Hyvinkään seurakuntakeskuksen salissa on suurennettuja, vanhoja mustavalkokuvia menneen ajan ihmisistä. ”Tuossa on ihan kuin minun äiti”, huokaa eräs vanhempi nainen ja pysähtyy pitkäksi aikaa kuvan ääreen. Ihmisiä alkaa kerääntyä ja kahvikupit kilisevät. On alkamassa Martin alueneuvoston järjestämä paneelikeskustelu hyvästä ja arvokkaasta vanhustenhoidosta sekä omaisten jaksamisesta.
Illan juontajat, marttilaiset Tiina ja Juha Peippo johdattelevat aiheeseen. Monella keski-ikäisellä on nykyisin sama tilanne kuin heillä: työn vuoksi asutaan kaukana ikääntyvistä vanhemmista ja huoli on joskus kova. Saako läheiseni hyvää hoitoa ja kosketusta laitoksessa? Tulevatko hänen toiveensa ja tarpeensa kuulluksi ja ymmärretyksi? Jaksaako omaishoitajana toimiva puoliso?
Tuusulalaisen Teatteri Sisaren näyttelijät johdattelevat aiheeseen. Hätääntynyt, vanha äiti etsii kassia, johon pakata omaisuutensa. Johonkin hän on matkalla, muttei tiedä minne. Toinen vanhus on jälleen kadottanut kaulassa roikkuvat avaimet puseronsa alle. Tytär on huolissaan. Entä jos minä en vain enää jaksa tätä jatkuvaa murehtimista?
”Eri asiat tekevät eri ihmisten elämästä hyvää, myös vanhuudessa”
Panelistit tietävät mistä puhuvat. Ylilääkäri Ritva Halila työskentelee Sosiaali- ja terveysministeriössä valtakunnallisen sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan pääsihteerinä. Hänellä on myös iäkkäät vanhemmat ja anoppi. Sielunhoidon asiantuntija Virpi Sipola Kirkkohallituksesta on diakonissa, teologian ja terveystieteen maisteri sekä yli 70-vuotiaiden vanhempien nuorin tytär. Geriatrian dosentti Jouko Laurila työskentelee tällä hetkellä psykogeriatrian hoitavana lääkärinä Porvoossa ja toimii myös kouluttajana ja tutkijana.
Halilan mukaan vanhustenhoidossa on tärkeintä, että vanhus tuntee olonsa turvalliseksi ja tietää, että hänestä pidetään huolta loppuun saakka. Hoidon pitää olla vanhuksen tarpeiden ja tahdon mukaista ja kunnioittavaa.
Sipola on samoilla linjoilla. Kunnioittavan hoidon ytimessä on kuulluksi tuleminen ja vanhuksen toimijuuden vahvistaminen sekä avoin ilmapiiri, jossa kaikesta voidaan keskustella.
– Jokainen on yksilö ja eri asiat tekevät eri ihmisten elämästä hyvää, myös vanhuudessa. Toivon jokaisen kokevan, että hän on arvokas Jumalan ja ihmisten silmissä loppuun asti. Jumala ei unohda, hän on läsnä myös dementoituneen elämässä.
Omaisten toiveet ovat toisinaan kyseenalaisia
Laurila painottaa vanhuksen ja hänen lähipiirinsä kuuntelemisen merkitystä onnistuneessa hoitotyössä. Ongelmien taustalla voi olla ihan muita asioita, mitä lääkäri ennalta olettaa.
– Jäljellä olevaa itsellisyyttä olisi kunnioitettava niin, että ihminen saisi loppuun asti tehdä sitä, mihin vielä jotenkin pystyy. Läheisten tehtävä on ensisijaisesti välittää hoitohenkilökunnalle vanhuksen mielipiteitä, ei omiaan.
Laurilan kokemuksen mukaan omaisten toiveet ovat toisinaan kyseenalaisia.
– Minulta on kysytty, voisinko antaa vanhukselle rauhoittavia lääkkeitä, että hänelle saadaan tehtyä permanentti. Kyllä siinä miettii, kenen etu se permanentti lopulta on.
Vanhuksen hoitopaikan puolesta taistelevat omaiset eivät myöskään aina saa Laurilan sympatioita. Yhteiskunnassa säännöt ovat samat kaikille, hän muistuttaa. Hoivapaikan saa, kun tietyt kriteerit täyttyvät. Ne jaetaan kiireellisyysjärjestyksessä.
”Itsemääräämisoikeus on liukuva asia”
Panelistien mukaan hyvään hoitoon kuuluu muutakin kuin puhtaus, lämpö ja ravinto. Jollekin tietty musiikki voi olla tärkeää, jollekin estetiikka ja tutut esineet. Joku toivoo kynsilakkaa.
– Kokemukseni mukaan hoitajat tekevät hyvin huonokuntoistenkin parissa työtä hyvällä sydämellä ja kokonaisvaltaiseen elämänlaatuun panostaen, Laurila sanoo.
