Toimittaja Riitta Hirvonen opiskeli uudelle alalle: ”Ani harvalle suntio on elämän ensimmäinen ammatti”

Riitta Hirvonen. 18.5.2023. Oulunsalo.

Tänä keväänä jälleen tuhannet opiskelijat saavat tutkintonsa valmiiksi. Yksi heistä on Rauhan Tervehdyksen toimittaja Riitta Hirvonen Oulusta, joka valmistuu suntioksi.

1) Onnittelut valmistumisesta! Miltä nyt tuntuu?

– Totta kai tosi hyvältä. Hirveästi olen saanut onnitteluja. Kun vuosi sitten helatorstaina aloitin Oulunsalon kirkossa harjoittelun, sitä vähän ihmeteltiinkin. Ehkä siksi, että olen jo 61, tai siksi, että hyppäsin tähän työhön toimittajan ammatista.

2) Sinulla on takana pitkä ura kirkollisissa lehdissä. Mikä innosti uudelle alalle?

– Noin yleisesti monella työpaikalla tahti kiihtyy, mutta resurssit eivät lisäänny. Yksi syy oli myös istumisen määrä. Istuin pitkiä päiviä, koska kirjoitettavaa oli niin paljon, ja huomasin, että keho ei yksinkertaisesti kestä sitä. Viime keväänä otin yhteyttä Raudaskylän Kristilliseen Opistoon, ja sieltä toivotettiin heti tervetulleeksi.

– Ani harvalle suntio on elämän ensimmäinen ammatti. Olen tutustunut opintojen aikana esimerkiksi logistiikka- ja puutarha-alalta tulleisiin, maatalouslomittajaan ja kosmetologiin. Joillekin kirkko oli entuudestaan oudompi, mutta he halusivat tehdä merkityksellistä työtä ja suntion työ koetaan sellaiseksi.

3) Mikä opinnoissa jäi erityisesti mieleen?

– Suntion rooli seurakuntalaisten palvelijana. Välillä se on aika pienimuotoistakin, juoksen vaikka hakemaan vesilasin. Hautaan siunaamisissa voin rauhallisella läsnäolollani viestiä, että olen tässä mukana eikä mihinkään ole kiire. Iästä ja toimittajataustasta on ollut hyötyä. Olen ollut yli 30 vuotta se, joka käynnistää keskustelun. Nyt teen samaa suntiona, jos koen, että tämä ihminen haluaisi porista.

4) Yllättikö opinnoissa jokin?

– Suntion erittäin laaja työnkuva. Opintoihin kuuluu esimerkiksi kiinteistönhuoltoa ja sähköoppia. Seurakuntayhtymässä huoltotöitä on vähemmän, koska meillä on erikseen kiinteistöpuoli, mutta eivät hekään Oulusalossa päivystä. Suntiolla pitää olla silmät auki, että huomaa, jos kirkon katosta tulee vettä sellaisesta paikasta, josta sitä ei pitäisi tulla.

5) Mitä aiot seuraavaksi tehdä?

– Sain kolmeksi kuukaudeksi töitä Oulunsalon seurakunnasta. Minulla on sekatyöläisen työnkuva: suntion töiden lisäksi kehitän alkavan kesän tiekirkkotoimintaa Oulunsalon kirkossa ja opetan rippikoulussa.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliMaailman ”uskonnollisimmat ihmiset” löytyvät juuri Etiopiasta – Samalla maa on toinen toistaan synkempien uutisten lähde
Seuraava artikkeliKirkollisen luottamustehtävän haltija ei ole oikeutettu vanhempainpäivärahaan kokouspäivänä, vaikka siitä ei maksettaisi palkkiota

Ei näytettäviä viestejä