Paavi Johannes Paavali II esitti Suomen vierailullaan 1989 tärkeän kysymyksen: ”Mikä on ekumenian suurin ongelma?” Helsingin katolisena piispana tuolloin toimineen Paul Verschurenin kerrotaan vastanneen: ”Pyhä isä – se olette Te”.

Oli anekdootti totta tai ei, ekumenian haaste kiteytyy siinä oivallisesti. Kun moni asia yhdistää, mutta toisaalta moni perinne ja teologinen rakennelma erottaa, on helppo ylenkatsoa ja arvioida toisen traditio vääräksi ja oma oikeaksi.

Olen seurannut hämmentyneenä muutaman luterilaisen ja katolilaisen teologin skismaa, jota on viime viikkoina käyty blogeissa ja lehdissä. Vastineet ovat poikineet vastineita ja vastineiden vastineet jälleen vastineita. Taas taitetaan peistä Raamatusta – kenelle se kuuluu ja kenen kirkko tai herätysliike sitä lukee oikein. Oikeaoppisen viitasta on taisteltu, Raamattua revitty itselle. Leif Nummela otsikoi 19.7. Uusi Tie -lehden pääkirjoituksen provosoivasti: ”Katolinen kirkko ei ole yksin Raamattuun pitäytyvälle kristitylle vaihtoehto”. Saamansa vastineen vastineessa Nummela jatkaa, kuinka Raamatusta ilmoituksensa saavalle kristitylle ei tie Roomaan ole auki.

Kaikki tiet eivät todellakaan vie Roomaan, mutta eivät ne vie Ryttyläänkään. Olen aina hämmästellyt joidenkin kanssakristittyjen raamatunomimiskykyä. Yhtäkkiä juuri heille, heidän herätysliikkeelleen tai seurakunnalleen on täysin selvää, kuinka Kirjaa luetaan, mitä mikäkin kohta tarkoittaa ja miten sen perusteella tulee toimia. Nämä oivallukset tuntuvat usein tarkoittavan sitä, että muut ovat väärässä.

RAAMATUSTA TULEE käydä keskustelua. Jokaisen ajan ja yhteisön tulee pysähtyä kriittisesti kysymään, miltä sen oppi ja toiminta Raamatun valossa näyttää, mikä on uskon ja Raamatun suhde ja miten Raamattua tulkitaan ja ymmärretään. Teologiasta saa väitellä ja kirkkokuntien traditioita saa ihmetellen tutkia.

Ei ole silti kunnioittavaa lähteä tekemään parannusta toisten puolesta. Erityisesti Raamatun omiminen tuntuu väärältä. Eksegetiikka tarjoaa tavattomasti tietoa Raamatun syntyvaiheista ja -traditioista, kielestä ja tulkintamahdollisuuksista. Raamatun rikkauksia avautuu myös yksinkertaisella lukutavalla. Vaaralliselta tuntuu, jos oma tulkinta ja siitä nouseva perinne muuttuvatainoaksi oikeaksi.

Tunnustuskirjoilla voi lyödä, mutta osuvatko huitaisut maaliin? 1997 laadittu Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista toteaa, että uskonpuhdistuksen aikana lausutut oppituomiot luterilaisten kirkkojen ja katolisen kirkon välillä eivät enää osu nykyiseen kohteeseensa. Osoittaisiko tämä lähtökohta paremmin suuntaa kunnioittavalle keskustelulle?

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!