä huomasin aurinkolasit. Sankojen väri sointui lehtien väreihin. Näyttivät lasten aurinkolaseilta.

Syksy, vauhdilla lyhenevä päivä, pilvisyyden lisääntyminen, koleus. Aurinkolasit olivat puistossa ikään kuin väärässä paikassa väärään aikaan.

Meikäläisessä marraskuussa ei liene suurta varaa saada liikaa auringonvaloa tai UV-säteilyä. Pikemminkin päin vastoin, silloin kun paistaa, on syytä rynnätä ulos.

Nostin aurinkolasit näkyvämmälle paikalle penkin selkänojalle. Ehkä niiden omistaja huomaa ne.

TARINA KERTOO köyhästä talonpojasta. Hän teki syyskynnöt ja jäi perheineen odottamaan talven tuloa. Varastoissa oli nipin napin ravintoa talven varalle.

Eräänä marraskuun aamuna vaimo juoksi tupaan ja huusi:

– Tulkaa katsomaan. Meidän pellollamme kasvaa kultaa.

Ja toden totta. Pelto oli auringonvalossa aivan keltainen, kuin kultalehvien peitossa. Mutta lähempää tarkasteltua se ei ollutkaan kultaa vaan keltaisia puiden lehtiä. Niitä oli tarkkaan vain pellolla, sillä ympärillä olevat puut olivat havupuita. Mistä lehdet olivat tulleet?

Sana oudosta ilmiöstä levisi pitkin pitäjää ja ihmiset tulivat ihmettelemään. Aurinko paistoi pellolle, mikä korosti ilmiön värikkyyttä marraskuun harmaudessa.

Kirkkoherra uskoi, että kyse oli noituudesta ja kartanonherra epäili, että talonpoika oli käynyt varstamassa hänen puunlehtensä. Tämä viimeinen väite tosin herätti ihmisissä naurua.

Sitten alkoivat kylmät pohjoistuulet puhaltaa ja lehdet jäivät lumen alle. Keväällä lehdet olivat poissa ja kesällä pelto tuotti paremman sadon kuin koskaan.

Kirkkoherra uskoi, että talonpoika oli käyttänyt noituutta ja kartanonherra vaati osuutta tuotoista, koska siihen oli käytetty hänen lehtiään. Ihmiset nauroivat kartanonherran vaatimuksille.

Kirkkoherra kutsui talonpojan ja tämän vaimon kuultaviksi. Paikalla oli myös lääninrovasti.

– Jos ei noituus, niin mikä on tämän takana, kirkkoherra kovisteli.

– Onko se papille niin vaikea hyväksyä, että Jumala siunaa joskus köyhääkin, vastasi talonpojan vaimo.

Ihmiset osoittivat suosiota vaimon vastaukselle.

Rukous

Valon Herra, anna maan levätä talven yli. Ja taas keväällä anna maalle voimaa jaksaa ruokkia meidät. Aamen.