Ateistisessa kodissa kasvanut mainostoimistoyrittäjä Jenny Westling, 53, myi osuutensa yhtiöstä ja käytti rahat teologian opiskeluun. Hänet vihittiin papiksi viisikymppisenä. Elämänfilosofiaa hänelle opetti isä, joka luki tytölle ääneen Muumi-kirjoja. Sitten kulttuurimatka Krakovaan muutti kaiken.

Seurakuntakoti Arkenin eteinen on täynnä lastenvaunuja. Äiti-lapsipiiri kokoontuu pikkusalissa lokakuisena keskiviikkona. Keittiössä ja suuressa salissa käy kuhina, kun seurakunnan työntekijät yhdessä vapaaehtoisten kanssa valmistelevat 80 ja 90 vuotta täyttäneille seurakuntalaisille juhla-ateriaa.

Hammarön seurakunnassa pappina viime vuoden alussa aloittanut Jenny Westling etsii hiljaista huonetta, jossa voi keskustella rauhassa. Vain askarteluhuone on vapaa.

– Tästä minä pidän! Mahtavaa kun on säpinää, hän sanoo.

Monet ovat kaivanneet kokoontumisia, jotka olivat katkolla koronapandemian takia.

Hammarö on Ruotsin suurimman järven Vänernin pohjoisrannalla sijaitseva 17 000 asukkaan kasvava kunta. Värmlannin vehmas luonto ja järvimaisema vetää puoleensa, ja läänin pääkaupunki Karlstad tarjoaa töitä ja palveluja.

Niinpä Hammarön seurakuntakin tulee hyvin toimeen. Väkeä on kaikista ikäluokista. Seurakunnassa kirkolliset toimitukset eivät keskity hautajaisiin. Lapsia kastetaan tasaiseen tahtiin, ja rippikouluihin riittää nuoria.

Toimittajana työuransa aloittanut Jenny Westling on paikallinen julkkis. Hänen kasvonsa tulivat monille tutuiksi Ruotsin televisiosta. Sitten Westling siirtyi mainosalalle ja perusti Karlstadiin mainostoimiston, jota hän pyöritti toisen osakkaan kanssa 11 vuotta.

”Siinä hetkessä koin vahvan tunteen Jeesuksen rakkaudesta, joka koskee kaikkia”

Kun ateistina tunnettu Westling alkoi lukea teologiaa ja kertoi aikovansa papiksi, se herätti totta kai huomiota. Niinpä hän on saanut kerta toisensa jälkeen kertoa siitä, mitä tapahtui vuonna 2012 Krakovassa ja mitä muita tienviittoja hänen tielleen annettiin.

– Olin ystäväni kanssa Krakovassa Puolan toiseksi suurimmassa kaupungissa ja osallistuimme klassisen musiikin festivaaleille. Turistina kävimme ihailemassa kaupungin arkkitehtuuria, kaikkea kaunista ja menimme myös käymään keskustan katedraalissa, Westling kertoo.

Taustaksi hän haluaa puhua omasta lapsuudestaan ja vanhemmistaan, jotka eivät koskaan käyneet kirkossa. Ateistisen kasvatuksen saanut tytär oli lapsena liitetty kirkkoon ruotsalaiseen tapaan, mutta täytettyään 18 vuotta hän erosi siitä. Omia lapsiaan Westling ei vienyt kasteelle.

– Sen sijaan olin kiinnostunut olemassaolon suurista kysymyksistä. Pohdiskelin mielelläni ihmisten kanssa elämän merkitystä ja tarkoitusta, hän kertoo.

Istuessaan Krakovan Wavel-katedraalissa Westlingille tapahtui jotain erityistä.

– Katselin edessäni olevaa krusifiksia. Siinä hetkessä koin vahvan tunteen Jeesuksen rakkaudesta, joka koskee kaikkia. Liikutus oli niin vahva, että aloin itkeä. Se kosketti minua todella syvältä, hän kertoo.

Westling sanoo, että oli ironista, että hän liikuttui Jeesuksesta, koska ei ollut ymmärtänyt lainkaan kristinuskon Jeesuksen roolia. Hän saattoi ymmärtää, että ihmisillä on jonkinlainen jumalausko, mutta puheet suhteesta Jeesukseen olivat käsittämättömiä.

