Viime kesänä katselin outoa lintua mökkipihan puolikuolleessa raidassa. Hetken päässäni löi tyhjää, että mikä kumma tuossa liikehtii. Sitten tajusin: käenpiikahan siinä. Olin kuullut käenpiian tunnusomaista ääntä, kiikitystä, keväämmällä lähistöllä.

Tikkojen heimoon kuuluva käenpiika (Jynx torquilla) on erikoinen tapaus. Se ei muiden tikkojen tapaan koputtele ravintoa puiden rungoista, vaan napsii mieluusti muurahaisia ja niiden munia. Myös muu hyönteisravinto kelpaa sille.

Käenpiika pesii koloissa, mutta ei itse koverra niitä. Pesivä kanta Suomessa on 5 000–15 000 paria.

Suomen käenpiikakanta on vuosikymmenten saatossa vähentynyt huomattavasti monimuotoisen maaseudun katoamisen myötä. Laji lasketaan kuitenkin meillä elinvoimaiseksi.

Vaaran uhatessa käenpiika alkaa väännellä yläruumistaan kuin käärme, se myös sihisee. Samoin toimivat uhattuina olevat poikaset pesässä. Vihollinen menee hämilleen. Vanha kansa on kutsunut käenpiikaa usein piikalinnuksi, mutta toisinaan myös noitakiuruksi ja tuikuttajaksi.

TARINA KERTOO piispasta, joka oli menossa suorittamaan piispantarkastusta. Hän matkusti hevoskyydillä. Piispaa alkoi ramaista, ja hän päätti ottaa nokoset ennen pappilaan saapumista.

Niinpä piispa pyysi hevoskuskia pysähtymään kauniin lehdon luona. Piispa hyppäsi vaunusta, levitti piispanviitan nurmelle ja pyysi kuskia herättämään puolen tunnin kuluttua.

Piispa vajosi nopeasti unen rajoille. Aurinko vilahteli lehvästön läpi. Taustalta kuului linnun kimeää kiikitystä.

Jossain vaiheessa piispa raotti raukeana silmiään ja näki vierellään maassa linnun, joka muuttui käärmeeksi. Piispa säikähti ja sulki silmänsä. Käärmeeksi muuttunut lintu seurasi piispaa uneen.

– Mene pois synti minusta, piispa pyysi.

– En minä ole synti.

– Mikä sinä sitten olet?

– Olen lintu.

– Mutta miksi minun silmissäni olet käärme?

– Koska näet syntiä kaikkialla.

– Se on minun työni, varoittaa ihmisiä synnin turmeluksesta.

– Minun työni on varoittaa päiväunilla olevia hengenmiehiä liiasta synnin ajattelemisesta.

– Mistä minun sitten pitäisi saarnata?

– Kii-kii uskosta, kii-kii, toivosta, kii-kii rakkaudesta.

Samassa piispa heräsi ja tunsi olonsa hämmentyneeksi.

Sunnuntaina piispa piti elämänsä lempeimmän saarnan.

Rukous

Uskon kallio,

toivon lähde

rakkauden Jumala.

Auta minua, etten kuvittele

syntiä kaikkialle ympärilleni.

Vapauta minut.

Aamen.

Olli Seppälä