Kävin elokuun alkupuolella sadekuurojen välissä Mäntässä katsomassa taidetta Serlachiuksen Gösta-museossa. Samalla reissulla poikkesimme Vilppulan hautausmaalla, jossa seurueen yhden jäsenen sukujuuret olivat.

Hautausmaa oli hyvin hoidettu ja kirkko paketissa muovien alla remonttia varten. Eräällä haudalla katseeni kiinnittyi vaaleanvihreään lehteen, joka roikkui kiven kyljessä. Hetkinen!

Menin lähemmäksi ja näin, että perhosen toukkahan se siinä. Eikä minkä tahansa perhosen, vaan nirkkoihin kuuluvan koivuhangokkaan.

Ihan innostuin, sillä en ole nähnyt koivuhangokasta koskaan perhosena, enkä sen puoleen toukkanakaan. Uusi laji.

Koivuhangokkaan (Furcula bicuspis) toukka elää nimensä mukaan koivulla, jollainen oli suoraan Vilppulan haudan yläpuolella. Myös lepällä toukka viihtyy. Öisin alkukesällä liikkuvaa perhosta tavataan koko maassa, joskin yleisemmin eteläisessä Suomessa.

Hangokkaiden toukat ovat kiinnostavan näköisiä scifi-olentoja, ehkä kaikkein upeimpana isohangokkaan punanaamainen toukka. Mutta ei tuossa Vilppulan toukan ulkonäössäkään mitään vikaa ole. Mielikuvituksellinen, elokuvamainen ilmestys.

HAUTAUSMAA JA perhosen toukka toivat mieleeni kertomuksen miehestä, joka kuolinvuoteellaan rukoili, että Jumala säästäisi hänen maatuvan ruumiinsa madoilta ja toukilta.

– Taivaan ylivertainen Herra, osoita voimasi myös maan alla, mies päätti rukouksensa.

Paikalla ollut vaimo, voivotteli, että vielä viime hetkillä mies, vannoutunut ateisti, pilailee taivasasioilla.

– Et sinä Matti tästä tuomiotta selviä, mutta rukoilen sinulle hyvää onnea viimeisellä portilla.

– Ei siellä onnea tarvita, vaan vakaumusta, mies sanoi.

– Antaisit nyt olla teologisten asioiden, vaimo huokaili.

– Pakko minun on niitä miettiä, sillä eikös kuoleman jälkeen edessä ole uudelleenkoulutus meille ateisteille. Silkkaa teologista <\n>perusopintoa ikuisuus.

Parin päivän päästä mies kuoli ja hänet haudattiin.

Haudan vieressä aidan takana oli iso tuomi. Keväällä tuomenkehrääjäkoit valloittivat puun ja se peittyi kauttaaltaan valkoiseen seittiin. Oksat kaartuivat haudan ylle.

– Siitä sait, senkin koiranleuka, vaimo puheli haudalla.

– Toukkia tulee sekä ilmasta että maan alta. Jumala todella kuuli rukouksesi.

Rukous

Luoja, tee meistä

perhosten toukkia.

Me koteloidumme

ja pääsemme lentoon

jos ilmastonmuutos sallii.

Nähdään taas ensi kesänä!

Aamen

Olli Seppälä