”Sain ateistiäidiltäni lahjaksi rukoushelmet aivan yllättäen”

Vaikka kokemus katolisessa kirkossa oli sisintä vavisuttava, hän ei pysähtynyt siihen sen enempää, vaan kuivasi kyynelensä ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän ei kertonut mitään edes ystävälleen, joka sillä hetkellä oli ollut toisella puolella katedraalia.

Aika kului ja krusifiksi melkein unohtui. Sitten alkoi tapahtua asioita, jotka palauttivat mieleen kokemuksen.

– Sain ateistiäidiltäni lahjaksi rukoushelmet aivan yllättäen. Olin vain muutamaa päivää aikaisemin nähnyt tällaisen rannekkeen eräällä naisella, joka oli selittänyt niiden tarkoitusta.

– Äiti oli muuttanut äskettäin Kristinehamniin ja mennyt kirkkoon. Siellä hän oli nähnyt rukoushelmet ja ajatellut, että näitä Jenny tarvitsee. Se oli minulle aivan uskomaton juttu. Aloin miettiä, mitä tämä kaikki on. Oliko minusta tulossa uskovainen? Se tuntui aivan liian isolta askeleelta, Westling muistelee.

Sitten hän tapasi nykyisen miehensä, joka on papin poika. Mies oli kadottanut lapsenuskonsa matkan varrella. Hän ei kuitenkaan säikähtänyt Jennyn puhetta uskosta, vaan keskusteli mielellään kaikesta.

Pari vuotta myöhemmin joulun aikoihin Jenny avasi kotoa löytyneen Raamatun, jonka sisäkanteen oli kirjoitettu jae Johanneksen evankeliumista: ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä.”

– Luin sen ja tajusin, etten tarvitse mitään todisteita, vaan kyse on uskostani. Jumala odottaa, että antaisin elämäni hänen käsiinsä. Tätä pohtiessani liikutuin ja itkin. Juuri silloin mieheni tuli sisään ja kyseli, mitä on tapahtunut. Sitten hän kertoi, että se oli hänen rippiraamattunsa, jonka hän oli saanut isältään. Tämä toivoi pojastaankin pappia.

”Myin osuuteni yrityksestä ja rahoitin sillä teologian opintoni”

Tämä Raamattu oli Westlingille merkki. Hän halusi ymmärtää sen kutsuna.

– Ajattelin, että joku todella haluaa, että minusta tulee pappi.

Niinpä hän meni hiippakuntaan kysymään, voisiko hän vielä 47-vuotiaana opiskella papiksi. Koska Ruotsin luterilaisessa kirkossa on pappispula, hänet toivotettiin tervetulleeksi.

– Myin osuuteni yrityksestä ja rahoitin sillä teologian opintoni.

Tieto Jenny Westlingin teologian opinnoista levisi nopeasti. Tutut ja tuntemattomatkin tulivat kyselemään, ja niin keskustelut elämästä, Jumalasta ja kaiken tarkoituksesta syntyivät luontevasti. Myös Westlingillä itsellään oli kova tarve puhua Jumalasta ja uskosta.

Yhteydenottoja kertyi paljon. Westling pani nimet muistiin ja ehdotti yhteistä tapaamista. Hän halusi puhua uskosta tavallisten ihmisten kanssa, koska koki, ettei teologisessa tiedekunnassa ollut mahdollista keskustella samalla tavalla. Tiedekunta ei ole Ruotsin kirkon pappiskoulutuslaitos vaan osa yliopistoa.

Westling ehdotti kirkkoherralle Karlstadissa, että hän kutsuisi ihmisiä kotiinsa keskustelemaan. Kirkkoherra järjesti paikalle myös toisen papin ja sponsoroi tarjoilut. Niin koolla oli 13–15 ihmistä lähes viikoittain.

– Keskustelimme Jumalan olemassaolosta, armosta, anteeksiantamuksesta ja Jeesuksesta. Tietysti ihmiset kyselivät lisäksi kaikenlaista. Monet eivät olleet uskaltautuneet kirkkoon, koska heille kynnys oli liian korkea.

Jenny Westling toivoo, että kirkon kynnys olisi mahdollisimman matala.
Kuva: Kaj Aalto

”Jumala odottaa kaikkia ihmisiä, mutta ei ole tungetteleva”

Westling on osallistunut myös Alfa-kurssille, mutta hänen mielestään kurssi oli liian valmiiksi pureskeltu. Hän suosii vapaampaa mallia, jossa keskustellaan enemmän.

