Ydinpommin ympärille kiertyville taideteoksille on taas otollinen maailmanaika. Hiroshiman ja Nagasakin pommien pääkehittäjästä kertova Oppenheimer on vuoden säkenöivin suurelokuva.

Ryhmäteatterissa Juha Kukkosen onnistunut ohjaus Michael Fraynin intensiivisestä Kööpenhamina-näytelmästä ravistelee samaa teemaa: Kannattaako tieteentekijöiden kehittää täydelliset tuhovälineet, joilla viholliset saadaan eliminoitua? Onko ”hyvien” puolella olevilla moraalinen oikeus käyttää kauhistuttavimpia aseita?

Draaman taustalla ovat todelliset henkilöt. Saksan ydinaseohjelmasta vastannut Werner Heisenberg (Santtu Karvonen) vieraili vuonna 1941 Kööpenhaminassa Niels Bohrin (Robin Svarström) ja tämän teräväkielisen Margrethe-vaimon (Minna Suuronen) kotona.

Juutalainen Bohr, joka joutui pakenemaan natseja, ei yksinomaan riemuitse fyysikkoystävän ja nobelistikollegan saapumisesta. Saksalaisen esittämät ”juurisyyt” kansansa terroriteoille ovat yhtä vastenmielisiä ja kestämättömiä kuin Hamasin terrorista iloinneiden ihmisten riekunta.

Margrethe syyttääkin natseja, joiden kautta pimeyden voimat ryöppysivät ulos ihmissielusta ja kietoivat kaikki aikalaiset sisäänsä.

HEISENBERGIN VIERAILUN syynä ei ole vain iloinen jälleennäkeminen, vaan mahdollisesti atomipommin rakentamiseen tarvittavien tietojen tai amerikkalaisten pommitilanteen urkkiminen.

Vinhasti vaihtoehtoisia näkökulmia esittävän näytelmän eettinen asetelma käännähtää, kun muistutetaan ettei Heisenbergin tunnolla ollut ihmishenkiä, mutta arvostettu Bohr osallistui japanilaisten joukkosurmaan Oppenheimerin pommityöryhmän ”rippi-isänä”.

Fyysikot vitsailivat, että Albert Einstein oli aikansa jumala ja Bohr paavi. Heisenberg kutsuu oppi-isäänsä Bohria myös hengelliseksi ohjaajaksi. Jumalan tai tuntemattoman eteen hekin lopulta joutuvat.

Syviin vesiin toistuvasti vajoava Bohr pohtii, että ennen kuin ehdimme saada otetta mistään, elämä on jo ohi. Heisenberg jatkaa, että ennen kuin ehdimme edes ymmärtää, keitä tai mitä olemme, olemme jo muuttuneet tomuksi. Margrethe lyö lisää löylyä: Pian lapsemmekin ovat tomua!

KOLMIKKO TARKASTELEE tapahtumia jälkikäteen jo haamuiksi muuttuneina. Hurskasteleva Heisenberg esiintyy maailman pelastajana puolustellessaan itseään sillä, ettei rakentanut pommia.

Bohr huomauttaa, että tämä olisi kyllä pomminsa kehittänyt, jos olisi pystynyt. Ehkä Euroopan pelasti fyysikoiden kohtaaminen tai jokin tapahtuma, jota ei voi täysin paikallistaa, epätarkkuusteorian isä Heisenberg spekuloi. ”Kaikkien asioiden takana oleva perimmäinen epätarkkuus.”

Mahtuuko tuolle mysteeriksi jäävälle alueelle Jumala? Kiihkeätempoisessa puhedraamassa ei nähdä ihmisellä muuta tulevaisuutta kuin haihtua ilmaan pölynä.

Loppu on hiljaisuutta. Sitä ennen tässä ”tässä ihanassa ajassa”, raunioitetussa ja rakkaassa maailmassa on tietoisuus, älyn säihke, lapset ja puiston puut.

Michael Fraynin Kööpenhamina Helsingin Ryhmäteatterissa. Ohjaus Juha Kukkonen.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!