Kolumni: Moni kiista koskee Raamattua – se ei tarkoita sitä, että Pyhästä kirjasta pitäisi luopua

Toissa viikolla Helsingissä vietetyssä Ekumeenisen teologian päivässä muisteltiin muun muassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispojen ulostuloa 12 teesiä Raamatusta vuodelta 1972.

Asialla oli Itä-Suomen yliopiston eksegetiikan professori Lauri Thurén. Hän pohdiskeli hyvässä esityksessään myös sitä, mitä voisi olla kirkon raamattuteologia tänään.

Thurénin mukaan 12 teesiä olivat alun perinkin hieman ristiriitaisia. Nykyisin tarvittaisiin kirkolta jo uutta vastaavankaltaista linjanvetoa. Toisaalta 12 teesiä olivat hänestä selkeämpiä kuin monet nykyiset muotoilut ja osa edelleen täysin relevantteja.

***

Raamattu on jatkuvasti useimpien kirkkoa heiluttavien keskustelujen tai kiistojen ytimessä. Siitä me emme pääse irti, vaikka yritystä olisikin.

Tämän totesi retorisesti myös professori Thurén:

”Kätevimmin jännitteet laukeaisivat viilaamalla kirkkolain ja -järjestyksen avauspykäliä, toteamalla Raamattu epäkurantiksi kokoelmaksi, mutta tähän ei kirkossa yleisesti olla valmiita. Ongelmien kanssa ei ole yksinkertaista elää”, Thurén heitti löylyä.

Eipä ole niin. Raamattu voi olla kivi kengässä ja omantunnon ääni. ”Tekisi mieli tehdä sitä ja tätä, mutta kun on se yksi kirja”, viisas ystävä sanoi joskus.

***

No, kukaan ei ole viemässä Raamattua minnekään, mutta tekeepä mieli vähän hullutella ja pohtia, minkälainen kirkko ja teologia meille ”raamatutta” jäisivät? Vapauteen meidät vapautettaisiin, sillä Jumalasta voisi kait ajatella mitä haluaa. Ehkä meille jäisi Suuri Eettinen Henki, eräänlainen taivaallinen Gandalf, joka hyväntahtoisesti neuvoisi itse kutakin hyvyyden tielle ja pimeyttä vastaan.

Synnistä missään traditionaalisessa mielessä emme puhuisi, sillä demokratiassa toki toinen on vain heikompi toista. Eipä olisi toisaalta tarvetta saarnata lunastuksesta eikä pelastuksestakaan.

Kun tätä herkkua sitten olisi riittävästi nautittu, kävisi kenties niin, että kaipaisimme taas Jumalan ilmoitusta ihmistä suuremmasta tahdosta, joka osoittaa tien parannukseen, oikeaan, kestävään ja iankaikkiseen elämään.

Piispalliset mahtikäskyt eivät istu luterilaisuuteen. Voisimme kirkossa kuitenkin miettiä uudelleen myös sitä, pitäisikö Raamatun tulkintaa taas kerran vähän ohjeistaa.

Kuva: Jussi Rytkönen

Lue myös:

Kolumni: Pitäisikö rippikoulussa ottaa pari askelta taaksepäin ja lukea enemmän Vähää Katekismusta?

Edellinen artikkeliKanttori Eliisa Pokki palveli samaa seurakuntaa yli 40 vuotta – ”Sanoma Kristuksesta on pääasia”
Seuraava artikkeliJoskus lääkärin on määräyksellään vapautettava sitoutunut omaishoitajavanhus

Ei näytettäviä viestejä