– Näin se on tänä päivänä. Monet etsivät, vaikka puhutaan, että Ruotsi on yksi maailman maallistuneimmista maista. Ruotsi on myös erittäin hengellinen maa, tämä on kuusimetsän kansaa, josta David Thurfjell on kirjoittanut. On hengellistä etsintää ja tarve nähdä jotain meitä suurempaa. Siihen kirkolla on vastaus, mutta ihmisille kirkko on käsitteenä vieras ja siihen liitetään asioita menneisyydestä, Jenny Westling selittää.

Mitä itse pelkäsit kirkossa?

– Ajattelin kirkon hierarkisena maailmana, jossa kaikki ajetaan samaan muottiin. Näinhän ei ole, vaan minun kokemukseni kirkosta on toinen. Se on avoin ja kohtaa ihmisten etsinnän ja uskon monella tavalla. En minä muuten olisi liittynytkään Ruotsin kirkkoon.

– Haluan painottaa sitä, että Jumala tahtoo puhua kaikille ihmisille. Hän odottaa kaikkia ihmisiä, mutta ei ole tungetteleva.

”Kaipaan kirkolta tervettä kristillistä itsetuntoa”

Pappina Jenny Westling on vihdoin päässyt tekemään sitä, mihin hänet on koulutettu, nimittäin kohtaamaan ihmisiä seurakunnan työssä ja kirkon toimituksissa.

– On fantastista olla pappi, mutta samalla olen nöyrä tämän tehtävän edessä. Opin koko ajan uutta ihmisiltä, joita kohtaan. Olen muun muassa vetänyt katekumenaattia nuorille, jotka ovat jo vähän vanhempia, eivätkä ole käyneet rippikoulua, mutta haluavat oppia enemmän kristillisestä uskosta. Se on mahtavaa.

Keski-iässä pappina aloittanut Westling pitää pitkää kokemustaan työelämästä tärkeänä varustuksena ihmisten kohtaamisessa.

– Voin nähdä ihmiset eri tavalla kuin nuorena valmistuneet. Ehkä ymmärrän etsijöitä paremmin ja pystyn avaamaan heille asioita uudella tavalla. On tärkeää kohdata nekin, jotka hapuilevat. Heitä on paljon ja kaiken ikäisiä, Westling sanoo.

Kirkkoon tulee ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista suhdetta uskoon. Eksistentiaaliset kysymykset alkavat kuitenkin askarruttaa, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Westling kertoo olleensa itse siinä tilanteessa.

– Kaipaan kirkolta tervettä kristillistä itsetuntoa. Rohkeutta mennä ihmisten luo, keskustella ja sanoa, että tämä on lahja, jota tarjoamme, tapa nähdä maailma ja tie, jota kulkea.

”Isä luki minulle ääneen Muumi-kirjoja uudestaan ja uudestaan”

Suomi-kuvansa Jenny Westlin on muodostanut Tove Janssonin Muumi-kirjoista, joita hänen isänsä luki ääneen. Isovanhempiensa kanssa Westling teki automatkan läpi Suomen. Muuten itäinen naapuri on jäänyt vieraaksi.

– Isä on ateisti, mutta hän antoi minulle paljon aineksia oman elämänkatsomuksen muodostamiseen. Hän luki minulle ääneen Muumi-kirjoja uudestaan ja uudestaan. Niissä on paljon syvällisiä ajatuksia ja elämänviisautta.

– Tykkään niistä vieläkin, Westling nauraa.

Mitä vanhemmat ajattelevat tyttären pappisurasta?

– Isä pyörittelee päätään ja päivittelee, että onhan se kummallista. Äiti on alkanut kyseenalaistaa omia käsityksiään ja tullut jumalanpalveluksiin. Hän on sentään lapsena käynyt kirkossa ja tietää paremmin, mistä on kysymys, Jenny Westling kertoo.

– Äiti on käynyt ehtoollisella ja ottanut sen vastaan minulta kyyneleet silmissä.

Jenny Westling Hammarön kirkossa.
Kuva: Kaj Aalto

Muumien parissa kasvanut ateistitoimittaja Jenny Westling koki kummia Krakovassa ja nauttii nyt papin työstä Hammarössä