Keskiajan Euroopan suhteellisen harvaanasutuissa pohjoisosissa kohtasivat 1000-luvulle tultaessa katolisen ja ortodoksisen kirkon vaikutuspiirit. Kristinuskoa oli Suomen ja Karjalan alueille levinnyt ja levitetty sekä idästä että lännestä. Myös alueen nuoret valtiot levittivät vaikutustaan.

Se, mistä myöhemmin muodostui Suomi, päätyi 1300-luvulle tultaessa lounaiselta osaltaan katolisen Ruotsin kuningaskunnan osaksi. Idempänä asuvat itämerensuomalaiset heimot – karjalaiset – liitettiin Novgorodin valtapiiriin.

Euroopan reunalla sijainneet 1300-luvun valtiot olivat vielä heikkoja ja hallintokoneistoltaan yksinkertaisia. Niiden kontrolloiva käsivarsi ei vielä yltänyt kovin kattavasti omia maitaan ikiajoista lähtien viljelleiden, omilla vesillään kalastelleiden ja omissa korvissaan metsästäneiden salomaiden ihmisten arkeen.

Kauppaa kuitenkin käytiin ja veroja yritettiin kerätä. Näissä asioissa oli merkitystä, missä valtioiden tai valtapiirien rajat kulkivat. Tämä johti pitkällisiin erimielisyyksiin, kahakoihin ja sotiin Ruotsin ja Novgorodin välillä.

PITKÄLLISTEN KESKUSTELUJEN päätteeksi rauhansopimus solmittiin Pähkinäsaaressa 12. elokuuta 1323. Paikka sijaitsee Laatokan eteläpuolella lähellä sitä kohtaa, jossa Neva aloittaa virtaamisensa kohti Suomenlahtea. Ruotsia hallitsi silloin holhoojahallitus, koska kuningas Maunu Eerikinpoika oli vasta 7-vuotias. Novgorodin puolesta rauhan teki ruhtinas Juri Danilovitš.

Lännen ja idän kirkkojen kaukaisia johtajia Pähkinäsaaren rauha tuskin mietitytti, vaikka kirkkojen intressejä paikallistasolla toki olikin. Mainittakoon kuitenkin, että paavina oli elokuussa 1323 Avignonin vankina vaikuttanut Johannes XXII, Konstantinopolin ekumeenisena patriarkkana ei juuri silloin ollut kukaan, elettiin Gerasimos– ja Jesaja-nimisten hierarkkien välistä interregnumia eli valtakausien välistä välijaksoa. Eri hierarkit ja muiden valtojen hallitsijat epäilemättä kuitenkin kuulivat rauhansopimuksesta, kun hitaasti kulkenut tieto heidät joskus saavutti. Itämeren Hansa-kauppaliittoakin Pähkinäsaaren sopimus varmasti kiinnosti.

Alkuperäistä sopimustekstiä ei ole säilynyt. Myöhemmissä sopimusteksteissä on jonkin verran keskinäisiä eroja. Ehkä sopimus tehtiin vain suullisesti. On myös mahdollista, että Pähkinäsaaren rajalinjaus todellisuudessa hahmoteltiin vasta myöhemmin. Siinä mielessä ”Suomen ensimmäinen itäraja” on myös tulkinnanvarainen väite.

Sopimustekstissä todettiin, että tämän ikuisen rauhan rikkojaa rankaisisi Pyhä Neitsyt.

Pähkinäsaaren rauha saattoi olla ennen kaikkea kaupallinen ja verotuksellinen sopimus. Sivutuotteena se ehkä määritteli myös Ruotsin ja Novgorodin valtakuntien, sekä idän ja lännen kirkkojen välistä rajaa. Raja – vaikkakin tekoaikanaan luultavasti aika suhteellisena käsitteenä – halkaisi ensimmäistä kertaa virallisesti eri valtioihin toisilleen läheisiä kielenparsia puhuneiden suomalais- ja karjalaisheimojen asuma-alueita.

Jos hieman anakronistis-nationalistinen huomautus sallitaan, toiset päättivät jo silloin heimoveljien asioista.

PÄHKINÄSAAREN RAUHAN linjaukset tunnetaan kohtalaisesti Karjalan Kannakselta aina Etelä-Savon seuduille saakka. Mutta sen jatko läpi itäisen ja keskisen Suomen järvi- ja erämaaseutujen on epävarmaa. Varsinaista rajankäyntiä ei tehty. Perinteisen käsityksen mukaan Pähkinäsaaren rauhan rajan pohjoispää olisi ollut Pattijoki Pohjois-Pohjanmaalla. Mutta sopimuksen tekstin viittaus ”mereen pohjoisessa” voisi kenties tarkoittaa myös Vienan- tai Jäämerta.

