KARISMAATTISENA LAVALEIJONANA ja ihailtuna uudistajana tunnetuksi tullut ruotsalainen helluntaipastori Magnus Persson, 49, väsyi ylikuumentuneeseen kristillisyyteensä. Hän alkoi opiskella Carl Olof Roseniuksen ja Martti Lutherin teologiaa ja löysi tien, joka johti luterilaiseen pappisvihkimykseen vuonna 2019.

Perssonin ehdotus haastattelupaikaksi on Evankelisen veljesseurakunnan sali Göteborgin tuomiokirkon lähellä. Seurakunta edustaa herrnhutilaisuutta, joka tunnetaan kirjasesta Päivän tunnussana.

Tukholmassa edellisenä päivänä seminaaria pitäneen Perssonin on määrä saapua aamulennolla Göteborgiin, mutta lento on myöhässä. Niinpä siirrämme viime hetkellä haastattelun Landvetterin lentoasemalle.

Evankelisen isänmaaliikkeen kiertävänä puhujana, jota EFS:n sisällä kutsutaan nimellä innostaja (ruots. inspiratör), Magnus Perssonin tehtävä on tukea ja innostaa eri puolilla Ruotsia olevia herätysliikkeen seurakuntia. Hän pitää seminaareja, osallistuu jumalanpalveluksiin, saarnaa ja keskustelee ihmisten kanssa.

– Työni on suurelta osin management by coffee (suom. kahvittelujohtamista). Saarnaamisen jälkeen eniten harrastan kahvittelua ihmisten kanssa, Persson naurahtaa.

Emme tilaa kahvia lentokenttähotellin baarista, vaan käymme suoraan asiaan. Hänellä on oma koskettava tarinansa siitä, miten hengellinen kupla puhkeaa ja mitä siitä seuraa.

RADIKAALI, RELEVANTTI JA REFORMOITU. Nämä kolme sanaa ovat kolme ajanjaksoa Magnus Perssonin elämässä, kolme vuosikymmentä. Ensin oli radikaalin uskoontulon 17-vuotiaana kokenut helluntailainen, joka halusi paljon heti, tässä ja nyt.

Uskovan kodin kasvatti oli varhaisteininä tehnyt irtioton vanhempiensa opetuksesta ja hillunut skoonelaisissa jengeissä, mutta palasi takaisin. Rohkea ja ulospäinsuuntautunut Persson unelmoi suuresta herätyksestä. Hän pääsi Bjärka-Säbyn neliviikkoiselle kurssille, josta nuoria lähetettiin tiimeissä evankelioimaan maailmaa.

Eipä aikaakaan kun hän perusti järjestön nimeltä New Generation, jonka tapahtumat houkuttelivat nuorisoa evankeliumin ääreen. Tapahtumatyö huipentui Tukholman suureen areenaan Globeniin, jossa Persson järjesti ”Rock the Globe” -gaalan. Siellä hän toivotti tervetulleeksi 10 000 nuorta Jeesus-gaalaan, joka kesti 27 tuntia.

Vuosituhannen vaihteessa hän perusti Unihted Malmö -nimisen seurakunnan, jossa pian huhuttiin tapahtuvan jotain aivan uutta ja ihmeellistä. Se sai maineen bilekirkkona, jonne nuoret aikuiset jonottivat ja jossa värivalot välkkyivät ja rokki soi.

Perssonin seurakunta suorastaan palvoi pastoriaan, joka sanavalmiina ja dynaamisena alkoi olla jo niin relevantti, että Ruotsin helluntaikirkon johtajiakin hirvitti. Konsepti puhutteli urbaaneja ruotsalaisia, ja after church järjestetiin läheisessä pubissa. Seurakunnan jäsenmäärä kasvoi räjähdysmäisesti, ja meno oli vauhdikasta.

Mediahuomio lisäsi vettä myllyyn. Magnus Perssonista tuli julkkis – ainakin kristillisissä piireissä ja Malmössä.

