”Ideologinen näkökulmani purjehtia ja elää merellä on niin kuin ennen” – kanttori purjehtii luonnon ehdoilla

Lapsuuden kesinään Jukka Ahokas vietti aikaa Raumanmerellä ukkinsa ja serkkunsa kanssa moottoriveneellä. Mukavat muistot saivat hänet ostamaan purjejollan vuonna 1986. Ensimmäisen purjehduksensa hän teki sillä myös serkkunsa kanssa Ruotsinpyhtään Tallbackasta Pyhtään Kaunissaareen.

– Useiden erehdysten ja pohjakosketusten kautta opin purjehtimista. Ymmärsin vähitellen, millaisella tuulella ei kannata lähteä liikenteeseen, Ahokas kertoo.

Ahokas on jäämässä elokuussa eläkkeelle Helsingin seurakuntayhtymän kanttorin ja musiikkisihteerin tehtävistä. Nykyisin hän purjehtii eniten Saaristomerellä ja Ahvenanmaalla. Ahokas on mieluiten pinnassa perämiehen paikalla. Koska veneessä ei ole apumoottoria, olosuhteiden arvioiminen on haastavaa. Maihin on ehdittävä ennen pimeän tuloa.

Helsingfors Segelsällskapin (HSS) jäsenenä Ahokasta yhdistää muihin purjehdusseuralaisiin klassikkoveneet. Vuosittain hän osallistuu yhdestä kahteen kilpailuun tai regattaan. Kilpapurjehdusoppinsa hän on saanut jo edesmenneeltä työtoveriltaan Pentti Puuperältä. Heinäkuussa 2022 Ahokkaan venekunta voitti matkapurjehduskilpailun Airistolta Gullkronaan.

– Kaikki meni nappiin, se tuntui hienolta.

Parin kuukauden purjehdus vuonna 1997 on piirtynyt kohokohtana Ahokkaan mieleen. Hän teki silloisen kansanveneensä 50-vuotisjuhlapurjehduksen Itämeren ympäri. Hän kirjoitti parin kuukauden reissusta matkakertomusta Vene-lehteen. Kokemusta kertyi niin myrskystä kuin merisairaudesta.

– Jälkeenpäin ajateltuna se oli uhkarohkea seikkailu osin avomerellä. En suosittele kenellekään sellaista muulla kuin avomerikelpoisella veneellä.

Ahokas hankki 2000-luvun alussa 1944 rakennetun mahonkisen purjeveneensä nimeltään Eva. Se on ketterä ja nopea A-vene. Evan kyytiin pääsivät alkukesästä myös työkaverit.

– Eva herättää myönteistä huomiota. On hyvin harvinaista nykyisin rantautua purjeella ilman apumoottoria. Ideologinen näkökulmani purjehtia ja elää merellä on niin kuin ennen, luonnon olosuhteiden ehdoilla.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliNäkökulma: Kun lukemaan opittiin kädet ristissä
Seuraava artikkeliLuonto puhuu: Hangokkaiden toukat ovat kuin tieteiselokuvan hahmoja

Ei näytettäviä viestejä