Kirjoitin viikko sitten Kotimaa.fi:n kolumnin, jossa osoitin ymmärrystä Nurmijärven seurakunnan tekemää ratkaisua kohtaan. Nurmijärven seurakunnan Seurakuntaviesti kertoi 25.10., että seurakunnan alakoululaisille järjestämä iltapäivätoiminta muuttuu tunnustuksettomaksi. Kyse on kunnan seurakunnalta tilaamasta palvelusta, ei seurakunnan itsenäinestä toiminnasta. Tunnustuksellinen toiminta ei nykyisen lainsäädännön mukaan sovi kunnan tilaamaan palveluun.

Eilen Nurmijärven kirkkoherra Ari Tuhkanen otti yhteyttä Kotimaan toimitukseen kertoakseen, ettei päätöstä asiasta ole vielä tehty ja keskustelu Nurmijärven seurakunnassa jatkuu.

POHDISKELEVAKSI TARKOITETTU kolumni, jossa koetin ymmärtää seurakunnan ratkaisua, sohaisi muurahaispesään. Parissa päivässä keskustelua kirposi yli neljänsadan kommentin verran, ja kuhina käy yhä.

Kirkko ja kristinusko ovat suurten yhteiskunnallisten ja kulttuurillisten murrosten myrskyssä. Moni hengellinen ihminen on muutosten keskellä hädässä. Suuri suvivirsikeskustelu oli vasta alkusoittoa. Alati keskustellaan, miten uskonto saa näkyä ja kuulua, mikä on uskonnon paikka.

Moni kokee uskonnollisen perusturvansa järkkyneen. Sen, mikä on aiemmin ollut valtakulttuuria, on nyt jo jossakin vastakulttuuria.

Tunne ja hätä herää monessa sydämessä aina kun Nurmijärven seurakunnan ratkaisun kaltaisia päätöksiä tehdään. Pelko siitä, että edes kirkko ei seiso minun uskoni tukena, elää vahvana.

Tätä tunnetta ei pidä vähätellä, sitä pitää kuulla. Ihmiset on saatava uskomaan siihen, että kirkko puolustaa jäseniään ja näiden positiivista uskonnonvapautta. Evankeliumi saa näkyä ja kuulua seurakunnassa. Kirkko tarjoaa tilaisuuksia, joissa omaa vakaumustaan ei tarvitse selitellä.

YMMÄRRÄN JA osin jaan ihmisten huolen kulttuurin muutoksista ja hengellisyyden häivyttämisestä. Silti olen sitä mieltä, että Nurmijärven seurakunnan iltapäivätoiminnan muutoksen kohdalla ei ole kysymys mistään vakavasta luopumisesta vaan palvelun jatkon mahdollistamisesta.

Eräs tuttavani muistaa ala-asteaikansa kohokohtana seurakunnan tarjoaman retken Särkänniemeen. Aamulla hurautettiin huvipuistoon, siellä iloittiin päivä ja paluumatkalla herkuteltiin Hesburgerilla. Tuo retki oli omiaan vaikuttamaan siihen, että tuttavastani tuli sittemmin seurakuntanuori, riparilainen, isonen ja aktiivi. Seurakunta jäi mieleen paikkana, johon kaikki saavat tulla ja jossa ilo voi kasvaa suureksi. Turvalliset ja ammattitaitoiset lapsi- ja nuorisotyöntekijät hoitivat hommansa kunnialla.

Kärjistäen voidaan kysyä, onko kaikki tällainen toiminta tarpeetonta? Eihän tuolla retkellä julistettu Sanaa. Yritin taannoisessa tekstissäni selittää, että jokaisen perheen helpotettu arki on voitto Kristuksen kirkolle. Jeesus ei ole ikinä kaukana sieltä, missä tehdään hyvää.

MONEN KOMMENTOIJAN mielestä seurakunnan tulee joko luopua iltapäivätoiminnasta tai pitää se tunnustuksellisena. Ei välimuotoja. Kärjistäen kysyn: pitäisikö myös ruoka-apua antaa vain kirkkoon kuuluville? Saako anonyymeihin narkomaaneihin osallistua seurakunnan tiloissa vain, jos antaa ensin sydämensä Jeesukselle?

Vai voisiko seurakunnan järjestämä tunnustukseton iltapäiväkerho avata Jeesukselle reitin siihen osallistuvien lasten perheiden elämään?

Isotätini Vappu Kataja suomentamassa Shusaku Endon klassikkoromaanissa Vaitiolo kerrotaan lähetystyöntekijöistä, jotka tekevät tärkeää työtään Japanissa vainojen kiristyessä. Lopulta yksi lähetystyöntekijöistä saa käskyn: hänen on lopetettava ihmisten auttamisen ja lähdettävä Japanista tai lopetettava puhuminen Jeesuksesta.

Lähetystyöntekijä valitsee jälkimmäisen. Hän jatkaa työtään ihmisten rinnalla kulkien ja heitä auttaen. Jeesuksesta hän ei puhu. Hänen ei tarvitse – hänen työnsä puhuu.

Martin Scorsesen filmatisoinnissa kuvataan kuinka hänet lopulta haudataan japanilaisin menoin. Vainaja puristaa kättään nyrkkiin. Nyrkin sisällä on risti.

Voisiko kätketyn ristin nähdä siinäkin kirkon työssä, jossa julistus on hiljaista?

Lue myös:

Nurmijärven kirkkoherra kommentoi kohua iltapäiväkerhojen tunnustuksettomuudesta: ”Olemmehan me vähän puun ja kuoren välissä”

Kolumni: Seurakunnan iltapäiväkerho muuttui tunnustuksettomaksi, eikä se ole maailmanloppu

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Näkökulma: Kiihkeä keskustelu iltapäiväkerhosta osoittaa, että suuri suvivirsikeskustelu oli vasta alkusoittoa