Suomen ortodoksisessa kirkossa on käyty tänä syksynä keskustelua, joka kietoutuu yhden pohjoiskarjalaisen omenapuun ympärille.

Tarina alkaa 1900-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä, jolloin Johannes Karhapää perimätiedon mukaan toi omenapuun taimen matkaltaan Laatokan Valamosta ja istutti sen kotitalonsa pihaan Tuupovaarassa Sonkajanrannan kylässä.

Kiertävä ortodoksinen uskonnonopettaja Johannes Karhapää teloitettiin sisällissodan aikana keväällä 1918. Sata vuotta myöhemmin kesällä 2019 Suomen ortodoksinen kirkko liitti hänet pyhien joukkoon.

Marttyyri ja tunnustaja Johannes Sonkajanrantalainen sekä aiemmin samana kesänä pyhien joukkoon liitetty vanhan Valamon munkki, pyhittäjä Johannes Valamolainen ovat Suomen ortodoksisen kirkon ensimmäiset kansalliset pyhät. Heidän pyhien joukkoon liittämisensä jälkeen kirkossa on tullut ratkaistavaksi kysymys siitä, mikä on oikea tapa kunnioittaa pyhiä. Erityisesti kysymys on koskenut sitä, onko Karhapään istuttama omenapuu kosketusreliikki.

JOHANNES KARHAPÄÄN puoliveljen lapsenlapsenlapsi Anne-Mari Tiainen asuu Tuupovaarassa, joka on nykyään osa Joensuun kaupunkia. Omenapuuasiassa Tiainen sanoo olevansa ”pääpiru”. Hän on kasvattanut alkuperäisestä puusta vartetaimia ja kertonut aiheesta kiinnostuneille.

– Oma ajatukseni on ollut tuoda esille, että Johanneksen omenapuussa ja sen vartetaimissa Johanneksen muisto jatkuu elävänä, hän sanoo.

– Minun virheeni oli kutsua omenapuuta kosketusreliikiksi eikä puhua vain muistopuusta. Ilman sitä yhtä sanaa mitään kohua ei olisi syntynyt.

Tiainen kertoo, että Johanneksen elämäntarina ja kertomus Laatokasta tuodusta omenapuusta on kulkenut suvussa suullisena perimätietona.

Pyhien joukkoon liittämisen jälkeen kiinnostus Karhapään elämää kohtaan lisääntyi myös suvun ulkopuolella. Valtakunnalliseen tietoisuuteen omenapuu nousi viime huhtikuussa, kun Tiainen kirjoitti siitä jutun Suomen ortodoksisen kirkon Aamun Koitto -lehteen.

ELOKUUN LOPUSSA ortodoksisen kirkon piispainkokous käsitteli Johannes Sonkajanrantalaisen kunnioittamista. Se totesi päätöksessään, ettei ortodoksisessa perinteessä pyhäksi todetun ihmisen istuttamia kasveja pidetä kosketusreliikkeinä eikä niitä tule sellaisina esittää.

Kuopion metropoliitta Arseni kertoo vieneensä asian piispainkokouksen käsittelyyn Joensuun ortodoksisesta seurakunnasta tulleen yhteydenoton jälkeen. Seurakunnasta oli valitettu hänelle omenapuun istuttamisesta omin luvin Sonkajanrannan Pyhän Hannan kirkon pihaan sekä pistokkaiden kauppaamisesta kosketusreliikkeinä.

– Jokainen on luonnollisesti vapaa pitämään pyhänä itselleen tärkeitä asioita, mutta tällä ei ole välttämättä mitään tekemistä kirkon uskon ja tradition kanssa. Asia kuitenkin muuttuu oleellisesti, jos pyhänä pidettyjä asioita ja esineitä halutaan tuoda kirkkorakennukseen tai sen alueelle, Arseni sanoo.

Hän toteaa, ettei kirkkoon tai sitä ympäröivälle maalle voida asettaa mitään sellaista pyhäksi ajateltua, jota kirkko ei ole todennut autenttiseksi eikä tunnustanut pyhäksi.

– Tällainen toimi on mahdollinen ainoastaan piispainkokouksen tekemän pyhäksi tai kunnioitettavaksi tunnustamisen jälkeen.