Huomiosta nauttiva pastori oli kuitenkin jo polttanut sielunsa karrelle. Mikä häntä oikeasti ajoi eteenpäin? Mitkä olivat hänen syvimmät motiivinsa? Numeroilla mitattuna menestys oli mahtava, mutta mikä oli sen hinta?

– Keskellä voimakkaan kasvun aikaa muistin Jeesuksen sanat: mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisin koko maailman, mutta menettäisi sielunsa. Otin nämä sanat vakavasti, koska ruotsalaisen mittapuun mukaan menestyimme ja olimme ”voittaneet maailman”, mutta olimme menettäneet seurakunnan sielun, evankeliumin ytimen, Magnus Persson sanoo.

– Jos seurakunnan menestystä mitataan vain tilastoilla, on kiusaus käyttää oikoteitä, menetelmiä joilla saadaan väki kirkkoon, mutta se ei ole kestävää kehitystä. Sen koimme Malmössä.

OIKEASTAAN PERSSON ei haluaisi puhua menneisyydestään helluntaiseurakunnassa, koska hän on mielestään vatvonut sitä jo aivan tarpeeksi. Sitä onkin ruodittu Ruotsin kristillisessä mediassa melkoisesti. On ruodittu myös pastori Perssonin menetelmiä, johtajuutta ja vahvan johtajuuden varjopuolia.

Hän on julkisuudessa myöntänyt olleensa itsekeskeinen ja jopa manipulatiivinen johtaja ja katuvansa sitä syvästi. Hänen voimakkaasti läsnäoleva persoonallisuutensa joutui ympäristöön, joka ruokki isoa egoa, jonka varjoon Jeesuskin lopulta jäi.

– Kysyn vain, mikä on kristillisen median rooli tällaisen julkkiskulttuurin luomisessa?

Äärimmäinen katu-uskottavuuden tavoittelu, eli se Perssonin relevantti vuosikymmen, kääntyikin kohti reformaatiota. Hänen oli kaivauduttava syvemmälle kristinuskon salaisuuksiin, jotka hän oli vauhtisokeudessaan ohittanut.

Monien herätysliikkeiden saarnaajien tapaan hän oli aliarvioinut liturgiaa ja vanhojen kirkkojen järjestystä.

– Teologisen ja hengellisen köyhyyteni koethtuani rupesin tutkimaan ja avaamaan uusia ovia, joiden kautta tajusin, että kirkko on niin paljon suurempi. Se mitä olin halveksinut ja ajatellut selviäväni ilman, juuri sitä aloin tarvita, Persson sanoo.

Uusimmassa kirjassaan Helkyrklighet – om kyrkans fullhet (EFS Budbäraren 2022) Persson hahmottelee ajatteluaan kokonaisvaltaisesta Kristuksen kirkosta, joka ei ole lokeroitunut omiin kuppikuntiinsa, vaan jossa otetaan vaikutteita eri suunnista eikä mennä dogmit edellä. Kokonaiskirkollisuus on uusi termi, joka kokoaa jo aiemmin aihetta sivunneiden teologien ajatuksia.

Lyhyesti sanottuna kyse on halusta ottaa haltuun eri suuntausten lahjat ja suvaita niin karismaattisia ilmiöitä kuin hiljaista epävarmaa uskoa sekä komtemplatiivista hengellisyyttä. Ei joko tai, vaan sekä että. Se on Magnus Perssonin mukaan rikkautta, joka tekee kirkosta kokonaisemman.

Tämä rikkaus kysyy rakkautta, koska toisten näkemysten sietäminen on tunnetusti vaikea laji.

MAGNUS PERSSONIN siirtyminen helluntaiseurakunnasta luterilaisuuden piiriin oli monen vuoden prosessi. Hän kertoo tuntevansa paljon pastoreita niin Ruotsissa kuin muualla maailmassa, jotka ovat käyneet saman tien.

Taitavana kommunikoijana tunnettu Persson vääntää rautalangasta, mistä on kysymys:

– Ajattele isoa taloa, jossa on erilaisia huoneita. Kaikki huoneet eivät ole keittiöitä, vaan on olohuone, makuuhuone, lastenhuone, kylpyhuone ja joissakin taloissa saunakin.