Myöhäiskeskiajan ihmisiä Pähkinäsaaren raja ei häirinnyt. Pitkiin aikoihin sitä tuskin valvottiin mitenkään. Asumattomilla tai harvaan asutuilla eräseuduilla kuljettiin ja elettiin valtaherrojen joskus sopimasta rajasta huolimatta kuten ennenkin. Eipä sen mahdollisia linjauksiakaan tarkasti edes tiedetty. Ehkäpä rauha ja raja enimmäkseen vain sinetöivät idän ja lännen välisen jo pitkään vallinnutta olotilaa.

Mutta 1400-luvun lopulle tultaessa asutus lisääntyi ja valtioiden valta vahvistui. Rajan tarkka kulku alkoi olla entistä tärkeämpi kysymys.

VOISIKO PÄHKINÄSAAREN rauhan rajalla olla seurauksia vielä nykyäänkin?

Lääketieteellisen Duodecim-lehdessä Jukka Palon kirjoittaman artikkelin mukaan raja erottuu tänäänkin esimerkiksi Suomen väestön terveydentilan eroissa: THL:n sairastavuuskartoissa Pähkinäsaaren rajan itäpuolella sairastetaan läntistä Suomea enemmän. Tämä koskee lehden mukaan sekä yleistä sairastavuutta että yksittäisiä sairauksia, kuten sepelvaltimotautia ja aivoverisuonisairauksia. Kela maksaa lehden mukaan terveysperusteisia korvauksia eniten alueille, jotka sijaitsevat Pähkinäsaaren rajan itä- ja koillispuolella.

Itä–länsi-ero on Duodecimin mukaan edelleen havaittavissa myös tulotason ja työllisyysasteen kaltaisissa sosioekonomisissa mittareissa.

Geneettisesti on Duodecimin mukaan edelleen havaittavissa, että Pähkinäsaaren rauhan rajan itäpuolen suomalaismiesten vallitsevat Y-kromosomit ovat itäistä, ”uralilaista” haploryhmää. Länsisuomalaisissa miehissä taas yleisin haploryhmä on sama, jota on erityisen paljon Skandinaviassa.

SUOMEN ASUTUSHISTORIAAN pohjautuvien suomen kielen murteiden tärkein jakolinja itä- ja länsimurteisiin kulkee sekin jossain määrin Pähkinäsaaren rajaa pitkin – tosin maan keskiosissa savolaismurteet pullistivat murrerajaa aina Etelä-Pohjanmaalle saakka, kun savolaisten 1500-luvulla huipentunut sisä-Suomen erämaiden asuttaminen saavutti läntisen asutuksen rajoja.

Mielenkiintoinen on myös Duodecimin siteeraama havainto, jonka mukaan jo kivikauden nuorakeraamisen kulttuurin arkeologiset löydöt asettuisivat Pähkinäsaaren rajan länsi- ja lounaispuolelle. Tämä liittyisi myös maanviljelykseen: varhainen maanviljelys ei lyönyt leiville Itä- ja Pohjois-Suomen ilmastollisesti ankarammissa olosuhteissa, siksi peltoa oli eniten rajan länsi- ja lounaispuolella.

Mistä kaikesta edellä kuvatut Pähkinäsaaren oletetun rajalinjauksen nykyiset mahdolliset seuraukset ja erot tarkemmin johtuisivat, on sitten toinen asia. Mikä lienee sattumaa, mikä seurausta jostakin? Erilaiset kehityskulut sekä syy- ja seuraussuhteet ovat monimutkaisia ja tulkinnanvaraisia. Rajan merkitystä näille ilmiöille voidaan myös suuresti liioitella – tai käsittää täysin väärin.

PÄHKINÄSAAREN RAUHA kesti 272 vuotta, aina Täyssinän rauhaan 1595 saakka. Tuo pitkä ”rauhanaika” oli suhteellinen, sillä sen aikana käytiin kuitenkin ajoittain suomalaisten ja karjalaisten sekä Ruotsin ja Venäjän välisiä sotia, varsinkin 1500-luvulla. Asetelma yhteenotoissa oli myös lännen ja idän kristittyjen välinen. Savolaisasutus levisi itään ja pohjoiseen myös Venäjän hallitsemille alueille. Seurasi yhteenottoja ja molemminpuolisia tuhotöitä. Hallinta-alueiden rajat olivat epäselvät, mutta ennen Täyssinää ne eivät virallisesti muuttuneet.

Mikään toinen Ruotsin ja Venäjän välinen rauhansopimus ei kuitenkaan virallisesti ole kestänyt yhtä kauan, kuin 700 vuotta sitten sovittu Pähkinäsaaren rauha.

Jutun lähteinä on käytetty Wikipediaa, muita verkkolähteitä ja Duodecim-lehteä (2020;136(24)).

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!