Kysymys itsemääräämisoikeudesta on vaikea erityisesti silloin, kun vanhus ehdottomasti kieltäytyy muuttamasta kotoaan, mutta ei pärjää siellä enää edes tehostetun kotihoidon turvin.
– Neuvotellen pattitilanteistakin päästään yleensä eteenpäin. Itsemääräämisoikeus on liukuva asia. Vaikka ihminen ei enää kykene päättämään monimutkaisista asioista, se ei tarkoita, ettei hän voisi päättää mistään.
Sairaalasielunhoitajan napakka puuttuminen auttoi omaishoitajaa luopumaan
Omaishoitajien jaksamisesta puhuttiin paljon. Iäkäs rouva yleisön joukosta kertoi, kuinka tärkeää hänelle oli, että sairaalasielunhoitaja sanoi lopulta napakasti, että sinä et enää jaksa hoitaa miestäsi ympärivuorokautisesti kotona.
– Realistinen tosiasia on, että päätös miehen hoitokotiin menosta oli hyvä. Silti syyllisyys vaivasi minua usein.
Panelistit ovat havainneet saman. Nykyiset 80–90-vuotiaat ovat todella sitoutuneita parisuhteeseensa. Velvollisuudentunto on äärimmäistä. Hoitava osapuoli voi kokea epäonnistuneensa toisen päätyessä hoitolaitokseen, vaikka hän olisi venynyt jo äärirajoille.
Jouko Laurila kertoo usein työssään todistaneensa, että ikääntynyt mies ei lähde päivätoimintaan, vaikka kotoa haettaisiin ja sinne palautettaisiin. Vaimo uupuu hoitamiseen, kun ei saa hetkenkään vapaata. Takana voi olla 60 vuotta yhteiselämää.
– Joskus tilanne pitää vaan viheltää poikki lääkärin määräyksellä. On sanottava vaimolle, että olette jaksanut hämmästyttävän pitkään ja tehnyt upeaa työtä omaishoitajana, mutta nyt mies on otettava hoivakotiin.
Lääkärin määräys voi olla taivaan lahja. Hoitava omainen on usein väsynyt, pettynyt ja vihainen. Hän tarvitsee itsekin hoivaa ja ymmärrystä lähes yhtä paljon kuin hoitolaitokseen muuttava osapuoli.
– Myös väsynyt omaishoitaja on oikeutettu huolenpitoon, jotta hän saisi toimintakykyään takaisin uupumisen jälkeen. On tärkeää, että päivittäistä kodinhoitoapua ei lopeteta siihen, kun puoliso muuttaa hoitolaitokseen, Ritva Halila sanoo.
Toipuvat omaishoitajat tarvitsisivat vertaisryhmiä
Seurakunnat voisivat Virpi Sipolan mukaan perustaa vertaisryhmiä toipuville omaishoitajille. Seurakunnan työntekijät voisivat myös tehdä heidän luokseen kotikäyntejä, jos saisivat tiedon heistä.
Yleisö oli huolestunut erityisesti yksin asuvista vanhuksista. Panelistit vakuuttivat, että sairaaloiden ja terveyskeskusten henkilökunta on valpasta ja asiansa osaavaa tekemään arvioita heidän tilanteestaan, oli käynnin syy mikä tahansa. Aina joku silti myös erakoituu.
Sote-uudistus aiheuttaa pelkoja niin vanhuksissa kuin heidän omaisissaankin. Huolta aiheuttaa mahdollinen hoivan pirstoutuminen. Löytävätkö he, jotka eivät enää pysty ottamaan selvää tai huolehtimaan eduistaan, jatkossakin oikeat palvelut?
Uudistusta lähietäisyydeltä työnsä puolesta seurannut Ritva Halila on luottavainen. Viimeisimmässä lakiesityksessä on hänen mukaansa pyritty varmistamaan se, että palvelut ovat kaikille mahdollisimman hyvin saatavissa.
– Tarkoitus on, että jatkossa asiakkaalle tehdään yksi, kaikille nähtävissä oleva asiakassuunnitelma. Sen pitäisi varmistaa tiedonkulkua niin, ettei vajaakuntoisen tarvitse pitää itse kaikkia lankoja käsissään, Halila kertoo.
Illan päätteeksi Ritva Halila kannustaa kaikkia tekemään hoitotahdon Kanta.fi-palvelussa, jonne pääsee omilla pankkitunnuksilla. Viisasta on tehdä hyvissä ajoin myös edunvalvontavaltuutus.
– Itse olen tehnyt molemmat.
Kuva: Emilia Karhu. Tuusulalainen Teatteri Sisar esitti illan aikana katkelmia näytelmästä Unelmien Untula. Näytelmä kertoo vanhuudesta ja elämästä muistisairauden kanssa. Kuvassa dementoitunutta vanhusta esittää Kirsi Viitanen.