– Usein vapaissa suunnissa seurakunta on kuin yksi huone, joka on otettu erilleen talosta. Se voi sinänsä olla ihan hyvä huone, mutta jos oma lapsuuden huoneeni olisi ollut kaikki, olisin nähnyt nälkää, turhautunut ja mikä sotku…

Perssonin mukaan kristikunnan suuri suru on siinä, että huoneet on otettu irti talosta. Keithtiöstä on tehty koko talo, lastenhuoneesta toinen talo ja niin edelleen. Huoneista on tullut erilaisia kappeleita sen sijaan, että olisi yksi suuri katedraali, jossa olisi erilaisia huoneita.

Saunan mainitseminen herättää suomalaisen. Persson on verrannut tunnepitoista karismaattista seurakuntaelämää saunaan. Sen vastakohta on luterilaisen kirkon kylmiö.

– Kuumassa saunassa ei voi olla kovin kauaa, vaan on päästävä vilvoittelemaan, hän selittää.

– Sitäpaitsi saunat ovat usein ahtaita ja siellä ollaan aivan liian lähellä toista ja hikoillaan. Jos ei pääse jäähylle, alkaa ahdistaa.

– Samalla minun on arvioitava omaa luterilaista kirkkoani, siellä kyllä tarvittaisiin enemmän lämpöä, ehkä ei saunan kuumuutta, mutta lämpöä ja avoimia ovia. Hengellinen saunakokemukseni on, että oli vaikeata hengittää. Lopulta en kestänyt seurakuntaa, jota olin ollut rakentamassa ja lämmittämässä. Silloin oli ihanaa päästä ulos vilvoittelemaan, Persson kertoo.

Magnus Persson haluaa olla hybridipappi, sekä karismaattinen että umpiluterilainen. Onko se vain unelma?

– Näen varhaisessa kirkossa ja myös katolisessa kirkossa hyvin moninaisen kirkon. Katoliseen kirkkoon mahtuu kaikkea mahdollista, mutta he ovat onnistuneet pitämään sen koossa. On erilaisia huoneita samassa talossa.

– Olemme vähätelleet kirkon suuruutta. Kappelit ovat alun perin olleet osana katedraaleja, eivät erillisiä kirkkoja. Me tarvitsemme toinen toistamme.

APOSTOLI PAAVALI kyseli, miksi ensimmäisellä vuosisadalla muodostui puolueita, kun toiset olivat Paavalin ja toiset Apolloksen puolella. Persson arvelee, että jos Paavali kirjoittaisi nyt, hän ihmettelisi näkemäänsä Facebook-keskustelua: yksi kannattaa pastori Peter Halldorfia, toinen arkkipiispa Martin Modéusta ja kolmas kardinaali Anders Arboreliusta.

Kristikunta on hajallaan, eikä Magnus Persson usko, että suurta yhdistymistä saavutettaisiin. Aidointa ekumenia on hänen mukaansa ruohonjuuritasolla, kun ihmiset kohtaavat arjessa. Hän on pannut merkille kotien kirjahyllyt, joissa rinta rinnan on eri kirkkokuntia edustavia kirjailijoita, joilla on hyvin erilaisia teologisia näkemyksiä.

– Yhdistävä tekijä on risti. Hienointa mitä olen kuullut tästä aiheesta on podcastiin haastattelemani ruotsalainen kardinaali Anders Arborelius. Keskustelimme katolilaisten ja luterilaisten eroista ja totesin hieman pettyneenä, että erilaisuuksia on paljon. Kysyin: miten voisimme päästä lähemmäksi toisiamme?

– Hän vastasi leveällä skoonen murteellaan: ”Ei, Magnus. Kyse ei ole siitä, että me lähentyisimme toisiamme. Ajattele, jos sinä tekisit kaikkesi päästäksesi lähemmäksi Jeesusta ja minä tekisin kaikkeni päästäkseni lähemmäksi Jeesusta. Silloin kohtaamme Jeesuksessa.”

– Se oli hienosti ja pelkistetysti sanottu, Magnus Persson toteaa.