Kuopion piispa Jari Jolkkonen on myös pesäpalloharrastaja. Laji tuli hänen elämäänsä jo ennen hänen syntymäänsä – vanhemmat nimittäin kohtasivat pesäpallon merkeissä.

– Äitini saapui yhteen otteluun vähän viime tipassa, ja muu joukkue oli jo ehtinyt lämmitellä. Isä tarjoutui kopittelukaveriksi. Siinä he sitten tutustuivat.

Harrastusvaihtoehdot Jolkkosen lapsuuden Ilomatsissa olivat selkeät: hiihto tai pesäpallo. Jari otti molemmat. Ensimmäisen sarjapelinsä hän pelasi 9-vuotiaana. Muistot ovat hulvattomia.

– Meidän kopparilla Arilla oli kova heittokäsi, mutta hän turhautui takakentällä ja keskittyi kivittämään langalla istuvia harakoita. Vaihtopelaajien into taas oli niin kova, että valmentajan piti välillä käydä noukkimassa ylimääräisiä pois kentältä. Joka pesälle syöksyttiin, se tuntui niin juhlalliselta.

LUKIOAIKANA JOLKKONEN pelasi jo sekä junioreissa että miehissä. Samalla viikolla saattoi olla kahdeksat harjoitukset.

– Testosteronipurskeesta kärsivälle nuorelle miehelle se oli mahtavaa. Pelikenttä antoi hyväksyttävän kanavan purkaa teinienergiaa. Meidän ei tarvinnut tapella nakkikioskilla.

Pesäpallon sosiaaliset hyödyt ovat Jari Jolkkosen mukaan ilmeisiä. Voitot antavat itseluottamusta ja tappiot auttavat käsittelemään pettymystä. Joukkuepelaaja kasvaa ymmärtämään, että pelisäännöt ovat myönteinen juttu ja niiden rikkomisesta tulee seuraamus.

– Joukkueen menestymiseksi tarvitaan erilaisia rooleja. Itse olin samaan aikaan juniorijoukkueeni kapteeni ja miesten joukkueen äänetön alokas. Joukkueen menestys menee aina oman edun edelle.

– Tämä ehkä selittää, miksi minun on ollut myöhemmin vaikea ymmärtää pappeja, jotka haluavat hankkia julkisuutta arvostelemalla joukkuettaan eli kirkkoa. Aiheellinen kritiikki on ok, mutta se pitäisi esittää ensin pukukopissa. Tuleeko mieleen yhtään joukkuepelaajaa, joka haukkuu joukkuekaverinsa ja seurajohtonsa kameroiden edessä?

PESÄPALLOSSA JARI JOLKKOSTA kiehtoo monipuolisuus. Kyseessä on taktinen älypeli. Eteneminen, lyönti ja heittäminen vaativat räjähtävää voimaa. Samalla tarvitaan kestävyysominaisuuksia.

Jolkkonen seuraa aktiivisesti oman hiippakuntansa kärkijoukkueiden Sotkamon Jymyn, Joensuun Mailan, Kiteen Pallon, Puijon Pesiksen ja Siilinjärven Ponnistuksen edesottamuksia. Itse hän pelasi maakuntasarjassa kesät 2015–2017.

– Muut pelaajat olivat saman ikäisiä kuin omat poikani, ja se oli hauskaa. Nykyisin pelaan joskus yksittäisiä otteluja, lähinnä elokuussa Kontioiden eli ikämiesten SM-turnauksessa.

Jolkkonen huomauttaa, että pesäpallo on loukkaantumisherkkä laji.

– Pahimpia ovat tämmöiset viisikymppiset ukot, jotka kuvittelevat olevansa samassa kunnossa kuin kaksikymppisenä.