Tämä juttu kuuluu Kotimaa-lehden sarjaan Kirkko ja minä. Siinä ihmiset eri puolilta Suomea kertovat elämästään ja suhteestaan paikalliseen kirkkoon. Tällä kertaa äänessä on teologian opiskelija, kulttuuritoimittaja Jemo Kettunen Sumiaisista.

”Sumialaisessa veressä kirkolla on valtava merkitys. 1800-luvun lopussa täällä oli kappalaisena Johan Henrik Lagus, jota muistellaan yhä. Jonkin hänen saarnoistaan kuulin rippikoulussa. Se kulki isosten keskuudessa perimätietona.

Kovin paljon ei taida olla pastoreita, joiden saarnoja muistellaan vielä kolmannella vuosisadalla heidän jälkeensä. Pappani siskolla on Laguksen vanha puinen sohva, ja sitä olen ihmetellyt kuin pyhäinjäännöstä.

Kirkko on ollut läsnä sukuni vaiheissa niin pitkään kuin kirkko on täällä ollut. Asun pienellä sukutilalla talossa, joka on rakennettu 1797. Kasvoin mummun ja papan kanssa. Neljä kuukautta sitten kannoin tänne esikoiseni synnytyssairaalasta. Näin sukupolvien ketju etenee.

Pappa oli elämäni voimahahmo. Hän oli syntynyt 1927 tässä samassa talossa. Silloin tänne ei tullut tietä tai sähköä.

Pappa oli musiikillisesti lahjakas maanviljelijä. 60-luvulla hänestä tuli Sumiaisten kirkon kanttori, kun edeltäjä lähti pois kesken kauden. Pätevyyttä papalla ei ollut, joten hän tuurasi 30 vuotta.

Usko oli meillä kotona luontevasti läsnä. Toisinaan pappa tokaisi: ”Välillä virs’.” Kavereiden luona kyläillessä koin uskonnollisuuden joskus ahdistavana. Pitkään ajattelin, että uskovaiset on tietynlaisia enkä halua olla osa sellaista porukkaa. Silti henkilökohtainen suhteeni uskoon on säilynyt hyvänä.

Mummu ja pappa opettivat minulle iltarukouksen Levolle lasken Luojani. Mummu sanoi, että rukoile tämä joka ilta senkin jälkeen, kun mummu ja pappa ovat kuolleet. Se tuntui lapsena surulliselta. Mummu ja pappa olivat minulle maailman tärkeimmät ihmiset.

Pappa kuoli kolme vuotta sitten, ja mummun kuolemasta on kahdeksan vuotta. Heidät on haudattu Sumiaisten kirkkomaalle sukuhautaan, jossa ovat myös papan vanhemmat ja kaikki isovanhemmat. Toivon, että aikanaan minunkin jäännökseni saisivat levätä siellä.

Iltarukouksen luen yhä. Se on mantra, joka auttaa nukahtamaan.

Opiskelen teologiaa ja teen kulttuuritoimittajan töitä. Olen opiskellut myös musiikkitiedettä ja klassista laulua. Jos haluaa tehdä taidetta, pitää ymmärtää elämää. Tätä varten teologia on aikanaan syntynyt.

Teologian opintojen pariin päädyin Tinder-treffien kautta. Treffit sujuivat hyvin ja meillä synkkasi hienosti, mutta kesken kaiken sain tietää, että treffikumppanini olikin pappi. Tuntui kuin olisi lyöty kaulimella päähän. Olin elänyt kuplassa, jossa liberaalit arvot olivat uskonnottomien omaisuutta. Silloin ymmärsin, että samassa ihmisessä voi olla läsnä kaikki, mitä omassa sisimmässänikin on.”

Jemo Kettunen. Kuva: Jaana Kautto

Sumiaisten kirkko

E.T. Granstedtin suunnittelema Sumiaisten kirkko vihittiin käyttöön 1890. Se nousi entisen 1800-luvun alussa rakennetun huonokuntoiseksi päässeen kirkon paikalle. Kirkkosali on kahdeksankulmainen, kuten vanhassakin kirkossa oli. Koristelussa on käytetty uusgoottilaista tyyliä.

Kirkko ja minä: Jemo Kettusen treffit sujuivat hyvin, mutta sitten paljastui, että treffikumppani onkin pappi