Puhelimen akku voi hyytyä, lumisade yllättää tai sormia palella. Talvi tuo omat haasteensa urheiluvideoita TikTokiin kuvaavan Jaana Kivekkään harrastukseen. Työkseen hän toimii Haminan seurakunnan aikuistyöstä ja viestinnästä vastaavana pappina.
Tänä talvena Kivekäs aikoo kuvata ainakin villasukkajuoksua ja retkiluistelua.
– Villasukkajuoksu on ihan mahtava laji. Vedän urheilusukkien päälle kolmet villasukat ja lähden pellolle tai metsään juoksemaan. Siitä tulee ihana vapauden tunne, lapsellinen riemu, hän kertoo.
Enimmäkseen Jaana Kivekäs keskittyy talvella sisälajien kuvaamiseen. Ultrajuoksua harrastavalla Kivekkäällä on helmikuussa edessä Espoon Esport Arenalla 24 tunnin juoksu. Tavoitteena on juosta yli sata kilometriä.
– Se on minulle iso ja uusi juttu, jonka kuvaan. Sekään ei haittaa, jos juoksu jää kesken, Kivekäs sanoo.
Kesäisin Jaana Kivekkäällä on ollut perinteenä uida lammen ympäri vanhempiensa mökillä. Vuonna 2020 hän kuvasi siitä videon TikTokiin.
– Sille tuli yli 200 000 näyttökertaa. Siitä tuli aika kiva fiilis. Huomasin, että ihmiset oikeasti katsovat näitä.
Seuraajat ehdottelevat uusia lajeja
Kivekäs oli vasta aloittanut harrastuksen. Sitä ennen hän oli seurannut kolmen teini-ikäisen lapsensa TikTok-videoiden katsomista. Kivekäs halusi tutustua lähemmin niiden maailmaan myös työnsä.
Urheiluvideoiden tekeminen tuntui luontevalta erilaisia liikuntalajeja lapsesta asti harrastaneesta Kivekkäästä.
Alkuun Kivekäs ajatteli kuvaavansa itselleen tuttuja lajeja. Pian seuraajat alkoivat ehdottaa uusia.
Kivekäs tekee videoita omana itsenään, ei papin roolissa. Katsojat saattavat kuitenkin toisinaan tunnistaa Kivekkään esimerkiksi pikkuveljensä kastepapiksi. Varsinkin riparilaiset ovat innoissaan papin harrastuksesta.
Kivekäs editoi videonsa sekä lisää niihin musiikin ja tekstin. Hän haluaa välittää videoillaan elämäniloa ja toiveikkuutta. Kivekkään tilillä @jaanajuu on 26 000 seuraajaa, ja videoista on tykännyt yli miljoona katsojaa.
– Kun kokeilen uutta, saan myös epäonnistua. Kuvaan suosiolla myös kaatumisia, mojovia mustelmia ja epäonnistumisia, Kivekäs sanoo.
Pappi Jaana Kivekäs hurahti TikTok-urheiluvideoiden tekoon – villasukkajuoksua ja retkiluistelua
Ilmoita asiavirheestä

