Pastori käyskentelee pastoraalisessa maisemassa. Viikonloppuna ehtii kastaa seitsemän lasta ja vihkiä yhden parin. Kahville keretään, messun jälkeen kohdataan ja sunnuntaina käydään komentamassa kylvötöihin erehtyneet takaisin kotiin päivää pyhittämään. Se oli aikaa se. Puhelin ei soinut eikä sähköposti laulanut.

AIKA ON muuttanut työnkuvia rajusti kaikilla kirkon aloilla. Yhteiskunnalliset muutokset tekevät menneen ja nykyisen vertaamisesta vaikeaa, mutta on selvää että viisikymmentä vuotta sitten laumaansa kaitsenut kirkonpaimen kohtasi työssään eri haasteita kuin 2020-luvun seurakuntapastori.

Ilkka-Pohjalainen uutisoi helmikuun lopulla pohjalaispappien uupumusaallosta. En usko pappien kuormittuvan jumalanpalveluselämästä tai toimituksista. Sen sijaan olen törmännyt toistuvasti ahdistukseen työajattoman työn ajallisesta rajaamisesta. Matkapuhelimet ovat asettaneet pappien työajattomuuden uusiin mittasuhteisiin. Kun viikonloppuna on useita toimituksia ja jokaiseen liittyy kohtaamisen lisäksi puheluita, tekstiviestejä, tilastointia ja sähköposteja, puhutaan erilaisesta työmäärästä kuin wanhaan aikaan.

Kyse ei ole pelkästään toimituksista. Sisäinen viestintä ja työalojen ryhmät eivät katso kelloa. Seurakunta tekee työtä ympäri vuorokauden, viikon ja vuoden. Viestejä tulee Teamsiin, WhatsAppiin, sähköpostiin, Katrinaan ja ties minne. Kirkon työntekijöiden käyttämien alustojen määrä on jo ihme itsessään. Mainitsinko jo Kipan?

ALATI PÄIVYSTÄVÄ seurakunta on arvokas asia. Työajattomuudessakaan ei ole mitään uutta, mutta historian isäcamillot eivät vahtineet sähköpostia tai tehtailleet rippikoulujen turvallisuuslomakkeita allergiatietoineen. Teknologisen kehityksen ja niukkenevien resurssien myötä kaikista on tullut sihteereitä, mutta myös sosiaalisen median vaikuttajia ja tilastoijia. Jokainen pappi on päivystävä puhelin. Arvelen ongelman koskettavan seurakuntien työntekijöitä laajemminkin, mutta kokemukseni rajoittuu papintyöhön.

Miten rajata tavoitettavuuttaan? Itse en sitä seurakuntatyössä osannut. Kun sureva omainen soitti yhdeksältä illalla tai isonen laittoi viestiä aamukahdeksalta, koin tärkeäksi vastata pikimmiten.

Kännykkä panee koetukselle. Haaste ei tietenkään ole lähestyvissä seurakuntalaisissa, vaan työajattoman työn ja moninaistuneiden yhteydenottokanavien yhteisvaikutuksessa. Tarjoaisiko sitten työajallinen työ papeille mahdollisuuden olla paremmin läsnä ja kohdata täydemmin? Vai luovutaanko kännyköistä?