Kolumni: Kiinteistöt herättävät tunteita

Kesän aikana pääsin keskustelemaan monen seurakuntalaisen ja kirkon luottamushenkilön kanssa siitä, millaisia ajatuksia kirkon kiinteistöt heissä herättävät. Usein ensimmäinen reaktio oli huokaus ja sitten jähmettyvä katse. Kiinteistöt ahdistavat, mutta myös herättävät kiihkeitä tunteita.

Luottamushenkilöt päätyvät tekemisiin seurakuntansa rakennusten kunnossapidon ja kehittämisen kanssa yllättävän paljon. Kaiken perustana on huolellisesti laadittu kiinteistöstrategia, joka ohjaa päätöksentekoa. Strategiassa tunnistetaan muun muassa kiinteistöt, joista ei voida luopua, ja ne rakennukset, joita voidaan kehittää monipuolisempaan käyttöön.

Kirkollisia rakennuksia on paljon. Osaa käytetään vähän tai ne ovat hankalasti muunneltavissa nykytarpeisiin. Päätöksenteossa eteeni on tullut rakennuksia sähkömuuntamosta ja tapuleista aina uuden kirkon rakentamiseen. Syvimmät huokaukset kirvoittaa kiinteistöjen suureen määrään liittyvä taloudellinen paine. Tässä paineessa rakennusten tulevan käytön ratkaisee ennakoiva kunnossapito ja siihen käytettävät taloudelliset resurssit.

Tunteet tulevat mukaan, kun joudutaan tekemään kipeitä ratkaisuja. Epäusko rakennuksen huonosta kunnosta ja toivotun korjauksen hinnasta on käsikosketeltavaa. Eniten yhteydenottoja luottamushenkilöt saavat seurakuntalaisilta, kun joudutaan päättämään rakennusten myynnistä tai purkamisesta. Rakas, muistoja kantava seurakuntarakennus voi olla rakennusteknisen tiensä päässä. Sellaisen rakennuksen tilalle, jota ei kannata kunnostaa, halutaan melkein aina uusi kiinteistö. Aina se ei ole taloudellisesti mahdollista.

Halu säilyttää tuttu kirkkorakennus kertoo minulle halusta säilyttää muistot. Paikka, johon aiemmat sukupolvet ovat kokoontuneet ja jossa on saatu elää merkittävät hetket, seisottu vihkiryijyllä papin edessä tai kummina ojennettu käsi siunaamaan rakkaan läheisen lasta. Se on kotikirkko, jonne saan viedä myös omat lapseni. Pyhä hiljaisuuden paikka. Kirkot julistavat voimallisesti äänettömällä symboliikalla. Kotikirkko kantaa erityistä viestiä menneiltä sukupolvilta ja oman elämän vaiheista.

Kirkon rakennukset kiinnittyvät osaksi elämän käännehetkiä ja kantavat kristillistä identiteettiä ja yhteisöllisyyttä. Ne ovat paljon enemmän kuin rakennuksia, eikä niitä voi tarkastella vain teknisen kunnon tai kunnostukseen tarvittavan rahan näkökulmasta. Kun astun kirkkoon, voin kuulla myös menneiden sukupolvien rukoukset. Tänään ja huomenna meidän pitää löytää tasapaino, jossa säilytämme tärkeät tilamme niin, että meillä riittää myös resursseja huolehtia niistä niiden ansaitsemalla tavalla.

Kirjoittaja on itäsuomalaisittain elämää ihmettelevä kirkon luottamushenkilö Kuopiosta.

toimitus@kotimaa.fi

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliMysteerikuva: Kuka selaa suurta kirjaa?
Seuraava artikkeliJoensuussa kokoontuvat ensi viikolla Kirkon yhteiskunta­päivät sekä EU-alueen yliopistojen ihmisoikeus- ja uskonnon­vapaus­kysymyksien tutkimus­yksikkö

Ei näytettäviä viestejä