Urpiaiskoiraan komea höyhenpuku yllättää aina. Tarinan mukaan Jumala käytti urpiaisparvea sota-aikana varoittavan viestinsä välittäjänä.

Ostin pari säkkiä lintujen muonaa, auringonkukansiemeniä ja pähkinämurskaa. Olin jälkijättöisesti liikkeellä, sillä talvi alkoi jäädä kärkijoukosta ja kevät nostaa profiiliaan.

Ongelmaksi ruokinnan aloittamisessa tuli sopivan suuren ruokinta-automaatin eli jyväsyöttimen löytäminen. Lopulta sellainen osui silmiini suuressa hallimyymälässä, jossa oli tarjolla kaikkea mahdollista auton renkaista viiden litran oliiviöljykanistereihin.

Ja sitten, ei kun odottamaan, josko metsien ja peltojen pikkuväki löytäisi ruokintapaikkani.

Yksi odotetuin vieras olisi urpiainen (Carduelis flammea). Erityisesti punarintainen vanha koiras on aina yhtä sykähdyttävä näky.

Eteläisessä Suomessa urpiainen on pesimäaikaan melko harvinainen, mutta talvisin voi nähdä isojakin parvia, myös ruokinnalla. Varsinaisesti urpiainen on pohjoisen havumetsäalueen ja tunturikoivikon laji.

Tänä vuonna urpiaisia on näkynyt hieman harvemmin. Laji on osittaismuuttaja ja tekee vaelluksia.

***

Tarina kertoo sota-ajoista. Kerran joukko suomalaisia oli talvella aikeissa edetä peltoaukean yli parempiin asemiin vastakkaiselle metsärinteelle. Aukean paikan ylittäminen tuntui aina riskiltä, joten joukkoa johtanut körttiluutnantti päätti rukoilla.

– Hyvä armollinen Jumala, anna meidän päästä turvallisesti aukean yli, hän sanoi mielessään silmät kiinni.

Silloin yksi sotamies kuiskasi kuuluvasti:

– Luutnantti, avatkaa silmänne.

– Mikä hätänä, luutnantti sanoi avaten silmänsä hämmentyneenä, kun hänen harras hetkensä keskeytettiin.

– Katsokaa aukealle, sillä on verisiä lintuja.

Niin luutatti ja sotilaat katsoivat lintuparvea, joka etsi ravintoa talventörröttäjistä. Osa linnuista pomppi hangella.

Miehet olivat aistit herkillä ja näkivät osan linnuista veren tahrimina.

– Tämä on Jumalan merkki, emme lähde ylittämään aukeaa. Emme tahdo tehdä seuraa veren tahrimille linnuille.

Samassa yksi sotamiehistä lähetti sanan, että oli havainnut metsässä liikettä ja kuin kiikarin linssin välähdyksen. Väijytys.

Myöhemmin luutnantti kertoi tapauksesta sotilaspapille.

– Jumala lähetti verisiä lintuja varoittamaan uhkaavasta tragediasta.

Sotilaspappi nyökkäili ja sanoi:

– Kyllä vain, mutta eikös olekin ihmeellistä, että Jumala voi käyttää viestinsä välittäjänä urpiaisparvea.

Rukous

Jumala, ihmeiden ja lintuparvien lähettäjä.

Auta minua tulkitsemaan kaikki ympärilläni merkeiksi

sinun rakkaudestasi luotuja kohtaan.

Aamen