Talitiaisella on ollut kansan suussa monta nimeä.

Perheeseen tuli uusi koira, keskikokoinen villakoira. Dali on nyt viisikuinen. Se alkaa viihtyä ulkona ja nuuskii uteliaana kaikkea kiinnostavaa.

Samalla minäkin nuuskin hihnan toisessa päässä alkavaa kevättä ja kuuntelen lintujen ääniä. Nyt jo kuuluu keväisistä keväisin titi-tyy tai nykyisin yhä useammin ti-tyy. Syyksi lyhentyneeseen säkeeseen on arveltu kaupungistumista ja ympäröivää melua. Lyhyempi ja ytimekkäämpi lemmenviesti menee paremmin perille.

Sympaattisella lajilla on ollut kansan suussa monta nimeä. Talitiaista (Parus major) on kutsuttu muun muassa pakkastiaiseksi, makkaratiaiseksi, talvitiaiseksi, keltatiaiseksi, rasvatiaiseksi, tintiksi, tinkiksi ja titiksi.

Pakkastiainen on hauska nimi. Sen voi nähdä liki jokaisella lintulaudalla talvisin.

***

Tarina kertoo 1900-luvun alkuvuosista. Elettiin talviaikaa jossain Savon suunnalla. Talon väki käveli sunnuntaisin jumalanpalvelukseen parin kolmen kilometrin matkan.

Kirkkoon mentiin siten, että vuoroviikoin oli aina isännän ja emännän lisäksi vain puolet väestä sanankuulossa.

– Miksi ette tule kaikki joka kerta, kyseli rovasti emännältä.

– Ei semmoinen sovi. Näyttäisi liian hurskaalta, vastasi isäntä.

Rovastia hymyilytti.

Vähitellen myös eräs piika alkoi tulla kirkkoon joka sunnuntai. Isännän vastauksen muistaen rovasti kysyi piialta syytä ahkeraan kirkossa käyntiin.

– Minun saarnaniko ne Marjukkaa niin kiinnostavat?

– Ei sentään, rovasti. Se on se pakkastiainen.

– Mikä ihmeen pakkastiainen?

– No se, kun aina kirkkomatkalla laulaa siinä samassa paikassa.

– Mitä se laulaa?

– En minä tiedä, mutta siitä laulusta tulee aina niin hyvä olo ja se auttaa pysymään hereillä kirkonmenojen ajan. Eihän sitä sunnuntaiaamuisin muutakaan hyödyllistä tekemistä oikein ole.

Rovastia hymyilytti.

Tuli kevät ja alkukesä. Talitiaiset pesivät eivätkä enää laulaneet. Mutta piika tuli säännöllisesti kirkkoon.

Kerran kesken jumalanpalveluksen talitiainen lensi avoimesta ikkunasta kirkkosaliin. Rovasti näki linnun ja sanoi:

– Jumala viisaudessaan lähetti pienen linnun kertomaan luonnon ihmeestä.

– Ei, huudahti siihen piikatyttö. – Tintti on täällä samasta syytä kuin se kevättalvella lauloi.

– Kuinka niin?

– Pitämässä kirkkokansaa hereillä.

Ja taas rovastia hymyilytti.

Rukous

Titi-tyy, Jumala.

Minulla on pesäkolo kirkonpenkissä.

Saarnan sanat ropisevat kuin kevätsade.

Kiitos, että ravintoa riittää.

Aamen