ANNE-MARI TIAISEN mukaan piispainkokouksen asiaa koskevassa liitteessä on osin vääriä tietoja. Toisin kuin liitteessä lukee Tiainen kertoo sopineensa omenapuun istuttamisesta ja varttamisesta etukäteen. Tästä on erilaisia näkemyksiä. Tiainen sanoo, ettei hän myöskään ole kutsunut kosketusreliikeiksi vartetaimia saati omenoita, vaan vain alkuperäistä omenapuuta. Vartetaimia hän on välittänyt muutamille henkilöille kuluja vastaan mutta ei ole myynyt niitä laajemmin.

Piispainkokouksen liitteessä niin ikään mainittua ”vääränlaisen kultin” rakentamista Tiainen ei tunnista. Hän sanoo halunneensa vain kunnioittaa pyhän Johanneksen muistoa.

– Johanneksen muiston vaaliminen on ykkösasia. Takana olevat riitelyt saisi jäädä sikseen, Tiainen sanoo.

JOENSUUN ORTODOKSISEN seurakunnan pappi isä Marko Mäkinen kertoo, että asiasta on ollut seurakunnassa erilaisia näkemyksiä. Pääasiasta ei kuitenkaan ole epäselvyyttä tai kiistaa.

– Pyhän Johannes Sonkajanrantalaisen kunnioitus jatkuu kirkossa ja seurakunnassamme kirkon perinteen mukaisena, eikä siihen liittyen ole ilmennyt ongelmia. Ortodoksisessa kirkossa seurataan tällaisissa asioissa varsin yksiselitteisesti piispallista kaitsentaa.

Mäkinen on myös ortodoksisen teologian väitöskirjatutkija. Hänen tekeillä oleva tutkimuksensa käsittelee idän kirkon varhaista reliikkitraditiota.

– Ortodoksisessa perinteessä kaikkea, johon pyhät ihmiset ovat koskeneet ei kohdella reliikkeinä, vaikka siihen sattuisi olemaan halua, hän toteaa.

Oma lukunsa ovat pyhäinjäännösten aitouteen liittyvä kysymykset, joita kirkossa on jouduttu ratkomaan eri vuosisadoilla. Mäkisen mukaan myös Johannes Sonkajanrantalaiseen liittyen on olemassa paljon epävarmaa suullista perinnettä.

Mitä tarkoittaa kosketusreliikki?

Kosketusreliikiksi voidaan ortodoksisessa perinteessä kutsua sellaisia esineitä, jotka ovat olleet kosketuksissa pyhän tai hänen jäännöstensä kanssa.

Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian yliopisto-opettaja, isä Teemu Toivosen mukaan kosketusreliikit eivät varsinaisesti ole ortodoksisen kirkon ydinopetusta vaan kyse on ”kansanhurskaudesta”. Toisaalta kirkko ei Toivosen mukaan suhtaudu kansanhurskauteen täysin torjuvasti.

Pohjimmiltaan kosketusreliikkien idean taustalla on sama ajatus kuin pyhäinjäännösten kohdalla yleensä.

– Kun ihminen pyhittyy elämässään tai kuolemassaan, niin hän kantaa Pyhää Henkeä sillä tavoin, että se vaikuttaa vielä hänen maallisissa jäännöksissään, Toivonen sanoo.

Toivonen havainnollistaa asiaa ikoniteologian kautta. Ikoni ei ole vain muisto pyhästä ihmisestä tai Kristuksesta, vaan ortodoksisessa teologiassa ajatellaan, että Jumalan pyhyys on ikonin materiassa läsnä.

Toivosen mukaan maailmalla on varsin tavallista, että luostareissa vierailijat saattavat käyttää rukousnauhaa tai kasteristiään pyhäinjäännösten päällä. Ajatuksena on, että pyhyys kulkee esineen mukana.

Piispainkokouksen kannanotto pyhän Johanneksen omenapuuhun kertoo Toivosen mielestä siitä, että omat pyhät ja heidän kunnioittamisensa ovat suomalaisille ortodokseille vielä uusi asia.

– Siinä on piispoilla ja meillä papistolla kaitsentavastuu, miten pitkälle viedään tämän tyyppistä kulttuuria, että pysytään evankeliumin julistamisen piirissä eikä mennä taikauskon puolelle.

Lue myös:

Heinäkuussa Suomen ortodoksinen kirkko saa toisen kansallisen pyhän – ensimmäinen kanonisoitiin kuun vaihteessa

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!